Hakutulokset

  1. J

    ~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

    Anteeksi, kun sekaannun tiedän ketjuun näin ulkopuolelta. En tiedä, muistatko Mandala mua enää. Kuumeiltiin samaan aikaan kolmekymppisissä ensikertalaisissa. Meidän tie vei silloin hoitoihin ja ensimmäisen ivf:n tuoresiirrosta tärppäsi ja saimme lapsen. Toisen yritys olikin sitten pitkissä...
  2. J

    IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

    Meille sanottiin myös alkuvuodesta passissa, että ensimmäinen lapsi nollaa hoidot ja saadaan kolme uutta hoitoa. Väestöliitolta kyllä sanoivat, että Oys laskee kaikki hoidot yhteen. Todella typerää, jos ei siellä edes kaikki hoitavat ihmiset tunne käytäntöjä ja lupailevat turhia.
  3. J

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Anteeksi, että sekannun ketjuunne, mutta Kela korvaa hoidon luovutetuilla munasoluilla, jos syynä on ennenaikaiset vaihdevuodet. Hedelmöityshoitojen korvaaminen - kela.fi
  4. J

    * OYS 2011 hoidot *

    Vastaavanlaisia kokemuksia mulla sikäli, että tiedossa on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta missään välissä esikoisen hoidossa tai nyt toista yritettäessä Oys ei ole ollut kiinnostunut kilpirauhasarvoistani. Käyn ultrat omalla paikkakunnallani eikä myöskään siellä arvoja ole koskaan kyselty...
  5. J

    Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

    IVM eli koeputkihedelmöitys ilman hormonistimulaatiota - Väestöliitto Nat tarkoittaa varmaan ivm-hoitoa. Tuossa linkissä lisätietoa.
  6. J

    * OYS 2011 hoidot *

    Esikoisen hoidon aikaan pari vuotta sitten ohjeessa oli, että mennään suoraan lisääntymislääketieteen yksikköön. Nyt uusissa ohjeissa oli, että ensin ilmoittautuminen naistentautien polilla. Oyssissa on tosiaan sellainen sääntö, että jos annetun hoitosuunnitelman aikataulu ei käy, niin...
  7. J

    * OYS 2011 hoidot *

    Käsittääkseni Oulussa on vain Väestöliitto. Me mentiin jonoon myös toukokuun lopulla ja punktio suunniteltu viikolle 43. Sitä aiemmin mentiin jonoon maaliskuussa ja punktio oli suunniteltu elokuulle. Ei vain sopinut tuo ajankohta meille ja jouduttiin uudestaan jonoon. Eli 5 kuukautta näyttää...
  8. J

    Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v VOL.2

    Mulla Suprecur viivästytti menkkoja ensimmäisellä kerralla viikolla ja toisella kerralla melkein viikolla. Hölmöä, kun meidän sairaalan ohjeissakin lukee, että kuukautiset alkavat yleensä ajallaan, kun päinvastoin yleensä alkavat myöhässä, jos netin kokemuksia on uskominen.
  9. J

    * OYS 2011 hoidot *

    Meillä myös punktio suunniteltu lokakuun puoleen väliin, mutta vähän joudutaan siirtämään kierron takia, kun ei päivät täsmää. Kirjoittelin aikanaan tässä ketjussa, kun esikoista yritettiin ja nyt siis kakkonen toiveissa. Mulla myös Suprecur ja Menopur, kuten jokaisessa hoidossa tähän asti.
  10. J

    Vaikea tilanne

    Käypäs lukaisemassa tuolla 30-40 äidit osiossa. Siellä oli joku vastaavassa tilanteessa käynyt Virossa.
  11. J

    Vaikea tilanne

    Kelan sivuilta kopioitu: Sterilisaation jälkeisiä lapsettomuushoitoja, mukaan lukien sterilisaation purku ja sen jälkeiset mahdolliset IVF/ICSI/IVM-hoidot, ei korvata sairausvakuutuksesta. Poikkeuksena on tilanne, jossa sterilisaatio on tehty sairauden vuoksi. Hedelmöityshoitojen...
  12. J

    Munasolu liian pehmeä?

    Mulla oli sama homma ensimmäisessä ivf:ssä eli yli puolessa hedelmöittyneistä alkioista oli polyspermiaa. Seuraava hoito oli tämän takia icsi, koska siinä noin ei voi tapahtua. Lääkärin mukaan icsattuina toimivat ihan normaalisti sellaisetkin munasolut, jotka olisivat luonnollisessa...
  13. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Kuulostaapa Mörkötys oudolta. Meillä jäi myöskin ensimmäisestä hoidosta alkioita pakkaseen. Hoitoon pääsi heti suoraan ja jonottamatta pelkällä puhelinsoitolla. Imetys piti olla lopetettu, mutta mitään "varoaikaa" ei annettu. Kuukautisista en kysynyt, kun minulla oli kierto jo käynnistynyt...
  14. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Punktio onnellisesti ohi. 9 munasolua saatiin, kypsyydestä ei tietoa. Huomenna iltapäivästä saa soitella väliaikatietoja hedelmöittymisestä. Kaikki icsataan.
  15. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Lempiviolalle pahoittelut vuodon alkamisesta. Toivottavasti pääsette nopeasti uuteen yritykseen. Se on parasta lääkettä. Mulla tuli ensimmäisen luonnolliseen kiertoon tehdyn passin jälkeen normaali kierto, mutta toisen perään tehdyn jälkeen tuli lyhyt kierto enkä ovuloinut oikeasti, vaikka...
  16. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Neitoperho, mullahan oli esikon raskaudessa ihan hurjat kivut 10. raskausviikolle asti. Aluksi itkin sitä, ettei mikään voi kiinnittyä niin pahoissa kivuissa ja plussan jälkeen, ettei mikään voi pysyä matkassa. Pelkäsin aivan hirveästi keskenmenoa ja ajoittain olin siitä ihan varma. Mutta niin...
  17. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Mulla olisi punktio tiedossa keskiviikkona. Piikittelen Menopuria viimeiseen asti eli huomenna vielä, että saataisiin pikkuisetkin mukaan. Saalista en osaa arvella etukäteen. Alle 10 sieltä todennäköisesti saadaan ja niistä kaikki eivät varmastikaan ole kypsiä. Gonapeptylin saan vielä...
  18. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Vau, täällä tapahtuu niin paljon, ettei perässä pysy. Harmillisen paljon taas negoja tullut. Teille kaikille pahoittelut ja jaksamista uuteen yritykseen. Hipun puolesta ehdin jo niin iloita. On tämä raakaa touhua. Paljon on nyt piinailijoita ja heille kaikille toivon pitkää pinnaa ja...
  19. J

    Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

    Älä huoli Nipsu. Maanantaille ei siirto varmaankaan ehdi, mutta onneksi siirtävät 3-5 päivää ovisplussan jälkeen eli hyvin ehtii vielä tiistaille tai keskiviikolle. Kysyin asiaa Oulun Väestöliitolta ja siellä siirtävät myöskin 3-5 päivää ovisplussasta eli välikiertoja ei tule. Kuulemma...
  20. J

    * OYS 2011 hoidot *

    Todennäköisestihän se on Nipsu ollut kohdunulkoinen. Niissähän hcg ei välttämättä erity samalla tavalla kuin normiraskaudessa alussa varsinkaan ja limakalvo taasen poistuu normaalikierron mukaisesti, koska kohdussa ei ole mitään. Monestikaan ku:n sijaintia ei saada hyvälläkään ultralla...

Yhteistyössä