Lapsi 01.06.2023

7 asiaa, joita kaikki lapset jostain ihmeen syystä päätyvät tekemään keittiössä

Yrityksen ja erehdyksen kautta, kuten on tapana sanoa!

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Pikkulasten nirsoilu tai haluttomuus maistaa uusia ruokia ovat tuttuja ilmiöitä enemmistölle vanhemmista. Nämä eritoten uhmaikään kuuluvat vaiheet koetaan monesti harmillisiksi, mutta ne eivät ole koko totuus lapsiperheen ruokailuhetkistä.

Kaksplus kokosi seitsemän keittiö- ja ruokailumaneeria, joita suuri osa lapsista päätyy harrastamaan jossain vaiheessa nuorta elämäänsä. Eikä nyt puhuta vain tämän hetken lapsista – nämä hauskuudet on keksitty jo silloin, kun äidit ja isät elivät omaa lapsuuttaan.

Lue myös: 7 hauskaa puheenaihetta, joilla rikastat lapsiperheen päivälliskeskustelua

1. Yritys sammuttaa jääkaapin valo

Jonain päivänä lapsi hoksaa, että jääkaappiin syttyy valo vain, kun kaapin oven aukaisee. Ahaa, sehän tarkoittaa sitä, että oven ollessa kiinni myös valo on sammuksissa!

Alkaa ankara projekti sen saavuttamiseksi, että onnistuisi kurkkaamaan jääkaappiin niin, että siellä on pimeää. Vaihe päättyy, kun lapsi toteaa tavoitteen liian vaikeaksi tai vaihtoehtoisesti onnistuukin haluamassaan, minkä jälkeen homman lumo haihtuu.

2. Kuplien puhaltelu pillillä juomaan

Pillit ylipäätään ovat hauska juttu. Kunnolla maailma tosin aukeaa vasta, kun kun tajuaa, että imun sijaan samaa putkiloa voi käyttää myös puhalteluun.

Kohta lapsi bongataankin pöydän äärestä pilli suussa, keskittyneenä tuijottamassa kuplivaa juomaansa ja kuuntelemassa poreilun ääntä ihailevasti. Erityisen hauskaa on, jos lasissa on maitoa. Se nimittäin vaahtoutuu ja vyöryy yli lasin reunojen.

3. Juominen pullonkorkista

Pillit pussiin, sillä tässä on vielä mahtavampi keksintö! Pullon tai purkin korkki osoittautuu ennemmin tai myöhemmin paljon kiehtovammaksi astiaksi kuin tavalliset juomalasit.

Lapsi alkaa annostella juomaa korkkiin, vie sen varovasti huulilleen ja lopulta kulauttaa miniannoksensa alas. Asiaan kuuluu tyytyväinen ”aah”-huokaus, kunhan juoman on saanut siemaistua kurkkuunsa.

4. Lasin imaisu kiinni leukaan

Tässä vaiheessa vanhempi on kyllästynyt pilleillä ja korkeilla leikkimiseen. Kun lapsi joutuu tyytymään lasiseen tai muoviseen juomakippoon, on keksittävä jokin juju, jotta hommasta tulisi mielenkiintoisempaa.

Lapsi asettelee lasin leukansa ja suunsa päälle, kiskaisee suullaan ilmataskuun jäänyttä ilmaa – ja voilà, lasi pysyy itsekseen kiinni ihossa! Elämys saa tosin pelottavan käänteen, kun kippo ei meinaakaan irrota ihan heti.

Jatkossa lapsi tyytyy haukkaamaan muoviastian reunoista ja flippaamaan mukin vaaka-asentoon nenän päälle. Tietenkin jossain kohtaa on pakko kokeilla, voisiko tällä taktiikalla onnistua juomaan ilman, että tarvitsee nostaa kippoa kädellään…

5. Reunojen poisto

Tämä on etenkin tahtovaan ikään ehtineiden lasten harrastus. Paahtoleivän reunat eivät kelpaa, eivätkä varsinkaan mandariinista tai appelsiinista roikkuvat valkoiset riekaleet. Kuorrutetuista donitseista sen sijaan katoaa vain värikäs päällys.

6. Omenan pyörittely karasta

Pinsettiotteella kiinni omenasta pilkistävästä riu’usta, ja ei kun hieromaan sormia yhteen! Yllätys on suuri, kun hedelmä irtoaa pienestä pidikkeestään ja tömähtää äänekkäästi maahan.

7. Tasan kahtia halkaiseminen

Pätee etenkin suklaamuniin, joissa on selvä sauma keskikohdassa. Keskittyminen on todellista, kun lapsi yrittää saada herkkunsa tasan kahtia.

Lue myös: Hyi, liian kuivaa vettä! 12 kokemusta siitä, kun perheen pieni ruokakriitikko protestoi

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X