Hakutulokset

  1. hallaneito

    Elovauvat 2014 <3 *heinäkuussa*

    Täällä ihan ketjun ulkopuolinen kirjoittelija verestää muistoja:) Tasan vuosi sitten olin samassa tilanteesakuin te, lyllersin valtavan maha pallon kans ja odotin kuumeisesti saavani oman pienen syliin. Viikonhan se yli meni monen viikon ennakoivista supistuksista huolimatta ja ei kyl sit...
  2. hallaneito

    ~~ Elokuun ihmeet 2013 ~~ Ensimmäinen vuosi

    Mites jos ihan ekana hankkiutus siitä kädessä olevasta tutista eroon. Tilalle vaikka unikaveri joka sit myöhemmässä vaiheessa antaa turvaa.. me muuten esikon kanssa alettiin lukeen iltasatuja joka ilta tutista luopumisen yhteydessä. Väsytti kivasti ja vei huomion siltä tutin kaipuulta.
  3. hallaneito

    ~~ Elokuun ihmeet 2013 ~~ Ensimmäinen vuosi

    Me ei hankittu tuplarattaita. Toinen muksu oli yleensä kärryssä ja toinen manducassa tai liinassa ja talvella käytettiint tosi paljo myös pulkkaa.. nyt välillä kaipaisin tuplia kun en vielä oikeen osaa pienempää selässä kantaa ja eteen on jo liian raskas mut tyhjääpä niitä meiän käyttö määrillä...
  4. hallaneito

    ~~ Elokuun ihmeet 2013 ~~ Ensimmäinen vuosi

    Pippurihäntä ihanaa kuulla että ultrassa oli kaikki hyvin! Muistan itteni noilta ajoin ja taisin itkeä paniikissa kun raskaus varmistuin. Olin niin varma etten kahen pienen kans selviä ja siihen vielä synnytyspelko lisäksi.... Mut nyt voin kyl sanoa että turhaan panikoin. Mustasukkaisuuttakaan...
  5. hallaneito

    ~~ Elokuun ihmeet 2013 ~~ Ensimmäinen vuosi

    Pippurihäntä kovasti onnea uuteen odotukseen! Noin pienellä ikäerolla lapsista on ihanasti seuraa toisilleen. Ja arjesta kahden pienen kanssakin selviät varmasti, pitää vaan laittaa asioita tärkeys järjestykseen ja keksiä vanhemmalle lapselle jotain erityistä tekemistä syöttöihin yms...
  6. hallaneito

    Tiheän imun kausi vain jatkuu ja jatkuu

    Voi olla kyse ihan vaan kasvupyrähdyksestä ja tankkaa yöllä tai sitten nukahtaa eikä syö kunnolla. Kokeile yöllä herätellä jatkamaan syömistä vaikka nukahtaa. Vaihda vaikka vaippa tarvittaessa ja siirrä toiselle tissille. Tai sitten vaan sinnikkäästi tuttia suuhun jos ei siihen hermostu :)...
  7. hallaneito

    ~~ Elokuun ihmeet 2013 ~~ Ensimmäinen vuosi

    Meillä ei tuo Nan H.A sopinut, mutta Tuuti passasi hyvin. Ja olihan muuten värkkäystä kun jauheesta tuon nannin tein. Lopulta kysyin Oysista ohjeen/luvan koko vuorokausi annoksen tekoon kerralla. Mut saahan tota valmiinakin..
  8. hallaneito

    Vihreä kakka

    Mene sairaalaan ja vaadi hoitoa, teillä on siihen oikeus! Äläkä lähde ennen kuin olet saanut selvyyttä asiaan ja jos eivät osaa auttaa vaadi saada lähete eteenpäin! Nyt on kyse sun vauvan parhaasta ja saat olla tarvittaessa "hankala" asiakas!
  9. hallaneito

    Vihreä kakka

    Jätä ihmeessä rota antamatta ja ainakin siirrä muita! Rota-rokotetta ei ite annettu esikolle ollenkaan ja muutkin siirrettiin puolesta vuodesta alkamaan kun oli masuvaivainen.. Niin ja meillä masuvaivoja vähän helpotti kun siirryttiin nan ha1:stä valion tuutiin, sit vuoden iässä kun...
  10. hallaneito

    ~~ Elokuun 2013 Ihmeet heinäkuussa ~~

    Turvotuksesta kärsiville veden juonnin ja liikkumisen lisäksi vinkiksi tuoreet mansikat ja tuore ananas :) Tuli tossa ennen viime neuvolaa kumpaakin syötyä aikas paljon, ni johan oli paino lähtenyt laskusuuntaan ja tuli terkkarilta saarnaa :D Mie voisin kyllä noita mansikoita muutenkin syödä...
  11. hallaneito

    ~~ Elokuun 2013 Ihmeet heinäkuussa ~~

    cockerspaniel ihan tosissaan villasukat aion mukaan ottaa :D Mie en kesällä oikeestaan muuta käytäkkään (jos sukkia siis yleensäkään pidän) ellen sitten tennareita laita jalkaan, jolloin sitten perus puuvillasukat. Villasukat lämmittää hyvin, mutta hengittää silti myös. Viimeksikin synnärillä...
  12. hallaneito

    ~~ Elokuun 2013 Ihmeet kesäkuussa ~~

    mmily-mun sairaalakassin pakkauslapulla on seuraavaa. Synnärillä: -ä.kortti & mahdollinen toivelista -ponnari & pinnit -sisäkengät -kamera & patterit -eväät? -kännykkä Osastolle: -villasukat -oma tyyny -hammasharja,- tahna & pesuaineet -hiusharja -imetysliivit & liivinsuojat...
  13. hallaneito

    Äitiysvaatteet?

    Eipä noita äitiysvaatteita oikeasti juuri tartte, ellei sit just farkkuja vaan käytä. Itellä on gollareita ja capreja housuina ja sit vaan pitkiä toppeja (ihan niitä samoja kuin ennen raskautta) ja vähän löysempiä huppareita. Ja jos jotain haluaa ostaa, ni yleensä yhtä tai max. kahta kokoa...
  14. hallaneito

    Perätila+sektioahdistus

    Ihan ensimmäisenä toivotaan kovasti, että pieni vielä kääntyisi kun aikaa kumminkin on vielä reilusti :) Omani kääntyi viimeksi noin rv37 pyllylleen, joten tilaa on vielä hyvän tovin.. Tuo perätila ei itsessään tarkoita sitä, että vauvalle lonkkaluksaatio tulisi. Meillä ei ole ollut neidillä...
  15. hallaneito

    ~~ Elokuun 2013 Ihmeet kesäkuussa ~~

    Blaeksoose itsellä heikotus johtuu verenpaineen laskusta. Yleensä jossain 130/70 tienoilla olevat paineet on noina heikotushetkinä 100/50. Vielä en ole keksinyt miksi välillä paineet niin alas menee, mutta aina on lopulta helpottanut kun on juonut hyvin, syönyt jotain suolaista tai salmiakkia...
  16. hallaneito

    ~~ Elokuun Ihmeet Tammikuussa ~~

    Peikonsäde tuolta sivun yläreunasta kun katselet löytyy sinisellä suht pienellä tekstillä kerhot linkki (keskustelut, raskaus ym. linkkien alapuolella). Sen kun klikkaat auki löytyy Elokuun mussukat 2013 ja samalla rivillä oikealla on liity painike. Sit kun oot klikannu ootat vaan et sut...
  17. hallaneito

    Äitiyspakkaus - etsintäkuulutus

    Täältäkin joutaa äitiyspakkaus eteenpäin, laskettuaika vasta elokuulla joten pakkauksen saamiseen menee tovi. Oulun seudulta löytyy! YV:tä tulemaan :)
  18. hallaneito

    *Huhtikuun Helmet 2012 * HUHTIKUUSSA* MEIDÄN KUU!!*

    Unohtunut aivan ilmoitella tänne julkiselle puolelle.. Meille syntyi 14.4.2012 ihana neitokainen, rv 41+0. Pituutta tasan 50 cm ja paino taisi olla 3970g. hallaneito ja Meeri 3vk 3pv
  19. hallaneito

    Obsidan ja pahoinvointi

    Itsellekään ei tuo obsidan passannut ollenkaan. Nyt olen käyttänyt nestemäistä floradixia ja siitä ei ole tullut mitään sivuvaikutuksia. Rauta-arvotkin nousi parissa viikossa 2x20ml/vrk annoksella 89:sta 109:ään :) Tuota saa apteekista ja luontaistuotekaupoista. Maku on aika mielenkiintoinen...
  20. hallaneito

    ~~ *Oulunseudun Odottajat 2011-2012* ~~

    Mesikämmen taisit saada pahoinvoinnit muutaman muunkin odottajan edestä :O Toivottavasti olo pian helpottaa ja pääset nauttimaan raskaudesta hieman enemmän :hug: Tänne ei mitään ihmeellistä :) Tänään oli neuvola ja kaikki oli mallillaan hemoglobinia lukuunottamatta, meinaa hieman turhan alas...

Yhteistyössä