Hakutulokset

  1. K

    Saako eskari tulla tyhjään kotiin?

    Tampereella ei vielä muutama vuosi sitten ainakaan saanut. Eskarista sai lähteä vain hakijan kanssa, ja hakijan piti olla muistaakseni vähintään 16 ( vai 18 ) v
  2. K

    Synnytyksen jälkeen pillerit, miten teillä...?

    Noi on " minipillereitä " ja muistelen ettei niissä kuulu taukoa pitää ollenkaan. Toisille aiheuttaa monta viikkoa kestävää vuotoa ( esim mulla ) ja toisilla taas jää vuodot kokonaan pois.
  3. K

    Päiväkodin omahoitaja tulisi ennen hoidon alkua kotikäynnille, onko pakko päästää?

    Itselläni on samanlainen suhtautuminen omaan kotiin, tosin johtuu omasta menneisyydestäni.. Kuitenkin tämä on ymmärretty esim neuvolassa kun olen selittänyt etten halua ketään " viranomaisia " kotiini päästää, toki päästän jos on pakko, mutta unettomia öitä vietän ennen sitä. Neuvolan th totesi...
  4. K

    Miten rv lasketaan tällaisessa tapauksessa?

    Mut laitettiin ennen ensimmäistä käytiä ultraan kun soitin neuvolaan ja sanoin etten osaa yhtään sanoa mitkä viikot olisi. Sanoi vaan että ne viikot ratkaisee sen että miten edetään joten ne selvitetään ensin ja sitten vasta neuvolaan
  5. K

    vastasyntyneen kotiutumisvaatteet lähipäivinä?

    Meillä käytiin juuri kotiintulo-vaate ostoksilla. Mukaan tarttui body, melko ohuet housut, pipo ( ohut ) ja sukat. Nyt aloin miettiä pitäisikö vielä joku huppari/ vastaava hakea, ja tarvittaessa sitten joku pieni peitto mukaan vielä jos on kovin tuulista ja matkaa autolle. 2 edellistä ovat...
  6. K

    Rv 35 ja supistukset

    No en mä neuvolaan menisi ylimääräiselle tarkastukselle noiden takia.. Itse kylläkin kävin juuri synnärillä rv 34+6 ja osastolle olisin kuulemma saanut jäädä lepoon, muttei kuulemma muuta olisi tehty, olisin vaan maannut siellä
  7. K

    Kun lapsella ei ole vielä nimeä, niin onko se ns.virallinen nimi nyt esim. Poika Virtanen?

    meille sanottiin vanhassa asunnsosa että nimi ilmoitetaan vasta kun se on, ja samaten alkaa vesimaksut mennä vasta sitten... Jotenkin perusteltiin niin ettei lapsi virallisesti asu siellä ennen nimen saamista, eli ei myöskään mennyt vesimaksua
  8. K

    Millä olette korvanneet maidon maitoallergiselle lapselle?

    meillä aloitettiin juuri riisi"maito" kohta 2v:lle.. Hyvin uppoaa, kunhan puhutaan maidosta ja nykyään jo itse näyttää omaa " maitopurkkiaan " ja sanoo nimensa.. Samaten noita riisi tuotteita on myös ruuanlaittoon, margariinia saa maidottomana, samaten jugurtteja jos soija ja kaura käy
  9. K

    Pääsettekö Nordean - nettipankkiin?

    En pääse minäkään, juuri kokeilin pariin otteeseen
  10. K

    Mitä mieltä olet lapsen isällä ei lainkaan kesälomaa?

    ei ole meidänkään perheessä isällä lomaa.. Lomaa ei siis edes kerry kun lomarahat maksetaan joka tiliin.. Kesällä vielä tekee normaalia pidempää päivää, tuolla alalla se on pakollista.. Tänäänkin kävi kotona tuomassa vaippa paketin ja muutaman litran maitoa ja lähti takaisin töihin, kun kysyin...
  11. K

    kertokaas mulle hyvä ja helppo kasvissosekeiton ohje:)

    Meillä tehdään HYVIN yksinkertaisella " ohjeella " eli perunaa, bataattia ja porkkanaa, lisäksi paketti sulatejuustoa, ja mausteita
  12. K

    Maksuhäiriömerkintä/luottotietojen menetys

    Sinuna hakeutuisin velkajärjestelyyn mahd. pian !! Luottotiedottomuus hankaloittaa elämää aika paljon, mm asunnon saantia, lainaa etä saa ymsyms.. Sitä en tiedä palautuuko luottotiedot muutenkun sillä että maksat velat pois, kuitenkin kun laskuja menee erintään, kasvanat ne myös korkoa...
  13. K

    Tekisitkö lapsia 39-vuotiaalle miehelle, jos itse olisit 25-vuotias?

    Minä olen 24-vuotias, mies täyttää ensi kuussa 39 ja meille kolmas yhteinen lapsi tulossa.. Eli Kyllä.. Itse olen ajatellut että lapset " tehdään " ennenkuin täytän 30, mutta voi olla että lapsiluku on täynnä jo tämän kolmosen jälkeen..
  14. K

    Mitäs saitte äitienpäivälahjaksi?

    Meillä tyttö oli tehnyt päikyssä liitutaulun, mihin oli kirjoitettu " onnea äiti Toivoo: " Minusta oli aika ihana lahja, ja kun tosiaan kerrankin sellainen askartelu minkä tyttö on voinut itse tehdä.. Yleensä kun noi kotiin tulevat askartelut on aikuisen tekemiä ja sen näkee ( tyttö kohta 4v...
  15. K

    Ensimmäinen synnytys käynnistetty -> sektio. Miten käy toisen synnytyksen?

    Itse tunnen 2 äitiä joilla alakautta synnytys ei ole onnistunut, koska paikat eivät ole lopulta auenneet riittävästi. Toinen heistä oli jo aika pieniltä viikoilta vuodelevossa paikkojen kypsymisen takia, mutta kuitenkaan itse synnytyksessä ei kohdunsuu aiennut muutamaa centtiä enempää.. Toinen...
  16. K

    Mihin te pakastatte rintamaitoa? Siis minkälaiseen astiaan tms?

    itse käytin ihan minigripp-pusseja
  17. K

    Kotona ristiäiset, joidenka yhteydessä vihkiminen. Kokemusta? Ja mekko apuja!!

    Ja meidän tilanteessa se hyvä puoli että vauvalle tulee jokatapauksessa isänsä sukunimi, kun on isompia sisaruksia jo samalla nimellä ( tätä kysyttiin kakkosen kohdalla että onko kiirettä tunnustuksen aknssa, eli jos ei ehdi niin tuleeko mun sukunimellä, mutta kuulemma kun kyseessä oli jo toinen...
  18. K

    Kotona ristiäiset, joidenka yhteydessä vihkiminen. Kokemusta? Ja mekko apuja!!

    Itse olen miettinyt samaa, mutta niinpäin että ensin olisi se kastaminen ja sitten vasta vihkiminen. Mekkoasiaan en osaa auttaa, omalla kohdalla kun haluaisin että olisi joku juhlavampi vähän häämekkomainne, muttei kuitenkaan sellainen mistä nyt heti näkee.. Tosin, meillä miehen piäisi käydä...
  19. K

    oisko rohkaisevia tarinoita raskauden sujumisesta laskettuun aikaan asti, vaikka suppareita yms.?

    Mulla on tässä ja edellisessä raskaudessa supistellut kivuliaasta jo hyvin pieniltä viikoilta ( n rv 10 ) edellisessä määrättiin vuodelepoon, minkä toteuttaminen oli mahdotonta alle 2v:n kanssa. Supistukset eivät kuitenkaan tehneet mitään kohdunsuulle, ja poika syntyi rv 38+5. Sairaalastakin...
  20. K

    Kai neuvolaan SAA soittaa muulloinkin kuin puhelinaikana?

    ei kai sitä pahana pidetä, toisissa neuvoloissa vaan tulee automaatti vastaus " soititte neuvolaan, puhelin aika on... " toisissa paikoissa voi jättää viestin, toisissa ei edes sitä. Esim meidän neuvolaan ei pysty jättämään edes viestiä jos soittaa puhelinajan ulkopuolella, edelliseen pystyi, ja...

Yhteistyössä