Miten vanhaksi olette vaatineet siveysvyön käyttöä?

  • Viestiketjun aloittaja Jeesus on armo
  • Ensimmäinen viesti
Jeesus on armo
Meillä molemmat tyttäret käyttävät siveysvyötä lähtiessään ulos "tyttöjen" kanssa. Alkoholin suhteen meillä on ollut onnistunut nollatoleranssi ja huomaamattoman vyön avulla ollaan voitu ennalta ehkäistä tuo nuorten toinen vitsaus eli teiniraskaus.

Mummoksi toki haluan mutta toivoisin tyttöjeni hankkivan ensin koulutuksen.

Vanhimman tyttären kanssa on tullut eteen tilanne hän täyttää pian 18 vuotta. Täysi-ikäisyyteen toki kuuluu itsemäärämisoikeus mutta haluaisin tietää oletteko onnistuneet itse vaatimaan käytön jatkoa varmuuden vuoksi. Itse ajattelin vedota siihen että jos kotona asuu täytyy sääntöjä edelleen noudattaa. Itse sain "avaimet" omaani lopullisesti vasta 20 vuotiaana ja hyvin olen ehtinyt kaiken tarpeellisen kokea ja varjeltunut paljolta pahalta.
 
Äiti
Meillä on tytär 13 ja olen ajatellut hankkia hänelle samanlaisen niin ei tarvitse kaiken karvaisia mopopoikia pelätä sydän syrjällään kun kuitenkin puistikoissa keskaria naukkailevat salaa vaikka kuinka vahtisi. Siinä menee sitten ainokainen helposti halvalla.
 
Mopopojan äiti
Tommosten teinihorojen takia meidän poika käyttääkin tällaista. Meiltä ei aleta ruokkoja makselee millekkään tyllerölle joka on perse pystyssä ekan sidukan jälkeen.

http://www.antishop.fi/kauppa/product_info.php?cPath=27_255&products_id=289&osCsid=gpc95v4ull8sjsmdoouot5suc3
 
meillä
Meillä on sellainen käytäntö, että siveysvöitä käytetään ihan siihen asti kun tytäret ovat menneet kunniallisesti naimisiin. Sitten vihkitilaisuuden jälkeen vyö poistetaan. Tämä toimenpide me on tehty siellä kirkon sakastihuoneessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mopopojan äiti:
Tommosten teinihorojen takia meidän poika käyttääkin tällaista. Meiltä ei aleta ruokkoja makselee millekkään tyllerölle joka on perse pystyssä ekan sidukan jälkeen.

http://www.antishop.fi/kauppa/product_info.php?cPath=27_255&products_id=289&osCsid=gpc95v4ull8sjsmdoouot5suc3
:LOL:
Kaikille mustasukkaisille palstamammoille voisi suositella hankittavaksi varsinkin miehen työmatkan ajaksi :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Siveysvyö tarvitaan myös suuhun ja rintoihin. Nykyajan pojat kun ovat niin kovin riettaita.
No todellakin, ja mieti mitä ne muutenkin voi keksiä. Räveltävät teinipojat pistelee reisien väliin jne., siveysvyö siis siihenkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mopopojan äiti:
Tommosten teinihorojen takia meidän poika käyttääkin tällaista. Meiltä ei aleta ruokkoja makselee millekkään tyllerölle joka on perse pystyssä ekan sidukan jälkeen.

http://www.antishop.fi/kauppa/product_info.php?cPath=27_255&products_id=289&osCsid=gpc95v4ull8sjsmdoouot5suc3
Tuossa kun tulee erektio, niin se vaan kasvaa ja tukehtuu raukka sinne :eek:
 
vyö
Alkuperäinen kirjoittaja meillä:
Meillä on sellainen käytäntö, että siveysvöitä käytetään ihan siihen asti kun tytäret ovat menneet kunniallisesti naimisiin. Sitten vihkitilaisuuden jälkeen vyö poistetaan. Tämä toimenpide me on tehty siellä kirkon sakastihuoneessa.
Näin meilläkin, paitsi, että sukkanauhan sijasta heitetään siveysvyö.
 
Pimpulapampelo
Meillä ollaan sovittu että tyttö laittaa tommosen jalkaan iltakylille lahtiessään. Saa samalla sitten olla pidempään ulkona. Kyllä 18 v toi valvonta toki lopetetaan. Nyt 16.
 
"ihmettelijä"
Siis mitä ihmettä???
Itse olen 19 vuotias tyttö enkä ikinä ole kuullut että joku tuonlaista oikeasti käyttää.
Itse olen toki kokenut kaikenlaista ja oppinut virheistä, enkä siis ole mitään siveysvyötä käyttänyt. Eikä ole vielä tänäkään päivänä mitään lasta näkynyt!
Ennemmin opettaa lapselle mikä on oikein ja mikä väärin, kun käyttää tuonlaisia "pakkokeinoja".
Ja ei lasta voi kaikelta suojella kuitenkaan. Ettäs tiedätte.
 
Paskaa...
Väestöliitolla on seuraavaa sanottavaa:


Nuoret Etusivu » Seksi » Seksuaalioikeudet
Nuorten seksuaalioikeudet
Kaikilla maailman nuorilla on sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntauksesta tai terveydentilasta riippumatta seksuaalisina olentoina seuraavat oikeudet.
Oikeus elämään
* oikeus olla oma itsensä ja tehdä itsenäisiä päätöksiä sekä ilmaista mielipiteensä.
* oikeus nauttia omasta kehostaan ja seksuaalisuudestaan.
* vapaus uskonnollisten tekstien, uskomusten, aatteiden ja perinteiden rajoittavista tulkinnoista tai omaan kehoon puuttuvista loukkauksista seksuaalisissa asioissa.
* kukaan ei saa kiusata, syrjiä tai loukata nuorta hänen sukupuolensa, seksuaalisten erityispiirteidensä, kehittyneisyytensä tai kehittymättömyytensä vuoksi.
* nuorta ei saa haukkua hänen seksuaalisuuttaan loukkaavasti (esim. huoraksi tai homoksi) eikä ahdistella seksuaalisesti.
* Nuorella oikeus sanoa oma mielipide kun seksuaalisuuteen liittyvistä asioista keskustellaan tai niistä päätetään
Oikeus nauttia seksuaalisuudesta
* oikeus olla turvassa, valita vapaasti haluaako avioitua tai pysyä naimattomana sekä oikeus perhesuunnitteluun.
* oikeus seksuaaliseen suuntautumisensa mukaiseen tyydyttävään seksuaalisuuteen ja sukupuolielämään, kunhan ei vahingoita eikä alista ketään toista.
* oikeus päättää itse haluaako toiminnallista seksiä ja haluaako jakaa näitä kokemuksia jonkun kanssa.
* oikeus osoittaa seksuaalista halukkuutta ja oikeus peräytyä ja kieltäytyä missä tahansa seksuaalisen tapahtuman vaiheessa.
* oikeus saada riittävästi tietoa ja välineitä ehkäistäkseen suunnittelemattomia raskauksia .
* oikeus ajoissa ja oikein tehtyyn raskauden keskeytykseen ja oikeus myös jatkaa raskauttaan ja saada tällöin kaikki tarpeellinen tuki.
Oikeus tietoon seksuaalisuudesta
* oikeus tietoon ehkäisymenetelmistä, sukupuolitaudeista ja omista oikeuksistaan .
* aikuisten tulee kertoa nuorille seksiin liittyvistä riskeistä sekä niistä menetelmistä, joilla riskejä voidaan välttää.
* nuorelle tulee tarjota myös tieto seksuaalisuuden luonnollisuudesta ja keinoista, joilla seksuaalista tyydytystä, onnellisuutta ja tasapainoa voi turvallisesti kokea.
* nuorille tarjotun tiedon tulee olla muodossa jonka he ymmärtävät.
* neuvontaa ja ehkäisyvälineitä sekä seksuaaliterveydenhoitoon tarkoitettuja lääkkeitä tulee olla nuorten saatavilla heille mahdollisissa paikoissa, mahdolliseen aikaan ja mahdollisella hinnalla.
* aikuisilla on velvollisuus tiedottaa nuorille heidän seksuaalisista oikeuksistaan, jotta he ymmärtävät vaatia niitä ja suojella itseään.
Oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi
* oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi suunnittelemattomilta raskauksilta, sukupuolitaudeilta ja HIV:ltä sekä seksuaaliselta hyväksikäytöltä.
* yhdenkään nuoren terveys ei saa vaarantua seksuaalisuuden vuoksi.
* ketään ei saa painostaa riskeihin seksiin liittyvissä asioissa, eikä esimerkiksi vaatia seksiä tai suojaamatonta seksiä.
* aikuisten on järjestettävä nuorille riittävästi neuvontaa ja tiedotettava siitä.
* aikuisten on määrätietoisesti taisteltava vastaan häiriintyneiden yksilöiden halua käyttää nuoria tai lapsia seksuaalisesti hyväkseen.
Oikeus seksuaaliterveydenhuoltoon
* joka on luottamuksellista, korkeatasoista, ja johon nuorilla on varaa ja jota annetaan molemminpuolisella kunnioituksella.
* oikeus nopeasti saatavilla oleviin seksuaaliterveydenhuollon palveluihin, joissa heitä hoitavat nuoria kunnioittavat ja heidän kanssaan yhteistyön kykenevät aikuiset.
* seksuaaliterveydenhuollon palvelujen tulee lähteä nuoren tarpeista, eikä sukuelinten tutkimus tai hoito koskaan saa olla kivulias tai loukkaava.
* palvelujen on oltava luottamuksellisia, niin ettei kukaan ulkopuolinen saa tietoonsa nuoren käynnin syytä.
* nuorille tarjotut seksuaaliterveydenhuollon palvelujen tulee olla alueellisesti ja laadullisesti tasa-arvoisia.
Oikeus osallistua
* ohjelmien suunnitteluun nuorille nuorten kanssa.
* oikeus vaikuttaa nuoria koskeviin päätöksiin.
* todellinen mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin suunnitelmiin ja päätöksiin seksuaali- ja lisääntymisterveysasioissa.
* oikeus olla mukana suunnittelemassa nuorten seksuaaliterveyden palveluja.
Mitä se on?
Suojaikäraja
Seksuaalioikeudet
Seksitaudit
Raskaus
Seksuaalinen kaltoinkohtelu
Sanakirja
 
"Vieras"
Vapaudenriistoa natsit. Kyllä ihan terve järki riitttää, pitäisi sen verran luottaa. Tollanen ei ole suojelua vaan seksuaallisuuden kieltämistä ja alistamista. Mikäli tyttö itse haluaa tollasta käyttää pitää hänen itse saada myös avain. Käyttäkää jumalauta ihmiset järkeänne jos teillä sellasta edes on. Epäilen.
 

Yhteistyössä