Hakutulokset

  1. M

    IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Hei kaikki. Kirjoittelen palstalle piiitkästä aikaa. Meillä 5/2021 ivf tuoresiirrosta syntynyt poika ja nyt ollaan lähdetty uudestaan julkisen kautta hoitoihin. Pakkasessa on vielä kolme alkiota. Ensimmäinen pas tehtiin 2vkoa sitten, testipäivä oli perjantaina, ja nega oli. Menkat ei ole vielä...
  2. M

    HYKS/TYKS/KYS/OYS-minne IVF/ICSI-hoitoon?

    Mekin oltiin OYSissa ja meillä sujui kaikki näppärästi. Tosiaan tuon chatin kautta kommunikaatio oli helppo, ei tarvinu aina soitella. Aivan ihana henkilökunta myös.
  3. M

    Toukokuiset 2021

    Mulla on ollut koko alkuraskauden nippailua, kipuilua ja tuntemuksia alavatsalla ja muniksisissa. Toki hieman eri asia, kun mulla alkanut hoidoilla ja munikset myös siksi kipuilee. Nyt 11+3 ja ainakin 9+4 ultrassa oli kaikki mallillaan
  4. M

    Toukokuiset 2021

    Meillä on 3.11. vasta! Sillon 13+1. Tuntuu ikuisuudelta odottaa vielä kaksi viikkoa!
  5. M

    Toukokuiset 2021

    Mulla kahvi ja tee ei ole tuottanu nyt raskaudessa ongelmaa ja on maistunu ihan hyvin, tosin kahvia oon juonu tosi vähän. Ja uskon tän johtuvan siitä, että en siis ole koskaan oppinut ”aamukahvi-ihmiseksi” eli en ole koskaan tarvinut aamukahvia, ja joskus vaan juon kauramaitoln tehdyn laten...
  6. M

    Toukokuiset 2021

    Onko muita joiden mielestä VESI on parasta ever raskaudessa? :D Itse olen normaalisti sellainen, että juon mielummin limuja ja oikeastaan kaikkea muuta, kuin itse vettä. Enkä edes koskaan tunne janoa. Mutta nyt raskaudessa kun otan hörpyn vesilasista, menee se ykkösellä alas koska se maistuu...
  7. M

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Oon kyllä samaa mieltä, että kaikilla on oikeus omiin tunteisiin ja pettymyksiin siitä, että kun raskautuminen ei onnistu kun sitä yrittää. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että lapsettomuuden pelko ja suru siitä ettei koskaan saisi kokea äitiyttä tai vanhemmuutta, on jotain aivan eriä kuin...
  8. M

    Toukokuiset 2021

    Mulla näkyy omahoidon sivuilla (pohjois-pohjanmaalla tämän niminen sivu) että näyte on otettu, mutta itse tulos on piilotettu. Ei taideta näyttää ennen ku käy ultrassa.
  9. M

    Toukokuiset 2021

    Mulla on pahoinvointi lieventynyt nyt tämän viikon aikana tosi paljon. Myöskään rinnat ei ole enää kipeät, nännit vain enää hiukan. On tämä mieli kumma, ensi toivoo että se pahaolo loppuu, ja sitten kun se loppuu pelottaakin onko kaikki enää hyvin... viime pe nähty 9+4 terve yksilö ja syke...
  10. M

    Toiveissa vauva 2021

    Koti-inseminaatiosta! Joku kyseli kauanko säilyy kupissa jne. niin tuli mieleen, että klinikalle pyydetään spermanäyte toimittamaan ruumiinlämpöisenä, eli se ei saa kylmettyä matkalla ja olikohan että alle 2h päästä pitäisi olla klinikalla. Uskoisin että sama pätee koti-inseminaatiossa, jos...
  11. M

    Toukokuiset 2021

    Preglife sovelluksessa tänään 25% takana kun tänään on 10+0. Kai tän voi jo merkkipaaluksi laskea Mikäköhän on faceryhmän tilanne? Olisin halunnu vielä Np-ultran käydä ennen liittymistä mutta sinne ei taida enää edes nyt mahtua?
  12. M

    Toukokuiset 2021

    Tänään käyty 9+4 ultrassa ja siellä tyyppi oli hyvinvoivana <3 Huh, kylläpä taas helpotti. Ehkä yritän nyt vähän rauhoittua.
  13. M

    Toukokuiset 2021

    Oon pahoillani @Mimpsu93 :( Heittikö sulla paljon siinä ensimmäisessä ultrassa? Alkoi kyllä jännittää kun meilläkin se mittaus oli vaikea ja mitta jonka sai vastasi pienempää :(
  14. M

    Toukokuiset 2021

    Mulla np 13+1 ja ensi viikolla labrat 10+0 :) Tällä viikolla vielä 9+4 yksi varhaisultra, sillä jäi vähän kaivelemaan kun sillon 6+4 ei saanut kunnolla mitattua/mitta heitti viikoilta pari päivää.
  15. M

    Toukokuiset 2021

    Apua, mulla alko hulluna naurattaa tuo kakan syöminen :D :D xD
  16. M

    Toukokuiset 2021

    Eli tämän mukaan @Sofialla ois tänään 8+5, mulla hedelmöittymispäivä on kuitenkin tarkka, koska ivf
  17. M

    Toukokuiset 2021

    Miten me molemmat ollaan 9+0 kun mun la on 10.5. ja sulla 12.5.? Mitä en nyt hoksaa? :D
  18. M

    Toukokuiset 2021

    Kävin viime yönä pissalla 4 kertaa ennen kuin pystyin nukahtamaan ja yön aikana kahdesti. Huoh.
  19. M

    Toukokuiset 2021

    Kielletyistä ruuista... Joo, himoitsen aikalailla kaikkia. Auraa, salmiakkia, graavilohta, mätiä jne. Ja no, voin myöntää etten ole minkään muun kuin alkoholin ja tupakan suhteen ollut tiukka. Mutta en vetele salmiakkia kaksin käsin, mutta pari salmiakkimakeista olen uskaltanut syödä kyllä ihan...
  20. M

    Toukokuiset 2021

    Mulla on tänään ollut vähän epävarma olo. Tänään 8+0 ja vointi on parempi kuin moneen viikkoon ja myös rinnat ei enää niin hellät... Heti ajattelee sitä pahinta. Meillä on vielä ensi viikon perjantaina 9+4 varhaisultra kun haluttais parempi kuva kun silloin 6+4 ei saatu kunnollista.

Yhteistyössä