Hakutulokset

  1. T

    Tutista luopuminen ja iltarutiinit

    Meillä kuopuksen (1v 5kk) tuttivieroitus on aluillaan. Tällä hetkellä olemme karsineet päivätutin pois, eli tutti on käytössä vain unilla. Poika on onneksi itse ymmärtänyt, että kun herää, täytyy tutti antaa pois. Joskus tuo tutin itse, useammin antaa vasta pyydettäessä, mutta silloinkin enempiä...
  2. T

    Mitä ajatuksia herättää pariskunta, missä mies ei koskaan kerro

    Meillä tiedän eurolleen mitä mies tienaa ja hänkin melko täsmälleen minun tienestini. Rahat ovat aina olleet yhteiset, vaikka henk.koht. tileillä ovatkin. Vastaan perheemme laskujen maksusta ja maksan ne tilipäivänä sovitusti molempien tileiltä.
  3. T

    Miten voi olla niin vaikeaa syödä ruoka-aikana!!!

    Meillä on vähän samaa vikaa, kyllä on muutaman kerran mennyt pari nälkäistä ja enemmän tai vähemmän itkuista lasta yöpuulle, kun ruoka ei ole kelvannut ennen tarjoilun päättymistä.
  4. T

    Vaukirja

    Me ollaan tykätty vau'kirjan tuotteista.. Onhan toki joukossa ollut myös ei-niin-kivoja kirjoja, mutta ne oon sit palauttanu. Pääsääntöisesti tosi kivoja kirjoja usealla ikätasolla.
  5. T

    Minkä ikäinen teillä saa pelata pleikkaria?

    Meillä lapset 6v ja 4,5v eivät vielä pelaa. Tosin eipä meillä pleikkaria olekaan sen kummemmin kuin muitakaan pelikonsoleita. Kavereiden luona saavat pelata jos kavereilla on lupa pelata ja haluavat, netissä pelailevat noin kerran kuussa. Noin pienille riittää mun mielestä tavalliset pelit.. Jos...
  6. T

    Voidaanko eskarissa "pakottaa" kumpparit jalkaan?

    Tää on taas tätä yhdenmukaisuus periaatetta. Sama ongelma oli meillä kun päiväkodissa ihmeteltiin miksi lapsilleni ei ollut 10 asteen pakkasella villavaatteita. Selitin että kyllä meidän herkästi hikoavat lapset pärjäävät hyvin 10 asteen pakkasessa ilman villavaatteita. Samalla ihmettelin...
  7. T

    Minä ainakin ostan täksi kevääksi kurahousuhaalarin =)

    Hiukka saattaa hiostaa lämpöisillä kevät - kesä - syksy -keleillä haalarit joissa on aina ne kurahousut. Meillä ainakin lapset ovat kovia hikoilemaan. Meillä suositaan peruskurahousuja, jotka voi laittaa päälle tarvittaessa. Toki kukin taplaa tyylillään.
  8. T

    Poikalapset haastavampia kuin tyttölapset?

    Komppaan sitä mielipidettä että tytöt ja pojat ovat erilaisia, siten eritavalla helppoja / vaikeita. Lapsen helppouteen / vaikeuteen vaikuttaa paljon ikä, persoonallisuus ja syntymäjärjestys (esikoinen, kuopus, keskimmäinen).. Meillä on kolme lasta (6v, 4,5v ja 1v), joista keskimmäinen on...
  9. T

    Minulle ei myyty Allia apteekissa!*kuva*

    On hyvä että Allin myymistä rajoitetaan, toki olisi mullakin kiusaus käyttää tai ainakin kokeilla Allia jos sitä saisin, mutta mun lievä ylipainoni ei siihen vielä riitä, joten tarvii vaan muokata ruokavaliota ja alkaa kuntoilla. Mut hyvä että valvotaan, eihän noista anorektikoista koskaan tiedä..
  10. T

    Paljonko painonne on noussut raskanuden aikana?

    ekasta tuli n.20kg, toisesta 7kg ja kolmannesta n.10kg, vielä ei olla lähelläkään mittoja ennen lapsia.. liekkö niitä mittoja ikinä näenkään. viimeisimmältäkin on vielä muutama kilo..
  11. T

    vauva elokuussa

    meidän elokuinen syntyi kuun loppupuolella 2005, vielä oli melko lämpöistä, mutta makuupussi taisi olla alusta asti vaunuissa lämmittämässä niin ei tarvinnut vauvaa pukea niin paksusti.
  12. T

    Onko lapsenne sairastaneet vesirokon vai oletteko rokottaneet sitä vastaan?

    kaksi lapsista on sairastanu, nuorin ei oo vielä ehtiny. meillä sairastetaan.
  13. T

    mitä mie ostan kummitytölle ristiäislahjaksi?

    -Valokuvakehys on kiva muisto -Kastevedelle saa pulloja, joihin sitä voi muistoksi pullottaa, mutta siitä kannattaa kysyä vauvan perheeltä -Kastekaulakorujakin on olemassa -kummilusikka on tietysti perinteinen..
  14. T

    Otin tarkoituksella kaveriin etäisyyttä, koska pelkäsin, että hän pyytää minua kummiksi...

    Parempi ettet ryhdy kummiksi jos et sitä todella halua. Meillä on nyt kuopuksella kummi joka oli innoissaan kummiksi tulossa eikä ole sitten ristiäisten näyttäytynyt saati että olisi muistanut jouluna tai 1v synttäreillä. Ei vastaa puhelimeen eikä viesteihin, lupaa aina tulla, muttei tulekaan...
  15. T

    G: Millä rv:llä ESIKOISESI syntyi?

    42+0 klo 03.00, käynnistettiin edellisenä aamuna
  16. T

    Osaako teidän melkein 5v lapset uida ja ajaa pyörällä (ilman apupyöriä )

    Meillä täyttää poika pian 6 eikä hallitse kumpaakaan, tosin viime kesä meni reissatessa ja muuttaessa, ei juuri ehditty pyöräilemään. Tänä kesänä sekä 6v poika että syksyllä 5v täyttävä tyttö opettelevat ajamaan ilman apupyöriä ja syksyllä alkaa uimakoulu jossa ois tarkoitus oppia uinnin alkeet.
  17. T

    Onko jollekkin teistä "määrätty" pvkodissa hoitoaika lapsille jos olet itse kotona?

    Joo, se vaan, että kun toi johtaja on pahin nipottaja tuosta asiasta.. Viime keväänä mulla oli yhtenä päivänä viikossa muutaman kuukauden ajan kerho pienimmän kanssa niin että pystyin hakemaan lapset vasta puoli neljältä.. Tähän kerhoiluun piti suunnilleen kerjätä lupa johtajalta, kun hän joutuu...
  18. T

    Onko jollekkin teistä "määrätty" pvkodissa hoitoaika lapsille jos olet itse kotona?

    Ei ole joo ja suositushan tuo on, mutta kyllä se on tuolla käytäntö enemmän kuin suositus, eli sanomista tulee jos et ole juuri tuohon kellon lyömään paikalla. Tai jos ei sanomista niin tuimia katseita ainakin.
  19. T

    Onko jollekkin teistä "määrätty" pvkodissa hoitoaika lapsille jos olet itse kotona?

    Hei!! Mulla oli sairas lapsi kotona ja ulkona oli älytön pakkanen! Kyseessä oli vauva ja mulla on 1,5km kävely päiväkodille. En todellakaan lähteny sairasta lasta pakkaseen lisää sairastuttamaan. Nämä pitkät hoitopäivät on meillä poikkeuksen poikkeuksia.

Yhteistyössä