Hakutulokset

  1. J

    Ivf alkionsiirto 3 vai 5 päiväisenä?

    Eka siirto 3pv alkio-> nega, toinen siirto 2pv alkio - > plussa, nyt neiti 3kk.
  2. J

    HYKS/TYKS/KYS/OYS-minne IVF/ICSI-hoitoon?

    Me oltiin oys:ssa hoidossa. Jono oli silloin 2019-2020 3-4kk. Suunnittelu käynnit ja ultra käytiin lähimmässä keskussairaalassa ja sieltä aina konsultoivat oys:ia lääkemääristä tms. Itse punktiot ja siirrot oli sitten oys:ssa. Mukava henkilökunta oli ja sekä punktiot että siirrot sujui hyvin...
  3. J

    IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Seurailen teän juttuja, kun aiemmin täällä tuli kirjoiteltua. Halusin vain tuohon testi asiaan sanoa. Olen siis labrassa töissä ja kaikissa näissä liuskatesteissä alussa, kun neste menee läpi, testi näyttää positiiviselta. Sen vuoksi testit tulkitaan aina sen ohjeen mukaan esimerkiksi 5min...
  4. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Hei. En osaa sulle noista lääkkeistä sanoa, mutta tuli mieleen että onko teillä mieheltä otettu jo näytettä? Meillä nimittäin kävi niin, että luulin koko ajan minussa olevan vian ja laukoin yksityisellä ja söin hormoneja jne. Sitten vasta vuoden yrittämisen jälkeen saatiin julkiselle lähete ja...
  5. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Jos yhtään lohduttaa niin mulla on masussa (rv37) nyt kaksipäiväisenä siirretty, joten ei välttämättä kerro alkion ikä laadusta. Joskus niillä on paremmat mahdollisuudet kehittyä kohdussa kuin maljalla. Tsemppiä, pidän peukkuja, että pikkuinen tarraa tällä kertaa kiinni!
  6. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Joo sain saikkua siihen asti, että tuoresiirto. Eka kerralla pe-ma (pitkä matka sairaalaan niin kirjoitti myös siirtopäivän) ja toisella kerralla ma-ke.
  7. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Olen ollu punktiossa kaksi kertaa. Molemmat kerrat sujuneet hyvin. Aluksi laitettiin kanyyli käteen, sitten sai suun kautta särkylääkettä ja halutessaan rauhoittavan (en kokenut tarvitsevani). Sitten itse toimenpiteessä ei kestänyt kauan (10-15min) ja kipulääkettä sai suoraan suoneen pariin...
  8. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Meillä mies sai tarvikkeet hoitavasta yksiköstä ja anto näytteen kotona. Piti puolen tunnin sisällä olla labrassa ja pysyä huoneenlämpöisenä. Jatkossa kyllä joutui antamaan näytteet sitten paikan päällä kun itse hoidot käynnissä.
  9. J

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Mie täällä vielä käyn lukemassa, mutta hiljaista on. Tuo korona teki tänne tulijoihin niin ison lovin. taian olla viimeisiä, jotka ehti raskautua ennen sitä. Toivottavasti teitä uusia nyt tulee, ettei koko ketju hiljene. :) Jonxu rv 35+6
  10. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Haluan vain lohduttaa, että mulla ei ole ollut tissi kipua lukuunottamatta mitään oireita koko raskauden aikana eli se ei tarkoita yhtään mitään. Näin myös edellisestä kahdesta lapsesta. Tietysti ymmärrän, että huolestuttaa. Mieki olin paniikissa ensimmäiset kolme kuukautta, kun pitkän...
  11. J

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Onnea kaikille vauvan saaneille! :) Täällä vietellään toiseksi viimeistä työpäivää ennen äitiyslomaa. Pari viikkoa olin kyllä tuossa saikulla liitoskipujen vuoksi. Hurjan nopeasti tämä syksy mennyt! Vointi on ja on ollut hyvä koko raskauden ajan liitoskipuja laskematta. Kahden viikon päästä...
  12. J

    Toukokuiset 2021

    Ulkopuolelta taas huutelen, että ne riski lukujen verikoe tulokset ei tarkoita yksistään mitään, vaan vasta kun ultrassa on käyty, voivat niiden kaikkien tulosten pohjalta laskea riski luvun. Siksi monessa paikassa niitä ei näe etukäteen, ettei ihmiset niiden perusteella tekisi turhia...
  13. J

    Toukokuiset 2021

    Mie täältä ulkopuolelta huutelen, että otettiinkohan sulta näyte normaali vakuumineulalla/ siipineulalla ja onkohan sulla olemassa matalat verenpaineet? Nuo vakuumineulat saattaa nimittäin helposti imasta suonen tukkoon varsinkin matalien paineiden kanssa ja silloin heruminen hankalaa. Avoneula...
  14. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Mieki täältä sivusta huutelen, että niin on. Harmi, että kevään korona vaikutti niin paljon hoitoihin. Ite ehdin just käyä toisen icsin maaliskuussa ennen ko hoidot tauotettiin, sieltä onneksi tärppi kävi, mutta vertaistuki seuraa on ollu vähän saatavilla nyt raskausaikana. Edelleen luen tätä...
  15. J

    Montako kertaa ivf tehtiin ja mikä oli lopputulos?

    Kuinka monta hoitoa tehtiin? -2 icsiä. Kuinka kauan hoidoissa oltiin? - luomuyritystä vuosi + hoidot tutkimuksineen ja odotuksineen reilu 1.5 vuotta. Mikä oli lopputulema? Tuliko lapsi vai ei? - Nyt menossa rv 30 Ikä hoitoa aloittaessa ja lopettaessa? - aloittaessa mie 29, mies 33. Nyt...
  16. J

    Raskautta vaan ei tule...

    Oletteko jo hakeutuneet tarkempiin tutkimuksiin? Kyllähän ylipaino voi vaikuttaa, mutta ei se välttämättä ole ainoa syy. Itse olen ollut joka raskaudessa (3kpl) ylipainoinen. Kaksi lasta edellisestä suhteesta tuli helposti. Tämä kolmas uuden miehen kanssa on saatu hoitojen avulla alkuun...
  17. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Mulla ei ollu mitään oireita siitä, on varmaan hyvin yksilöllistä. Menkat kyllä pari päivää myöhästy.
  18. J

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Heippa! Huijja ko melkein kaikki on kohta lähtökuopissa. Minusta tuntuu, että aika matelee. Huomenna alkaa 28. Raskausviikko. Vauvalla kaikki hyvin, välillä on tosi liikkusia päiviä ja välillä taas hiljaisempia. Hyvässä asennossa liikkeet tuntuu ja näkyy ulospäin, joten mieskin päässy tähän...
  19. J

    Helmikuiset 2021

    Hypin tuolta toisesta ketjusta. Halusin vain lohduttaa sinua @pcosilainen , että mie olen tosi ylipainoinen ja uudesti synnyttäjä. Maha alko näyttää raskaus mahalta vasta rv 17 jälkeen ja edelleen mulla on pieni ylimääräinen makkara tuossa alamahalla, joka ei onneksi vaatteet päällä näy. Lisäksi...
  20. J

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Huijja, kohta teilläkin pieni syntyy @Wintersun! Tänne ei ihmeempiä, eletään tätä tylsää keskiraskautta. Tänään haettiin postista rattaat, syöttötuoli, itkuhälyttimet ja sitteri. Tuntuu taas konkreettisemmalta, kun noita tavaroita hypistelee. Vauveli välillä liikkuu ihan mahottomasti ja välillä...

Yhteistyössä