Kolmannen yrittäjät ✨❤️

Elikkä meillä on lapset kohta 6v ja 4,5v ja nyt toivomme kolmatta, jos mahdollista.

Kuparikierukan kävin poistattamassa tällä viikolla ja oviskin on ihan kohta hollilla

Koitan ottaa rennosti ja normaalisti, mutta koko ajan tekee mieli laskea päiviä.... Edelliset on tullut ns huomaamatta, ilman yrittämistä.

On tää jännää!!
 
Heippa! Täällä toinen kolmannesta haaveileva :) Varsinaista yritystä ei olla vielä aloitettu. Mies tahtoo että käyn ensin lääkärissä tarkistaa että ei ole esteitä seuraavalle raskaudelle. Meillä kumpikin syntynyt sektiolla ja mahdollinen kolmas, luonnollisesti myös.
Meillä lapset pian 4v ja 1v Tsemppiä sinne!
 
Tsemppiä yritykseen kaikille.

Me sovittiin, että kolmas voisi tulla. Mutta jos ei nyt parin kierron aikana tärppää niin sitten pidetään taukoa ja kokeillaan myöhemmin uudelleen. Näin siksi, koska muuten tippuisin äitiyspäivärahassa minimiin. Käyn sitten välissä vähän aikaa töissä. Mulla on ollut pidempään pieni vauva kuume, mutta haastavan arjen vuoksi en ole aiemmin antanut valtaa halulle. Nyt kun arki on vähän tasoittunut, niin uskalsin lähteä ehdottaa asiaa miehelle. Meillä on entuudestaan 3,5v ja 2v.
 
Elikkä meillä on lapset kohta 6v ja 4,5v ja nyt toivomme kolmatta, jos mahdollista.

Kuparikierukan kävin poistattamassa tällä viikolla ja oviskin on ihan kohta hollilla

Koitan ottaa rennosti ja normaalisti, mutta koko ajan tekee mieli laskea päiviä.... Edelliset on tullut ns huomaamatta, ilman yrittämistä.

On tää jännää!!
Täällä sama :D mulla kans 7v ja 3,5v ja nyt kolmatta yritetään, tosin eri miehen kanssa. Edellisillä kerroilla tajusin olevani raskaana rv 7-8 :rolleyes:
Kierukan (mirena) kävin poistattaa 18.10 ja sen jälkeen ei oo vielä menkkoja tullu, oviksesta ei mitään hajua ja menkkojakaan ei ole ollut yli 3 vuoteen kun oli kierukka. Periaatteessa viikon sisällä pitäs näkyä plussa jos ei menkat ala? Yrittänyt tässä päiviä laskea, jännää :D
 
Hei, täällä myös kolmatta kuumeillaan, mutta varsinaista yritystä ei vielä aloitettu. Vanhin on 2v10kk nuorempi 8kk. Haluttas kolmas myös mahd pienellä ikäerolla, mutta itellä tuntuu tuo kierron käynnistyminen kestävän. Tuo toinen lapsikin sai alkunsa heti ekojen menkkojen jälkeen, jotka alkoivat vasta 5kk siitä kun lopetin imetyksen kokonaan esikon ollessa 11kk... haluisin taas että tulis menkat ennen kuin aloitetaan yritys että olis edes jotenkin kartalla koska ruveta testaileen
 
Samassa veneessä. Lapset 4v ja 1v11kk. Välillä olin sitä mieltä, ettei enempää biologisia lapsia, mutta miehellä vauvakuume. Nyt olen itsekin vähän innostunut ajatuksesta.

Mullakin imetys on pitänyt tosi tehokkaasti hormonitoimintaa poissa, edelleen imetän illalla&yöllä kuopusta. Viime viikolla kuvittelin bonganneeni ovulaation :unsure: jos näin oli niin sittenhän se kierto voisi jopa olla palaamassa.

En myöskään haluaisi pudota äitiyspäivärahoissa, sen puoleen alkaa olla vähän kiire tai sitten pitää miettiä keväällä josko hetken odottais.
 
Hei.
Täälä myös kolmas mietinnässä. Esikoinen 2v8kk, kuopus 11kk. Ehkäisyä ei ole käytetty kuopuksen syntymän jälkeen lainkaan, mutta eipä minun kiertonikaan käynnistynyt kuin vasta tässä kuussa. Näillä mennään nyt.
 
Heippa!

Onkohan täällä ketään..:geek: täällä yksi kolmannesta kovin kuumeileva äiti, lapset 2.5v ja 9kk ! Järki sanoo, että odotetaan pari vuotta, mutta sydän sanoo että seuraavaa kehiin vaan:unsure: Mietinkin, että onko millään tavalla järkevää "tehdä" kolmaskin kun nuo jo olemassa olevat on vielä noin pieniä:unsure: ja kun ei ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotihoidontuelle eikä työpaikalla ole "keikka"mahdollisuuksia(n) Uskon, että jaksettais ja kyettäis ainakin siihen asti, että alkaa päiväkotirumba. Miten yleensäkkään on mahdollista liikkua kolmen alle 4-vuotiaan kanssa yhden vanhemman voimin?!:LOL: esikoinen on temperamenttinen tapaus. Äitiinsä tullu:D
 
Heippa!

Onkohan täällä ketään..:geek: täällä yksi kolmannesta kovin kuumeileva äiti, lapset 2.5v ja 9kk ! Järki sanoo, että odotetaan pari vuotta, mutta sydän sanoo että seuraavaa kehiin vaan:unsure: Mietinkin, että onko millään tavalla järkevää "tehdä" kolmaskin kun nuo jo olemassa olevat on vielä noin pieniä:unsure: ja kun ei ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotihoidontuelle eikä työpaikalla ole "keikka"mahdollisuuksia(n) Uskon, että jaksettais ja kyettäis ainakin siihen asti, että alkaa päiväkotirumba. Miten yleensäkkään on mahdollista liikkua kolmen alle 4-vuotiaan kanssa yhden vanhemman voimin?!:LOL: esikoinen on temperamenttinen tapaus. Äitiinsä tullu:D
Linjoilla ollaan. Mulla kans pieniä nuo edelliset, mutta kyllä tässä seuraavaa vaan meinataan. Nyt oon tän kuun tikuttanu ovista (ihan mielenkiinnosta), mutta sitä ei vielä ole tullut. Imetän, joten sekoittanee kiertoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13
Mukavaa että täällä on joku muukin :p Mä en oo imettänyt enää aikoihin, osittaisimetyksellä mentiin koko lyhyt imetysaika muutenkin kun oma maito ei riittänyt lapsen tarpeisiin:unsure: ikää mulle tulee tänä vuonna 29 joten kiirekkään ei sen puolesta ole.

Ajattelen niinkin pinnallisia asioita kuin 30v synttärijuhlat, äitiyspäivärahan suuruus ja että mihin vuodenaikaan sitä ois paras olla raskaana:oops: Toki jos raskaudun ni voin hyvillä mielin skipata 30v pippalot alkoholin ja muun extremetoiminnan osalta!:LOL: niitä ehtii harrastella myöhemmin:) jos taas odotetaan yli 30v juhlien ni kuopus kerkiää täyttämään 3 ja näin ollen äitiysraha tippuu huomattavasti ..:unsure:
 
Linjoilla ollaan. Mulla kans pieniä nuo edelliset, mutta kyllä tässä seuraavaa vaan meinataan. Nyt oon tän kuun tikuttanu ovista (ihan mielenkiinnosta), mutta sitä ei vielä ole tullut. Imetän, joten sekoittanee kiertoa.
Viimeksi ovis oli vielä tuloillaan. Se oli viime perjantaina. Jäi vaan kaikki hyödyntäminen väliin. Olin niin kireä kuopuksen 1v-synttärijärjestelyjen kanssa (hah, ihan tyhmää). Viikonloppu ja maanantai menikin synttäritouhuissa, että seuraavaan kiertoon vaan.
 
Viimeksi ovis oli vielä tuloillaan. Se oli viime perjantaina. Jäi vaan kaikki hyödyntäminen väliin. Olin niin kireä kuopuksen 1v-synttärijärjestelyjen kanssa (hah, ihan tyhmää). Viikonloppu ja maanantai menikin synttäritouhuissa, että seuraavaan kiertoon vaan.
Voihan pee(n) täällä ovis tässä ihan hollilla. Eilen on heiluteltu peittoa , saa nähdä riittääkö se :cautious: eikun piinailemaan!:ROFLMAO:
 
Nyt täällä ovis tänään ja eilen peitto heilunut. Tämä olikin eka varsinainen yrityskierto, sillä tän vuoden puolelle ei varsinaisesti toivottu lasta. Toki, ei olisi ollut kauhea juttu, vaikka ois tullutkin.

Kuinkas muilla?
 
Nyt täällä ovis tänään ja eilen peitto heilunut. Tämä olikin eka varsinainen yrityskierto, sillä tän vuoden puolelle ei varsinaisesti toivottu lasta. Toki, ei olisi ollut kauhea juttu, vaikka ois tullutkin.

Kuinkas muilla?
Täällä odotellaan ovista saapuvaksi alkuviikosta. Ei siis tullut joulukuun vauvaa(n) puolet minusta itkee pettymystä ja toinen huutaa helpotuksesta. Jos nyt tärppäisi, niin ikäero nuorimpaan olisi "jo" 1v8kk mikä sekin on todella pieni ikäero!
 
Jostain kumman syystä tämän aiheen ketju ei oo yhtä pullollaan kuin kuutisen vuotta sitten esikoisen odottajat

Täällä ikää 33v, lapset 10/13&8/15 syntyneitä. Nuorena en halunnut lapsia ollenkaan, sitten kaksi mutta ei yhtään enempää. Nyt sitten ensimmäistä kertaa elämässä iski vauvakuume! Eikä toive kolmannesta vaan myös neljännestä. Kummatkin lapset ovat saaneet alkunsa luomuna, eivät ihan heti mutta alle vuodessa yritysten alettua(PCO hidastanut mutta ei estänyt). Raskaudet olleet kohtuullisia, kuten myös vauva-ajat (aika kultaa muistot, ihan poikki oltiin miehen kanssa ja onhan sitä ollut kaikenlaista...).

Itsellä on kaksi arveluttavaa tekijää yrityksen aloittamisessa. Kummankin raskauden jälkeen oli normaali jälkivuodon jälkeen kaavinta. Mietityttää mitä nuo kaksi kaavintaa ovat kohdulle aiheuttaneet, sujuisiko vielä uusi/uudet raskaudet hyvin... Toinen mietityttävä asia on vuosi sitten sattunut tapaturma jossa polvikierukka repesi. Kierukkaa ei ole leikattu mutta on hoitosuunnitelmassa jos ei kestä työelämään paluuta. Kestäisikö polvi raskauden...

Mitkään milloin lapsen olis hyvä saada alkunsa ja millaset ikäerot sopii jne. ja miten uran käy asiat eivät merkitse enää yhtään mitään. Ikää on niin paljon mittarissa et kiitollisena otettais lisäjäseniä perheeseen vastaan jos niitä olis mahdollista saada.

Tilitän sillä tänne kun asia pyörii oman pään sisällä että uskaltaako ottaa seurasvan askeleen. Mies toivoo myös mutta ollaan tälläsia ikuisia empijöitä joiden pitäis varmaan tehdä jotain asialle ennen ku on liian myöhästä.
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13 ja Kertsi
Täällä olis myös yksi kolmannesta (ja neljännestä...) haaveileva. Ennestään 12/14 ja 4/16, ihan vielä ei täältä kuitenkaan yrittäjien kirjoihin hypätä, kun on vähän kaikenlaista setvittävää tässä ja kun on juuri palannut työelämään, niin pitäisi hetki siellä taas malttaa pysyä, ettei tarvitse minimillä kituutella, mutta syksyllä olisi toiveissa päästä yrittämäänkin jo :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tiutau13 ja Kertsi
@Kertsi oi !! Onnea plussasta!!:love:

Mulla on kroppa sekasin. Ovis myöhästyi parilla päivällä (tuntemukset ainakin) ja nyt n. viikko oviksesta kroppa turposi niin, että solisluut katosi näkyvistä, tunsin selkäläskien löllyvän ja maha näytti kuin olisin yli 20. viikolla raskaana o_O tästä on muutama päivä, nyt näytän enää n. 16. viikolla olevalta:cautious::LOL: olin jo aivan varma, että menkat alkaa koska ainoastaan raskaus, ovis ja menkat turvottaa:cautious: tein jo raskaustestinkin tänään vainoharhaisena, onestep näytti viivanpaikkaa eli negahan se..:poop:
hitto jos alkaakin jo viikkoa ennen menkkoja kovat turvotukset ni saan uusia vaatekaapin suoraan äitiyspaitoja täyteen :mad: miehellä oli myös tässä kuussa jotain miehisiä "ongelmia" , optimaaliseen aikaan sekstailut päättyivät "kuivasti":cautious::poop: eli eipä taida tammikuunkaan vauvaa meille tulla.. (n)

@Santrana tervetuloa epäaktiivisena yrittäjänä tänne ! :) mulla kanssa mielessä nuo työhommelit. Just palannu takasin ja aloitan kesälomat (myös ne pitämättömät säästöön jääneet) näillä näppäimillä ja JO KAHDESTI oon kuullut piilo"vittuiluna" ylemmältä taholta siitä, että olen "kokoajan lomalla":cautious: mitähän helvettiä, vielä tänäkin päivänä perhevapaista vittuillaan kun ollaan "kotona lomalla, poissa työmaailmasta" . Olenhan jopa vuoden ollut poissa , eli en edes sitä kolmea sallittua.:cautious:

@Pullero85 heippa sullekkin! Kivaa saada tänne enemmän elämää :) tuo polvihomma on arvelluttava. Siinäkös elämä vaivautuu jos se alkaakin vaivaamaan raskauden aikana :confused: ehkä siihen vaan täytyy varautua, hakea kepit lainaan terveyskeskukselta jos niin käy? Toki jos kipuilee ja näin, niin on raskasta odotusaikaa kun kipulääkkeitä ei hirveämmin raskaana viitsisi syödä.. :confused:
 
  • Tykkää
Reactions: Kertsi
Joo @Kertsi kattelinki jo tuolta toisesta ketjusta sun vahvistuvia plussia ! :) ja heh, ei taida olla turha sanonta se "odottavan aika on pitkä" :ROFLMAO: oon myös miettinyt, että mitä jos se plussa tulisi. Sitä hihkuis onnesta ja hyppisi seinillä hetken ---- kunnes normaali elämä jatkuisi o_O alku on henkisesti raastavin, loppu on fyysisesti haastavin:LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Kertsi
Mä eilen tein raskaustestin, en enää malttanut odottaa, vaikka tiesin ettei siinä voi näkyä mitään. No mutta kans, kyl mä siinä näin, mutta oli vielä niin hento, että täytyy ostaa uus ja tehdä vkl viimeistään uudestaan. Ajatukset on sekavat, vaikka oon niin innoissani etten housuissa tahdo pysyä. Tää ois nyt meidän kolmas rakkaus.
 

Yhteistyössä