Hakutulokset

  1. L

    Uusia kaksosten odottajia?

    Jenna Onko tämä ensimmäinen raskautesi/synnytyksesi? Ajattelin vain, että saatko yrittää synnyttää alakautta (jos haluat) vai antavatko suoraan leikkausajan. Minulla oli molemmat pienet perätilassa ja lääkäri kysyi, miten haluan toimia. Sanoin, että kokeillaan alakautta ja niinhän siinä kävi...
  2. L

    ***Me monikot***

    Vadelmaunelmalle rutistus täältäkin, VAADI neuvolassa apua. Eivät voi jättää tilannetta tuohon. Meidän pienet ovat jo 13kk ja molemmat kävelevät, juttelevat omiaan (oikeitakin sanoja jonkin verran) ja kaikki on mennyt suht hyvin. Ainoa ongelma on mustasukkaisuus äidistä eli kun toinen pääsee...
  3. L

    Läheisten kannustuksen puute

    Meillä vähän samaa kuin Miralla. Kyllähän te pärjäätte. Kukaan ei osannut ajatella kuvioa loppuun: silloinkin kun iskä piti vapaitaan, molemmille oli vauva syliin ja lisäksi oli 3 muuta lasta hoidettavana, joista yhdellä pitkäaikaissairaus ja vaatii joka yö väh yhden herätyksen. Minusta...
  4. L

    ihana talo

    mökki ja miks ihmeessä ne on nostanu taulut noin ylös (tämä tietty vain sisustuskysymys)
  5. L

    Tokan lapsen synnytyksen kesto

    Eka 5h Toka 33 min kolmas 2,5h neljäs ja viides (kaksoset) reilu 4h
  6. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Hiustenlähdöstä Minulla lähteen tosi paljon hiuksia. Olen laittanut sen imetyksen/hormonien piikkiin. Välillä ihan hirvittää, kun kampaa tukan ja kampaan jää iso sutti hiuksia. Pesuhuoneen viemäri on aina tukossa.
  7. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Hei heinäkuiset! Käyn aina välillä lukemassa teidän kuulumisia, mutta kirjoittaa en juuri ehdi. Nyt pikaiset kuulumiset: Meillä lapsoset kasvaa hyvin, poika n. 10kg ja tyttö n.8kg. Meillä ei ole ollut 6kk neuvolaa ja nuo painot on otettu kotivaa'alla, siksi noin-arvoja. Molemmat ryömivät...
  8. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Tulin ihan pikana kysymään: mikä auttaa rintaraivareihin? Meillä neito nyt alkanut saamaan niitä. Kun näkeekin tissin, alkaa karjua ihan raivoissaan. Huolettaa jo, saako riittävästi nestettä, kun ei kelpaa tissi millään. Yöllä syö ok, mutta päivällä ei juuri ime. Tämä alkoi eilen. Lisäksi poika...
  9. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Meillä oli maanantaina 3kk neuvola ja saivat piikit kankkuihin sekä rota-rokotteen suuhun. Molemmille nousi seuraavana yönä kuume ja eilinen oli aika känkkäränkkä päivä, mutta nyt vauvat tuntuvat olevan entisellään. Neuvolassa kaikki hyvin: poika 7,6 kg ja tyttö 6,6 kg eli hyvin on kasvettu =)...
  10. L

    kaksosraskaus ahdistaa!

    Älä häpeä ajatuksiasi! Ei niistä voi syyttää. Anna itsellesi aikaa tottua ajatukseen. Vauvojen synnyttyä tuskin enää muistat näitä alun shokkiajatuksia. Kyllä minullakin pelotti pitkään, kun sain tietää odottavani kaksosia. Meillä on ennestään kolme lasta ja nyt ollaankin suurperhe viiden...
  11. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    heippa kaikille pitkästä aikaa en ehdi käydä säännöllisesti kirjoittelemassa, mutta yritän aina jotain ehtiä lukea. jollakin oli vauva alkanut hylkiä rintaa ja tilanne harmitti kovasti. täällä vähän samaa paitsi että meillä vauva ei saa raivaria vaan aina kun kaivan tissin esiin tyttö...
  12. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Muffin Meillä poika sai Nannia vähän aikaa sit enimmäkseen (osin rintaa) ja masuvaivat olivat todella kovat. Ihan käteen tuntui, kun ilma liikkui mahassa ja samalla lapsi parkasi tosi kovaa. Kakka oli myös vihreää, tuli harvoin ja paukut TOSI pahan hajuisia. Vaihdoin ykspäivä sit Tutteliin ja...
  13. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Pai Ärsyttäähän se ja saa aikaan helposti tosi pahan mielen. Itse olen ylpeä, että molemmat saa ylipäätään rintamaitoa ja sit oma äiti päästelee noita sammakoita suustaan. Mutta yritän ajatella, että silloin 30-40 v sitten kun äiti sai omat lapset, ei tiedetty mitään lapsen tahtisesta...
  14. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Rae Tuskin sinulta maito loppuu tuolleen ihan ykskaks, jos rinnat ovat siihen asti tuntuneet ihan täysiltä. Ehkä vauvan imu on ollut heikompaa (jos ei niin nälkä sinä päivänä) tai olet itse ollut hiukan stressaantunut, jolloin heruminen voi olla hitaampaa. Minulla on äiti täällä nyt apuna ja...
  15. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    potkarit meilläkin body alla ja potkarit päällä. Tykkään potkareista, koska silloin ei tarvi pelätä, että kuminauha kirraa masua. Meillä vissiin aika vatsakkaita vauvoja. yöunet Meillä nukuttiin viime yönä noin yhdestätoista puol kolmeen, jolloin molemmat tissitteli ja sit heti nukuttiin...
  16. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Ihana kuulla teistä kausa ja kiva, että pikkuinen kasvaa noin hyvin. imettämisestä Imetän noita niin pitkään kuin vaan pystyn. Nythän tyttö on täysin rinnalla ja poika saa rintaa ja pulloa vuorotellen. Meillä ainakin pojalla paljon enemmän masuvaivoja, johtuuko sit tuosta korvikkeesta vai...
  17. L

    Heinäkuun Hurmaajat 2010

    Ei ole ollut aikaa käydä lukemassa teidän juttuja ja menin vanhasta tottumuksesta tuonne odotusaika puolelle. Eihän siellä enää meidän pinoa näkynyt. Täällä on mennyt ihan kivasti pienten kanssa. Pieniä vastuksia ollut (silmätulehdus, pojalla nuha) mutta ei mitään vakavampaa. Vauvat ovat...
  18. L

    ***Me monikot***

    Möhkölle: meillä poika osin korvikkeella (Nan) ja syöttömäärä on noin 100ml. Jos enempi menee, niin varmasti myös tulee takas. Poika nyt noin 1kk ja 1vko. Eli pähkäilemme saman vaivan kanssa. Joku "lääke" kai on olemassa pulautteluun. Onko se nyt Cuplaton, vai mikä. Mutta meillä ei ole haluttu...
  19. L

    g: paljonko paino noussut raskauden aikana ja missä ajassa pääsit entisiin mittoihin?

    Minulle tuli kaksosia odottaessa 11 kg ja nyt kun kaksoset ovat kuukauden, paino on -3kg.
  20. L

    ***Me monikot***

    Meidän kaksoset syntyivät juhannusaattona, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä vielä. Perheessä on jo entuudestaan lapsia, joten käsittely ym on tuttua, mutta se on uutta, että kädet ei riitä kaikkeen. Välillä toinen polo huutaa pää punaisena, kun äiti ei vaan ehdi heti hätiin. Meillä siis...

Yhteistyössä