Hakutulokset

  1. glitterberry

    Tämä rouva ajatteli lähteä opiskelemaan!

    Ongelma on oikeastaan se, ettei tiedä mitä sitä edes tahtoisi. Olen hyvä saamaan ihmisiä liikkeelle, tekemään päätöksiä ja riskejäkin oman elämän suhteen. :D Ehkä minusta voisi tulla hyvä opinto-ohjaajakin ? Joku sellainen, missä voisi olla ihmisten parissa mutta ei ehkä kuitenkaan konkreettinen...
  2. glitterberry

    Tämä rouva ajatteli lähteä opiskelemaan!

    En vaan ole vieläkään saanut päähäni, että mitä. Kaupan kassalla on kuitenkin tullut nyt mitta täyteen. Eli siis: pohjakoulutus tällä ämmällä on merkonomi sekä ylioppilastutkintokin löytyy. Jälkimmäisellä ei saa haettua mihinkään ja keskiarvo merkonomin papereissa 3 ja vähän päälle...
  3. glitterberry

    Miltä teistä tuntuisi?

    Itsekin omistan äidin, joka ei liiemmin ole koskaan tunteitaan osoittanut.Ei ole halaillut tai toivottanut hyvää syntymäpäivää. Mutta äiti on silti äiti, vaikkei täydellisin olisikaan.
  4. glitterberry

    Helsingin Etelä-Haagaan kuuluu musiikkia, missä keikka?

    Älähän Ukkel huutele! Kyllä siellä nuoriakin on ja olisit kyllä moisen huomannut jos olisit lähistöllä vieraillut. Itsekin piti mennä, mutta olipa taas niin upea rahatilanne ettei antanut periksi : | Pyh.
  5. glitterberry

    Endometrioosi ja lapsia?

    Miunkin kaverilla yli vuoden ikäinen lapsi, endoa. Ensimmäisellä tärpännyt.
  6. glitterberry

    kertokaa mulle kuka löi anttia?

    Eikö kukaan oo katsonut ennakkoon / osaa varmuudella sanoa?
  7. glitterberry

    Muilla nuorilla odottajilla blogeja?

    Hei, osaisiko joku antaa linkkiä sinne Wake me with a kiss - kirjoittajan uuteen blogiin, kun en löydä sitä nyt mitenkään ja tuo blogi ei ole enää käytössä :(
  8. glitterberry

    Yhteishaussa ei ole D-kieltä

    B3 on lukiossa alkanut kieli
  9. glitterberry

    Parisuhteesta gallup

    Yhdessä himpun verran vajaa 3v. seksiä n. kerran viikkoon, toisinaan kerran 2 viikossa. minä 20v. puoliso saman verran. Ollaankoha me nyt jotenki poikkeavia sitten :O
  10. glitterberry

    Minkä ikäisenä menetit neitsyytesi?

    Olin täyttänyt muutamaa kuukautta aiemmin 16v. Paha mieli on vieläkin vaikka tapahtuneesta jo lähemmäs 5 vuotta..
  11. glitterberry

    Voiko mitenkään estää mahataudin tulon?

    jos se jo masussa kiertää niin onhan se mahdollisesti silloin jo tarttunut. mutta luonnonhiili voisi auttaa, samoin maitohappobakteerit ( & gefilus-tuotteet )
  12. glitterberry

    Gallup: Onko mielestäsi lottovoitto syntyä Suomeen?

    Riippuu ihan siitä mihin vertaa, mutta kyllä sanoisin että on. Mielummin täällä kun esimerkiks nyt vaikka Egyptissä. Enkä nyt välttämättä Mosambikissakaan tahtois asua.
  13. glitterberry

    Lapsiperheelle kivoja asuinalueita Kuopiosta?

    Puijonlaakso -kaikki sopivan (lyhyen) etäisyyden päässä. mm. lyhyt matka kaupungin keskustaan, harrastusmahdollisuudet lähellä ja kaikki peruspalvelut löytyy + erittäin rauhallinen asuinalueena
  14. glitterberry

    Taloyhtiö korvausvelvollinen?!

    hmm. kiitos kun muistutit.
  15. glitterberry

    Taloyhtiö korvausvelvollinen?!

    tuo on kyllä nyt ihan järkeenkäypää ettei taloyhtiö korvaa. ystäväni vain nosti asian ilmi, että kannattaa ottaa selvää pystyykö isännöitsijä tekemään asialle mitään kun tekijäkin on epäselvästi tiedossa ja pyöräni ei ollut ainut joka katosi.Itseasiassa noin puolet pyörävaraston pyöristä oli...
  16. glitterberry

    Taloyhtiö korvausvelvollinen?!

    Voi kerpele kun täältä palstalta ei löydä omia viestejään! Millaisissa tapauksissa taloyhtiö on korvausvelvollinen asukkaalle? Jos polkupyöräni varastetaan taloyhtiön lukituista tiloista voinko saada minkäänlaista korvausta? Olen muuttamassa pois, joten haluaisin mielellään selvittää asian...

Yhteistyössä