Hakutulokset

  1. Liljan äippä

    Maaliskuussa syntyneiden vanhempia

    Meillä ei muut lapset ole olleet moksiskaan kun rokotteita on laitettu, mutta pikku Lucas on aivan maansa myynnyt ja tosissaan loukkaantunut pitkän aikaa. Kuumetta ne eivät ole nostaneet, mutta kiukkua on riittänyt loppupäiväksi. Nyt tehdään hampaitakin täällä olan takaa, viime yö oli yhtä...
  2. Liljan äippä

    Nyt tarvin nopeasti niminikkareiden apua!!

    Elian Anselmi Elias Samuel Simeon Vilhelmi Vihtori Daniel Julian Alvar
  3. Liljan äippä

    Maaliskuussa syntyneiden vanhempia

    puru love meilläpojalla on puskenut jo kaksi hammasta ikenestä ja syöminen oli aluksi niiden kanssa aika showta, kaikki ruoka työnnetiin kielellä ulos, niinkuin ei olisi voinnut syödä lainkaan! Meillä myös peruutetaan ja päästään jo hieman eteenpäin. Koirien korvat ovat vaarassa,niistä kun saa...
  4. Liljan äippä

    Poikalapsia

    Mulla on 7 poikaa, mutta myös yksi tyttö! Ikähaitariltaan 19 v.-5 kk. Kokemusta löytyy poikalapsista;)
  5. Liljan äippä

    Maaliskuussa syntyneiden vanhempia

    Moi! Täällä myös yksi kirkkonummelainen äiti ilmoittautuu! Mulla on suurperhe ja lapsia peräti kahdeksan, 7 veljestä ja yksi tyttö. Maaliskuu 10. syntyi meille poika 3670 g ja 50 cm rv.38+1, poika sai alkunsa vaikka mulla oli kierukka ja aluksi odotin kaksosia, mutta kierukka abortoi toisen...
  6. Liljan äippä

    Paljonko teillä 8 lapsisilla on tulot?

    Sen selvempää en viitsi antaa;)
  7. Liljan äippä

    Paljonko teillä 8 lapsisilla on tulot?

    Meillä on hyvät tulot ja muuta omaisuutta, tullaan ihan hyvin toimeen. Omakotitalo on 300 neliöä!
  8. Liljan äippä

    Mikä siitä suurperheestä tekee raskaan?

    Täällä yksi suurperheen äiti ja voin sanoa ettei mulle se ole koskaan ollut raskasta. Mulla on aika hyvä organisaatiokyky ja teen asiat aina samalla tavalla ja lapsilla on omat tehtävänsä. Kun asioita ei päästä kaaokseen, ne pysyvät hallinnassa. Lapsia löytyy 8 kpl 19-4kk väliltä:D
  9. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    Onnea odotukseen TaaperoX5 Tule kertomaan ilouutiset fb:n puolelle myös! Oliivittarelle tännekkin puolelle onnittelut. En ole aikoihin tänne kirjoittanut, mutta meille syntyi poika 10.3 rv.38+3 3670g ja 51 cm Kymmenen aikaan aamulla meni vedet ja yhden maissa oltiin sairaalassa. Sain...
  10. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    Kannattaa pyytää lääkäriltä vermox resepti, joka on tehokkaampi ja edullisempi lääke! Pyrvin on kallis ja hirveät tablettimäärät joutuu ottamaan! Meillä poika saa aina tartunnan kerhosta. Ensin kokeiltiin pyrviniä, mutta sitten aloin jo hermostua kun rahaa paloi, ja koko ajan tulivat takaisin...
  11. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    Heippa pitkästä aikaa!:D Täällä viikkoja jo 30+4 ja vaivaakin alkaa olla jo sen mukaisesti. Selkää jomottaa, tulee harjoitussupistuksia aika lailla ja välillä ihan kunnon polttelua. Oliivitar mulla oli tasan 28 viikolla sf mitta 26 eli samoissa lukemissa kanssasi. Kohdunsuu kiinteä ja...
  12. Liljan äippä

    Paljon teillä paino noussu? :)

    BMI oli raskauden alussa 23. Painoa tullut 3 kg ja raskausviikot 28+3
  13. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    Onnea ihanasta pikkumiehestä MLM=) [B]Lily-Rose mulla on ollut edellinen poika 20+2 viikolla 390 grammaa ja syntyi 4010 g painava poika ja viikot oli tasan 40rv. [B]Tervetuloa Maximillianna mulla edessä sterilaatio, mutta tohon kohdun poistoon en ihan uskaltaudu, vaikka olisi täysin...
  14. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    Tervetuloa neljän pojan mamma. Taivasteluja riittää meilläkin. Meillä on viisi ensimmäistä poikaa (välissä kuollut enkelityttö) ja kuudes on tyttö. Meille tämä seitsemäs on yllätysvauva, mutta ilolla otamme vastaan, mutta taivasteltavaa riittää. Olen vain sanonut, että otan vastuun omille...
  15. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    MLM mullakin oli aika tyttöolo, joka vaihtui pojaksi, kun vempaimet löytyi rakenneultrassa. Epäilen kyllä suuresti, että toinen kaksosista olisi ollut tyttö, joka tosiaan meni alussa kesken. Minäpä päädyin tällä kertaa pakkaukseen, koska sopivat ihan hyvin pojalle ja pojan vaatteet on kaikki...
  16. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    Heips pitkästä aikaa! Facebookkiin on jämähdetty, ja joulunaika tuntuu olevan kiireitä täynnä. Lahjat on suurimmaksi osaksi ostettu. Meillä on se pari lahjaa per lärvi, mutta sukulaislta tulee noille pienimmille paketteja ja karkkilahjat vielä päälle, että niitä kertyy semmoiset 4-5. Isommat...
  17. Liljan äippä

    tyttö vai poika syke? 140

    Meillä on viisi poikaa ja tulossa kuudes. Sykkeet ollet aina 125-145 Tytöllä oli aina yli 150, jopa 170. Vanhan kansan mukaan odotat varmasti poikaa, mutta tietysti vauvan liikkuvuus vaikuttaa sen hetkiseen sykkeeseen,:)
  18. Liljan äippä

    40+ odottajat Vol 3.

    Oliivitar sultakin se poikanen sitten löytyi, ihana tuo " kikkeli-kalle" Taitaa olla vilkasta sorttia, kuin noin hyörii ja pyörii. Ihanaa että kaikki hyvin.=) onnea isotikru ja ihania hetkiä pikkutikrun kanssa.:D Raskaus alkaa pikkuhiljaa tuntumaan kävelyssä, hengästyy ylämäessä helpommin...
  19. Liljan äippä

    Suurperheelliset Odottajat

    oliivitar mulla kanssa hirveä makeanhimo, pyörittelen päässäni, mitäs makeaa leipoisi, ehkä jo satsillisen joulutorttuja kun taikinaa ja torttuhilloa löytyy.:D Nostan sulle hattua, jos joudut pärjätä viikon ilman miestäsi. Meillä aina teinipojat purnaa kun ukko on kauemmin jossain, että...
  20. Liljan äippä

    40+ odottajat Vol 3.

    Kylläpäs tämä ketju tippuu! Rakenneultrassa perjantaina käyty ja kaikki oli vauvalla mallikkaasti. Kaksi kätilöä ultrasi, koska jorvissa oli uudet laitteet ja toista kätilöä opastettiin samalla. Niin ja meille tulee kuudes poika, eli ukkovalta senkun lisääntyy. Katsoivat oikein kaksi kertaa...

Yhteistyössä