Hakutulokset

  1. S

    Helmikuiset 2022

    Joko olette kertoneet raskaudesta muille? Me otettiin nyt pieni riski ja alettiin kertomalla mun isälle tiistaina ja veljen perheelle eilen. Lauantaina mennään miehen perheen luokse. Nt-ultraahan olisi ollut hyvä odottaa, mutta ei millään maltettu.. Ja tän tiistain ultra hieman helpotti huolia...
  2. S

    Helmikuiset 2022

    Itseasiassa ollaan toivottukin lisää loppukuun odottajia fb-ryhmään!
  3. S

    Helmikuiset 2022

    Mulle lääkäri sanoi ettei ole annettu linjausta siitä pitäisikö rokote ottaa vai ei. Kuitenkin sanoivat että jos ei kuulu riskiryhmään niin usein uusien rokotteiden osalta suositellaan välttämään niiden ottoa ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana jolloin alkion kehitys on herkässä vaiheessa...
  4. S

    Helmikuiset 2022

    Ensimmäiset lapset olisi tulossa. Ja kyllä, on ihanaa kun on heti kaveri rinnalla kasvamassa ❤
  5. S

    Helmikuiset 2022

    Tänään oli varhaisultra ja siellä meitä tervehti kaksi pientä 7+3 mitoilla Täysi yllätys oli, mitä luultavammin Letrozolien aiheuttama mutta ei haittaa! Onhan tässä kuitenkin sisäistettävää ja mies on aivan kauhuissaan siitä miten tullaan pärjäämään
  6. S

    Helmikuiset 2022

    Kerroin veljen vaimolle kun hänen kanssaan on muutenkin ollut puhetta inseminaatioon menosta. Miehen kanssa sovimme ettei valehdella jos joku kysyy suoraan, mutta ei vielä lähdetä kertomaan kenellekään. Edellisestä raskaudesta kerrottiin perheille jo rv7 ja sit rv10 jouduttinkin ilmoittamaan...
  7. S

    Helmikuiset 2022

    Mulla varhaisultra samalla viikolla kuin sulla, 7.7. Ja sinne tuntuu tosiaan olevan ikuisuus!
  8. S

    Helmikuiset 2022

    Malttamattomana odotan 7.7. varhaisultraa. Välillä on päiviä kun uskoo keskenmenoon 100% mutta onneksi edes rinnat on päivittäin kipeät niin uskon siihen että kaikki edelleen ok. Etovaa oloa on ollut silloin tällöin, välillä melkein toivoisi raskauspahoinvointia että saisi lisämerkkejä tämän...
  9. S

    Helmikuiset 2022

    Tänään kävin verikokeessa, hcg 379 ja hoitaja laski alustavasti viikot 4+1. Muutama viikko nyt täytyisi malttaa odotella, varasin varhaisultran 7.7.!
  10. S

    Helmikuiset 2022

    Millä raskaustesteillä olette kotona testailleet? Tein äsken (eli nyt illalla kp 28) Clearblue raskaustestin jotta sain miehelle varmistettua arveluni raskaudesta ja se näytti tuloksen "Raskaana 2-3". Mietin kuinka tarkka tuo viikkotieto testissä on kun inseminaatiosta ei ole kuin 12 päivää...
  11. S

    Helmikuiset 2022

    Moi! Täällä myös eilen haamuplussannut (3+4 tänään). Hyvin varovaisesti minäkin tänne ryhmään tämän keskustelun aloitan sillä viime vuonna pääsimme rv 10 saakka kunnes tuli spontaani keskenmeno. Myös tämän vuoden tammikuussa oli varhainen km rv 6. Yritystä on takana 3,5 vuotta ja tämä...
  12. S

    Syyskuiset 2021

    Kyllä sitä pitääkin innostua liian herkästi.. Eilen siis haamuplussasin ja tänään aamulla alkoi tulla hieman verta ja rinnat ei ole enää hellät..
  13. S

    Syyskuiset 2021

    Täällä myös tänään haamuplussannut! Katsotaan jos se viiva viikonloppuna olisi hieman tummempi mutta täysi luotto on siihen että raskaana olen. Rinnat on kipeät ja menkat on nyt myöhässä. La olisi 15.9. näillä näkymin. Ensimmäinen lapsi olisi tulossa, viime toukokuussa sain keskenmenon rv10...
  14. S

    Joulukuiset 2020

    Minäkin ilmottaudun mukaan tähän ryhmään! Vihdoin 2,5 vuoden yrittämisen tuloksena sain tällä viikolla plussan testiin ja olen ehkä rv5 alussa. Laskeskelin että 23.12.2020 olisi la, mutta se selvenee myöhemmin sillä epäsäännöllinen kierto hankaloittaa laskentaa. Ensimmäinen kovasti odotettu...
  15. S

    Letrozol & ovulaatio

    Hei! Kirjoittelin tähän ketjuun viime vuoden puolella, mutta syksyllä tulleen paikkakunnan muutoksen myötä kirjoittelu jäi. Nyt ajattelin kuitenkin tulla päivittämään kuulumiset ja ehkä tuomaan teille toivoa sen osalta että letrot kyllä toimii (ainakin meidän tapauksessa)! Vielä edellistä...
  16. S

    Letrozol & ovulaatio

    Nyt olen muuttanut ja ovulaation seurausta ei verikokein enää tehdä. Nyt minulla kuitenkin on kierronpäivänä 16 niukkaa veristä vuotoa ja selkäkipua. Voisiko tämä olla merkki ovulaatiosta? Onko teillä ollut ovulaatiovuotoa?
  17. S

    Letrozol & ovulaatio

    Tällä viikolla kävin taas verikokeissa jossa seurataan progesteronitasoa ja sain taas uutiset että tulos oli edelliskuukautta huonompi :cry: En kyllä tiedä kuinka tätä surua kestää.. Eli ensi viikolla on taas menkat odotettavissa.
  18. S

    Letrozol & ovulaatio

    @K123 Voi niin samaistua sinun tunteisiin! Jos tästä raskauden yrittämisestä tulee kenenkään kanssa puhetta, alkaa minun vastaukset olla että ”niin me ostettiin kolmen makkarin talo kun luultiin sinne perheemme perustaa mutta p***** v**** siitä mitään tullut”. Jotenkin sitä vaan silti joka...
  19. S

    Letrozol & ovulaatio

    Vieläkö täällä ryhmässä on letroilijoita vai joko suurin osa on onnistunut raskautumaan? Meillä taas viime viikolla alkoi uusi kierto. Edelleen olen tyytyväinen siihen että terojen ja letrojen kanssa tulee säännölliset 28 pöivön kierrot, mutta varmuutta ovulaatiosta ei vieläkään ole. Kesäkuun...
  20. S

    Letrozol & ovulaatio

    Neljäs letrokierto loppui taas menkkoihin. Kävin kierron 22. päivä verikokeissa ja progesteroni arvo oli tasan 1. Se oli huhtikuussa jo noususuhdanteinen (helmikuussa 0,7, huhtikuussa 20), mutta taas takapakkia ja ovulaatiota ei tapahtunut. ”Ovulaation” aikaan viikon ajan testitikuissa oli vain...

Yhteistyössä