"lumihiutale"
Mä rakastuin mun mieheen, koska hän oli ihanan positiivinen ja mukava. Nyt kun ollaan oltu lähes 3 vuotta yhessä, mies on muuttunut ihan täysin...
Jatkuvaa valitusta.. koko ajan ja ties mistä. Kun alettiin seurustelemaan tein hyvin selväksi että mulle koirani on hyvin tärkeitä ja niistä en luovu ( mulla on ollut kurja lapsuus, vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin minä ja meillä oli paljon eläimiä joiden kanssa sitten olin kun vanhemmat pämppäs muualla ) ja mies oli ok tän asian suhteen, piti koirista hyvää huolta ja halusi käydä mun kanssa pitkillä lenkeillä.
Tänä aamuna kun tulin töistä, mies sano et oli köyttäny koirat patteriin kiinni koska ne oli rymyny liikaa.. meillä ei muutenkaan saa koirat liikkua minnekkään kun mies on kotona, vaan niiden on kiltisti makoiltava yhdessä kohtaa kunnes mennään lenkille. Myös karvanlähdöstä valittaa koko ajan, oon pyytäny että voisitko itse edes kerran vuodessa harjata koirat niin ei... ei kiinnosta ja on sanonut suoraan ettei myöskään kiinnosta tehdä koirien kanssa yhtään mitään.. oon tähän tottunut jo , enkä valita siitä koska kyllä minä haluan pitää koirista huolta.. surettaa vaan että mitään niiden kanssa en edes sisällä saa touhuta..
Siivouksesta tuo valittaa myös, ite tuun klo 05.00 kotiin, käytän koirat , nukun ja siivoan ennenkuin mies tulee töistä kotiin.. silti ensimmäinen sana joka suusta tulee on " Huomenna pitää taas siivota".. Täällä on helvetin puhasta eikä karvan karvaa mutta AINA toi sama lause tulee aina ja sen perään vielä joku toinen valitus. Jos oon miehen nähden siivonu, on tullut kommenttia siitä miten imuroin tai miten käytän moppia..sohvat tuo tarkistaa joka kerta karvoista sekä meidän keittiönkaappien ovet , jotka siis puhdistan aina mutta kuulemma en tee sitä hyvin.. tuntuu etten tee mitään hyvin, en osaa edes siivota, vaikka se on vielä mun ammatti.. oon kysyny mieheltä että miks ei auta siivouksessa ja vastaus on sama kun koirien kanssa.. kun ei jaksa enää kiinnosta..
Meillä on laminaatit kuluneet makkarista ja niistäkin valittaa koko ajan, oon sanonut että vaihdetaan ne mutta siihen ei kuulemma ole varaa.. me ollaan molemmat töissä ja suht hyvällä palkalla mutta tuntuu et tota lattiaa ei voi laittaa koska mies vaan nauttii siitä valittamisesta.
Seksistäkin tuo keksi sen valittamisen että mulla on silmät kiinni.. nyt sitten stressaan joka kerta että muistakohan pitää niitä auki. Eli en siis sitäkään osaa tehdä oikein.
Kaupassa mies kyttää mitä ostan ja nykyään en uskalla edes sanoa , jos ostan esim. ripsarin itselle koska siitä tulee valitus. Joskus mies alkaa kaupassa suureen ääneen puhumaan paljonko meillä on rahaa tilillä ja mitä tällä hetkellä voi ostaa.. ja kun meillä ei kuitenkaan se raha lopu mut se ei koskaan miehelle riitä. Omiin harrastuksiinsa se kyllä tuhlaa helvetisti rahaa , enkä oo siitä valittanut mutta pikkasen menee hermo että mun tilitiedoilla käydään ja kytätään.. Talvella se meni kokonaan siihen etten uskaltanu ostaa meikkiä.. mulla oli muistaakseni silmänrajauskynä ja ripsari loppu ja miehen vastaus oli ettei oo varaa.. noh olin sitten pitkään kokonaan meikkiä käyttämättä, ettei sitä sit kans tarvii ostaa ja sieltähän se valitus taas tuli että miksi en enää meikkaa ollenkaan.. huoh.
Pointti siis on se et mies vaan valittaa.. koko ajan, enkä mä enää tiedä mitä pitäsi tehdä. Oon raivonnut, huutanut, itkenyt ja miettinyt eroa...mies on paljon poissa kotoa ettei tarvitse kuulemma katella koiria, rumaa asuntoa ja karvoja.. tuntuu et se yksinolo aika on ihanaa ja saa hengittää kun kukaan ei oo koko ajan valittamassa.. sillon myös iskee paniikki että apua, pakko siivota heti ettei mies ehdi kotiin ja ala valittamaan. Mä en ymmärrä miksi mun mies on muuttunut niin paljon siitä mitä oli joskus pari vuotta sitten, tuntuu ettei enää rakasta mutta väittää että rakastaa ja ei halua että erotaan..
Me ollaan parikymppisiä ja mies lähtee nyt heinäkuussa armeijaan ja tuntuu jo siltä, että tiedän miten se huomaakin kuinka helpottavaa elämä on kun ei tarvii täällä olla ja mitään näitä asioita kestää. Onhan tuo jo puhunut siitä että muutetaan erillleen kun intistä tulee, joten jos me ollaan yhdessä niin kai me sitten loppuelämän asutaan erillään tai ainakin siihen asti että noi koirat kuolee.. sellainen fiilis tässä on.
Tai entä jos huomaakin kaipaavansa mua ja alkaa arvostamaan kotiaan, voihan niinkin käydä mutta en usko. Helvetin paha mieli tässä ainakin on kokoajan mutta jos mä sanon tästä asiasta jotakin , mies lupaa muuttua mut se kestää ehkä noin päivän...
Jatkuvaa valitusta.. koko ajan ja ties mistä. Kun alettiin seurustelemaan tein hyvin selväksi että mulle koirani on hyvin tärkeitä ja niistä en luovu ( mulla on ollut kurja lapsuus, vanhempia kiinnosti enemmän alkoholi kuin minä ja meillä oli paljon eläimiä joiden kanssa sitten olin kun vanhemmat pämppäs muualla ) ja mies oli ok tän asian suhteen, piti koirista hyvää huolta ja halusi käydä mun kanssa pitkillä lenkeillä.
Tänä aamuna kun tulin töistä, mies sano et oli köyttäny koirat patteriin kiinni koska ne oli rymyny liikaa.. meillä ei muutenkaan saa koirat liikkua minnekkään kun mies on kotona, vaan niiden on kiltisti makoiltava yhdessä kohtaa kunnes mennään lenkille. Myös karvanlähdöstä valittaa koko ajan, oon pyytäny että voisitko itse edes kerran vuodessa harjata koirat niin ei... ei kiinnosta ja on sanonut suoraan ettei myöskään kiinnosta tehdä koirien kanssa yhtään mitään.. oon tähän tottunut jo , enkä valita siitä koska kyllä minä haluan pitää koirista huolta.. surettaa vaan että mitään niiden kanssa en edes sisällä saa touhuta..
Siivouksesta tuo valittaa myös, ite tuun klo 05.00 kotiin, käytän koirat , nukun ja siivoan ennenkuin mies tulee töistä kotiin.. silti ensimmäinen sana joka suusta tulee on " Huomenna pitää taas siivota".. Täällä on helvetin puhasta eikä karvan karvaa mutta AINA toi sama lause tulee aina ja sen perään vielä joku toinen valitus. Jos oon miehen nähden siivonu, on tullut kommenttia siitä miten imuroin tai miten käytän moppia..sohvat tuo tarkistaa joka kerta karvoista sekä meidän keittiönkaappien ovet , jotka siis puhdistan aina mutta kuulemma en tee sitä hyvin.. tuntuu etten tee mitään hyvin, en osaa edes siivota, vaikka se on vielä mun ammatti.. oon kysyny mieheltä että miks ei auta siivouksessa ja vastaus on sama kun koirien kanssa.. kun ei jaksa enää kiinnosta..
Meillä on laminaatit kuluneet makkarista ja niistäkin valittaa koko ajan, oon sanonut että vaihdetaan ne mutta siihen ei kuulemma ole varaa.. me ollaan molemmat töissä ja suht hyvällä palkalla mutta tuntuu et tota lattiaa ei voi laittaa koska mies vaan nauttii siitä valittamisesta.
Seksistäkin tuo keksi sen valittamisen että mulla on silmät kiinni.. nyt sitten stressaan joka kerta että muistakohan pitää niitä auki. Eli en siis sitäkään osaa tehdä oikein.
Kaupassa mies kyttää mitä ostan ja nykyään en uskalla edes sanoa , jos ostan esim. ripsarin itselle koska siitä tulee valitus. Joskus mies alkaa kaupassa suureen ääneen puhumaan paljonko meillä on rahaa tilillä ja mitä tällä hetkellä voi ostaa.. ja kun meillä ei kuitenkaan se raha lopu mut se ei koskaan miehelle riitä. Omiin harrastuksiinsa se kyllä tuhlaa helvetisti rahaa , enkä oo siitä valittanut mutta pikkasen menee hermo että mun tilitiedoilla käydään ja kytätään.. Talvella se meni kokonaan siihen etten uskaltanu ostaa meikkiä.. mulla oli muistaakseni silmänrajauskynä ja ripsari loppu ja miehen vastaus oli ettei oo varaa.. noh olin sitten pitkään kokonaan meikkiä käyttämättä, ettei sitä sit kans tarvii ostaa ja sieltähän se valitus taas tuli että miksi en enää meikkaa ollenkaan.. huoh.
Pointti siis on se et mies vaan valittaa.. koko ajan, enkä mä enää tiedä mitä pitäsi tehdä. Oon raivonnut, huutanut, itkenyt ja miettinyt eroa...mies on paljon poissa kotoa ettei tarvitse kuulemma katella koiria, rumaa asuntoa ja karvoja.. tuntuu et se yksinolo aika on ihanaa ja saa hengittää kun kukaan ei oo koko ajan valittamassa.. sillon myös iskee paniikki että apua, pakko siivota heti ettei mies ehdi kotiin ja ala valittamaan. Mä en ymmärrä miksi mun mies on muuttunut niin paljon siitä mitä oli joskus pari vuotta sitten, tuntuu ettei enää rakasta mutta väittää että rakastaa ja ei halua että erotaan..
Me ollaan parikymppisiä ja mies lähtee nyt heinäkuussa armeijaan ja tuntuu jo siltä, että tiedän miten se huomaakin kuinka helpottavaa elämä on kun ei tarvii täällä olla ja mitään näitä asioita kestää. Onhan tuo jo puhunut siitä että muutetaan erillleen kun intistä tulee, joten jos me ollaan yhdessä niin kai me sitten loppuelämän asutaan erillään tai ainakin siihen asti että noi koirat kuolee.. sellainen fiilis tässä on.
Tai entä jos huomaakin kaipaavansa mua ja alkaa arvostamaan kotiaan, voihan niinkin käydä mutta en usko. Helvetin paha mieli tässä ainakin on kokoajan mutta jos mä sanon tästä asiasta jotakin , mies lupaa muuttua mut se kestää ehkä noin päivän...
