Nopeita & helppoja leivonnaisia, joissa ainekset vain sekoitetaan!

Hei!

Ajattelin, että jos perustettais ketju, johon kokoaisimme kakkuja, leivonnaisia yms., jotka ovat oikeasti nopeita tehdä. Siis sellaisia, joissa aineksia ei tarvitse vatkata tai vaahdottaa, vaan ainoastaan sekoittaa keskenään. =)

Tässäpä heti alkuun yksi sellainen ohje, jonka olen tehnyt monet, monet kerrat. Ja olen katsonut kellosta, että aikaa siitä, kun alan ottamaan aineksia kaapista ja laitan piirakan uuniin, menee 10min!


Mustikkapiirakka

Pohja:
150g sulatettua voita
1 dl sokeria
1 muna
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja

Päälle:
marjoja (esim. mustikoita)
1 kermaviili
1/2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Sekoita pohjan ainekset. keskenään. Painele ainekset piirakkavuoan pohjalle.
Levitä pohjan päälle marjat. Sekoita täytteet ainekset. Levitä täyte päälle.
Paista uunissa 200 asteessa n. 30 min.

 
Ailan piirakka/ muffinssit (nopea)

4 munaa
2,5 dl sokeria
2,5 dl maitoa (tai piimää tai kermaviiliä
125 g sulatettua voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta (tai piimän tai kermaviilin kanssa 1 tl soodaa)
(1 tl vaniljasokeria)

1. Sekoita munien rakenne rikki (älä vatkaa).
2. Sekoita joukkoon sokeri, sitten loput aineet.
3. Pinnalle mustikat (tai muut marjat tai sokeroidut raparperipalat, marianne rouhetta tms voit myös tarvittaessa sekoiottaa myös taikinaankin).
4. Paista 200 astetta 25 min. Muffinsseilla noin 15 min (riippuu uunista).

Huom:
Laakea piirasvuokaan tai uunipellille/ muffinssivuoka (jossa on 12 vuokaa).
Kokeile kypsyyttä hammastikulla, kun siihen ei jää taikinaa, niin on kypsä.
Voi pakastaa ja samasta taikinasta tulee tosi hyviä muffinsseja, muista vain jättää kohoamisvara vuokiin. mutta paistoaika on pienempi
 
Kookospallot

50 g sulaa rasvaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vettä tai kahvia
kookoshiutaleita

Sekoita ainekset keskenään kookoshiutaleita lukuunottamatta ja tee taikinasta palloja, jotka pyörittelet kookoshiutaleissa.
 
Sitruunakakku
1 prk kermaviiliä
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria(oma lisäykseni)
1/2 dl sitruunamehua
Lisäys:laitoin myös taikinaan raastettua sitruunankuorta 1 1/2 tl

Vatkaa kermaviili ja sokeri kuohkeaksi,kunnes sokeri sulaa.(minä vatkasin puuhaarukalla ja sokeri oli hetken kermaviilin seassa jo ennen kuin aloitin kakun teon)Yhdistä kuivat aineet ja lisää sitruunamehun kanssa taikinaan.Sekoita kevyesti,älä vaivaa liikaa.Kaada taikina voideltuun,korppujauhotettuun kakkuvuokaan.Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.Koristele halutessasi vaikka tomusokerikuorrutteella.(Kuten Anja)

Tämä kakku parani vanhetessaan,eli seuraavana päivänä oli maut tulleet hyvin esiin,paremmin kuin heti haaleana.Ja kakku oli ihanan pehmoinen ja mehevä,lapset tykkäsivät hirmuisesti ja he sitten kakun popsivatkin viimeiseen muruun :D


Jugurttikakku
2 dl (mansikka)jugurttia
150g sulatettua marg.
3 dl sokeria
-sekoita keskenään-
2 kananmunaa
-sekoita joukkoon-
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
-sekoita joukkoon-

Paista 175c 40min-60?

Luumu-puolukka kuivakakku

5dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
1½tl neilikkaa
1½tl kardemummaa
1½tl inkivääriä
2tl soodaa
1-2dl puolukoita (kohmeisia)
1dl luumumarmeladia
2½dl piimää
175g voita sulatettuna
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet. Laita jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 1h.


Noi oon joskus jostain kopsannu...
 
Useimmat muffinssiohjeet eivät vaadi mitenkään ihmeellisiä valmistustekniikoita, yleensä pelkkä aineiden kulhoonheitto ja sekoitus riittävät.

Tässä pari omaa pikaohjettani:

_______________________________
Kaura-suklaacookiet

Uuni 190 astetta

2 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl muscovado- tai ruokosokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
3 rkl öljyä
40-60g rusinoita tai silputtuja taateleita
100g suklaarouhetta, joukossa saa olla isompiakin "sattumia"

Yhdistä aineet tässä järjestyksessä. Pyöritä taikina pötköksi (lisää tarv. jauhoja jos liian vetelää), ja leikkaa siitä 9-14 kpl keksejä, painele keksit litteiksi ja pyöreiksi leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 10-12min kunnes kullanruskeita.

____________________________

Nopea marjainen mangotorttu

mansikanpaloja tai vadelmia tuoreena
mustikoita tuoreena tai pakastettuna
2 prk vauvansose mango
1 valmis matala, laakea kakkupohja
1/2 prk vispautuvaa vanillaa vaahdotettuna
1 prk valion vaniljamaustettua valmisrahkaa
tummaa suklaata raasteena

1. yhdistä mangosose ja rahka, levitä piirakkapohjan "kuppiin"
2. mustikat päälle
3. peitä mustikat huolellisesti runsaalla määrällä vispattua vanillaa
4. ripottele päälle mansikat/vadelmat ja suklaaraaste

______________________________
Monipuolista leivontaa, etnoruokaa ja perinteisempää herkkua innokkaan kotikokin keittiöstä:
http://safkaseireeni.blogspot.com
 
Maissi-chilimuffinssit

155g maissijauhoja
155g vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 prk maustamatonta jogurttia
1/2 dl maitoa
50g parmesaania
1/2 dl öljyä
6 marinoitua valkosipulinkynttä
1 pieni tuore punainen chili siemenet poistettuna ja viipaloituna
1 muna


Lämmitä uuni 180 asteeseen.


1. soseuta chili, öljy, valkosipulit karkeaksi tahnaksi
2. lisää jogurtti, maito ja muna
3. yhdistä kuivat aineet ja parmesaani
4. kaada öljyseos kuiva-aineisiin
5. öljyä muffinssipelti ja lusikoi taikinaa syvennyksiin
6. paista 20-25 min (minimuffinssit noin 20 min, keskikokoiset 25, isot 25-30)
7. tarjoa tuorejuuston ja/tai voin/margariinin kanssa

_________________________________

KUVA MUFFINSSEISTA JA PALJON MUITA HERKKUJA:
http://safkaseireeni.blogspot.com
 
Kla
100g sulatettua suklaata (maito-, valko- tai tummaa)
riisimuroja tai cornflakeseja
nonparelleja

1. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita siihen murot. Koristele nonparelleilla. Laita jääkaappiin jäähtymään.
Lapset ainakin tykkäävät :)
 
MUD CAKE

150g voita
3dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
0,5tl suolaa
4rkl kaakaojauhetta
2 munaa
vuokaan voita ja korppujauhoja

1. Sulata voi ja jäähdytä se.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa munien rakenne rikki ja yhdistä voihin.
4. Kääntele kuivat aineet seokseen ja kaada taikina voideltuun vuokaan.
5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20 min.

Paistoaika on ohjeellinen eikä ohjeellista aikaa kannata tuijottaa orjallisesti. Kokeile puutikulla kypsyyttä: jos tikkuun jää aivan raakaa taikinaa, kakku ei ole valmis. Jos pinta näyttä hyvältä, mutta sisältä on raakaa, laita uuni alalämmölle ja peitä pinta foliolla. Huom. Kakku on valmiinakin sisältä valuvan pehmeää suklaata. Jäähtyneen kakun voi säilyttää jääkaapissa. Kakku kovettuu siellä ja sen voi jälleen sulattaa meheväksi mikroaaltouunissa. Syö sellaisenaan tai jäätelön kanssa. Namia!
 
leipuri
tässä lempireseptini, kun tekee mieli leipoa jotain hyvää mutta ei halua seistä tuntikausia keittiössä. Lapset voivat olla koko prosessissa mukana, niin helpot ne ovat. Ja maistuvat hyviltä! :)

125 g sulatettua voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1,5 dl kookoshiutaleita
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Tässä vain sekoitetaan kaikki kuviat ainekset suoraan sulatettuun voihin, ohjeen järjestyksessä. Sitten vain lusikalla tai käsillä pieniä palleroita uunipellille, 200 astetta uunin keskitasolla noin 5-10 minuuttia.
 
nomätäällä
Aika kämänen ohje mut tulee ihan s****n hyvää kakkua elikkä

1. valmis kakkupohja
2. sit pari jtn kivaa suklaalevyä ite käytän pandaa ja fazeria.
3.kermavaahtoa oman mielen mukaan
4
sulatat suklaan kostutat kakun pohjan esim mehulla sit täytteet päälle jääkaappii ja suklaa kovettuu ja on tosi hyvää :)
 
kokenutleipuri
aloita näin : mene keittiön pöydän ääreen ota kulho ja munat esille ja ala vatkata ees takasin sit ota sokerii ja sekoita munat ja sokeri keskenään sitte siihen tarvitaaan muös vehnäjauhoja ja mantelia ja porkkanaa sekoita ne kaiki sekaisin ja uhhhmmm paista noi 27 min 200asteessa ja nauti hyvä viinin kansssa ja miesseurallekkin kelpaaa varmastiiii ah ah ah ahuuuhhhh oohhhh nali nami ;)
 
Leipoo juuri nytt
Kukas leipoi tänään? minä ainakin nytten olen leipomassaa kaverini pinokkion kanssa eli nikon tämä ohje minkä juuri äsken luimme ja aloimme toteuttaa sitä nyt tulee kyll varmasti hyväiä muffinsseja ja meillä on sellasia ihania halloweeni bileist yli jääneitä muffinsi "vuokia" siis juu mut nytten tässä samallakun me tehdän tätä työtä mä kuvaan tät mun puhelimell ..... nico ei osaa olla järkevä missään jutuuissa kosk nyt seniinkun pyöritti yleiskonetta (tiiätte varmaan mikä se on ) ??? mut juu ninse just pyöritti sitä ilman sekoittajaa ja nyt senuolee sitä sekoittajaa hyi ***** jjuuuu ja nyt se sano että tehhään viel jtn mutku nyt meil on hyvä mahollisuus toteittaa meidän leipomis juttuja kun vanhemmat on barissa kello on 0.31 wow hyvää yötä nyt ahkerat leipojat tulee ikävä a nyt jos luulette että pidän tätä kokkasuresepti sivuja mun päiväkirjana nin ei koska kirjota tänne vain minun leipomis kokoemuksiani jtn hyvä yötä rakkaat leipojat kirjoittelen uudden reseptin huomenna jos JAKSAAA xD <333 Öit :)
 
jurmis
Ainekset;
150g margariiniä
1pkt Digestive keksejä
1tölk. Kontensoitua maitoa
2-3 Banaania

Elikkä pohjaksi yks paketti digestive keksejä, jotka pitää murustella kokonaan pieniksi murusiksi kulhoon, johon sekoitetaan murustelun jälkeen mikrossa sulatettu rasva, sitten sekoitat ne ja laitat irtopohjavuokaan -> jääkaapiin. Sitten vain kattilaan jossa on vettä, kontensoitumaito (sellainen tölkki) tunniksi, hella kuutosella. Sitten kun se on tarpeeksi ollut kattilassa, laitat sen irtopohjavuossa olevan keksipohjan päälle ja levität sen tasaisesti siihen --> loppusilaukseksi banaanin viipaleita päälle joka kohtaan ja jääkaapiin. Todella hyvää on :)
 
Sonja 12 vuotta
Alkuperäinen kirjoittaja nomävielätäällä;27887728:
1 dl sokeria
1dl maitoa
1tl voita\margariinia :)

Laita aineet kattilaan ja sekoita KOKOAJAN noin 20 minuuttia :) sitten kaada leivinpaperille ja anna kovettua .
Ei se oikein toimi ei meinaa suurustua ja maito tai joku tavallaan juoksuttuu kertoisiko joku miksi
 
13weet tytöt
MUD CAKE

150g voita
3dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
0,5tl suolaa
4rkl kaakaojauhetta
2 munaa
vuokaan voita ja korppujauhoja

1. Sulata voi ja jäähdytä se.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa munien rakenne rikki ja yhdistä voihin.
4. Kääntele kuivat aineet seokseen ja kaada taikina voideltuun vuokaan.
5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20 min.

Paistoaika on ohjeellinen eikä ohjeellista aikaa kannata tuijottaa orjallisesti. Kokeile puutikulla kypsyyttä: jos tikkuun jää aivan raakaa taikinaa, kakku ei ole valmis. Jos pinta näyttä hyvältä, mutta sisältä on raakaa, laita uuni alalämmölle ja peitä pinta foliolla. Huom. Kakku on valmiinakin sisältä valuvan pehmeää suklaata. Jäähtyneen kakun voi säilyttää jääkaapissa. Kakku kovettuu siellä ja sen voi jälleen sulattaa meheväksi mikroaaltouunissa. Syö sellaisenaan tai jäätelön kanssa. Namia![/QUOTE]
 
suklaamursu
Muistin kun pienenä tein semmoista sössöä, että sekoitin kaurahiutaleita ja kaakaojauhetta ja laitoin sekaan sulatettua voita. Kun kokeilin pari päivää sitte niin oli kamalan makuista... :D
Siitä tuli sitten semmoinen idea, että muotoilisin siitä sössöstä palleroita ja laittaisin jääkaappiin jähmettymään. :) Toimi ja oli hyvää :D
 

Yhteistyössä