Hakutulokset

  1. A

    hotelli

    Suihkun ovella vasta potkaisen kengät jalastani ja kuulen miten tulet perässäni ja jään odottamaan, että avaat vetoketjun mekosta ja annan sen valua lattialle mytyksi, samalla kumarrun hivuttamaan silkkiset sukkani jaloistani. Astumme yhdessä suihkuun, vedät minut vartaloasi vasten ja annamme...
  2. A

    hotelli

    Ilmassa leijailee katupölyn tuoksu, kun astelen hieman jännittyneenä kohti Hotelli Simonkenttää, kuulen sydämeni sykkivän samassa tahdissa korkeiden korkojeni kopinan kanssa ja pysähdyn hotellin eteen vetämään henkeä ja rauhoittamaan itseäni. Vaikka olemme käyneet tämän läpi suunnitelmissamme...
  3. A

    Ihastunut työkaveriin

    Olen naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Mieheni on kunnollinen kaveri,mutta viime vuosina on ollut vaikeaa, riitoja ja mökötystä. Kumpikaan ei koe saavansa huomiota tai haluamaansa huomiota. Nyt viimeisen vuoden ajan on ollut vaikea haluta miestäni. En osaa selittää syytä hänelle...
  4. A

    Blogeja !

    Meidän Maja 3,5 vuotiaan tytön ja 3 kk pojan äiskä kertoilee arjen sujumisesta. Ihan tavallista sellaista :)
  5. A

    Tarinani.

    Pitkästä aikaa ilta yksin, ihan yksin. Mies ja lapsi mummolassa, että äiti saa nukkua rauhassa univelkoja. Töissä kiireet ovat painaneet päälle. Hän maistelee kuivaa viiniä ja pyörii facebookissa, haluttomana myöntämään, että odottaa Peteä onlineen. Alkuvuosi sujui niin seesteisesti...
  6. A

    Tarinani.

    Tahdon kertoa teille tarinan tunteistani, loppu on vielä avoin, en tiedä itsekään mitä tulevaisuus tuo ja miten tarina päättyy... Hän asteli kohti kotia pimenevässä illassa, sydän oli raskas ja päässä pyöri, eikä olo ollut ollut sen parempi moneen kuukauteen. Oli vaikea sanoa mistä se oli...
  7. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Keiju: Mulla kans lyheni kun siirryttiin luomuiluun. Synnytyksen jälkeen sitten on tullut sekä pituutta että runsautta :o Täälä vietetään pääsiäistä trullittelemalla mummoloissa, mutta muuten ihan kotosalla. Rairoho kukoistaa narsissien rinnalla ikkunalaudalla ja munien maisteluun on otettu...
  8. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Hei taas pitkästä aikaa ja tervetuloa kaikille uusille! Milas: Varmasti se toisen erityislapsen mahdollisuus ja jaksaminen pelottaa. Itsekin välistää miettii tuon ihan "normaalin" energiapakkauksen kanssa, että mitenkähän sitä selviäisikään jos tuossa olisi toinen. Täälä on kuume niin...
  9. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Mary Jane: Taas siis yksi hyvä syy sulle kuumeilla lisää :D Mulla katos ihan hirvittävät menkkakivut kokonaan synnytyksen jälkeen! Enää ei minkään näköistä nippailua ennen kuukautisia, kun pillerittömään pysty lähinnä makaamaan lattialla, mä jouduin silloin joskus päivystyksessä käymäänkin ja...
  10. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Metsätähtönen: Ovistestiinhän tulee plussa myös raskausaikana ;) Tänne ei mitään ihmeempiä, kuume pysyy tasaisen kärsivällisenä Tervetuloa taas kaikille uusillekin kuumeilijoille :wave: 0
  11. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Tervetuloa Hopeful :wave: Tsempittelyt piinailijoille ja tuskailijoille. Täälä elellään tyytyväisessä suvannossa, seuraavaan kiertoon ois tarkotus aloittaa se renkaiden käyttö, mutta oikein ei innostais... Hirvittää, että paljonko tulee painoa ja miten hormonit heittää parin vuoden...
  12. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Onnittelut jenkkivaimolle! :heart:
  13. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Onnea plussanneille! Täälä meneillään kp2. Ihan pikkiriikkisen harmittaa, mutta parempi tässä vaiheessa näin. Miehelle aloin kyllä jo puhumaan, että jos ensvuoden sijaan ryhdyttäis tositoimeen jo tän vuoden puolella :whistle: Katotaan nyt lämpeneekö ajatukselle.
  14. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Rengasresepti käyty hankkimassa, otettiin samalla papa, kun vähän oli kuulemma punoitusta kohdun kaulalla :/ Kunnallisen hitaan byrokratian vuoksi reseptin saa vasta viikon päästä, joten aikaisintaan seuraavasta kierrosta pääsee aloittamaan...
  15. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Keiju: Mä kans tunnistan selvästi oviksen ja kivut voi vaihdella todella paljon kuukaudesta riippuen. Kuulostaa tosi tutulta tuo sun kertomukses :| Mulla noi kivut on tulleet synnytyksen jälkeen. Sitä ennen oli korkeintaan pientä nippailua, jos sitäkään. Ihan selkeitä ovis oireita on noi...
  16. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Meep: Mä aloittaisin tuolla liuskalla ja "unohtaisin" kierron keskivaiheilla yhden pillerin Eikös sitä sanota ihan niissä ohjeissakin, että keskellä kiertoa unohdettu pilleri ei heikennä ehkäisy tehoa?! Mä tein tuossa aamulla huvikseni testin, kun mieltä on niin kaihertanut, puhdas negahan se...
  17. A

    Onko mitään perää?

    Hih :) Mulla alkoi oireet 9 pv oviksen jälkeen ja haamutestin tein 11. pv jälkeen ja kunnollinen plussa 13 päivää jälkeenpäin :) Mutta mulla tosin hyvin lyhyet kierrot muutenkin.
  18. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Jenkkivaimo: toivottavasti olis napannu kiikkiin :) Mä kuulun sitten niihin hormoonihirmuihin, joille pärähti kuukautiset 8 vkoa synnytyksestä :o imetyksestä huolimatta. Kuukautiskivut oli kuitenkin jääny unholaan :D Perjantaina tosiaan aika ehkäsyn uusimiselle. Ajattelin aamulla...
  19. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Metsätähtönen: Hauskaa honeymoonia ;) Tärppäämisestä: Meillä oli 7 yrityskierto SE kierto, kun tätä esikoista haaveiltiin. Mulla on tosi lyhyt ja vaihteleva kierto (20-27 pv) ja lisäksi vähän lyhyt luteaalivaihe (useimmiten n. 9 päivää), joten olen varautunut siihen, ettei kakkonenkaan...
  20. A

    Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

    Suan: Kyllä se voidaan ottaa aiemmaltakin aikajaksolta se 6 kk tai kerätä yksittäisistä kuukausista siltä vuodelta, jos ns. hylättävien kuukausien syy on kelan hyväksymä (Ainakin sairausloma ja oiskohan ollut lomautukset, en nyt ihan tarkkaan enää muista) Vatsaa on nippaillu kummasti, kp 18...

Yhteistyössä