Tiesitkö? 5 omituista faktaa elokuun lapsista
Kaikkea sitä keksitäänkin tutkia.
Jos lähipiiriisi kuuluu elokuun lapsi, nämä tiedot saattavat kiinnostaa sinua.
Tutkimuksista ja tilastoista on selvinnyt mitä omituisimpia seikkoja, joilla on yhteys elokuussa syntymiseen. Lue ja hämmästy!
1. Elokuun lapsi saattaa nukkua huonosti öisin
Erään suomalaistutkimuksen mukaan noin kolmasosalla kesä- ja syysvauvoista esiintyy viivästymää unirytmin kehittymisessä. Kevät- ja talvivauvoista samaa havaittiin vain noin 14–17 prosentilla, joten ero on tilastollisesti suuri.
Unirytmin kehittymisellä tarkoitetaan sitä, että vauva alkaa pikkuhiljaa ajoittaa nukkumistaan yöaikaan. Vastasyntyneillä ei vielä ole unirytmiä, vaan heille on luontaista nukkua yhtä paljon yöllä kuin päivällä.
Tutkimuksen mukaan rytmin kehittymisessä ilmeni enemmän haasteita, jos ulkona oli pääsääntöisesti pimeää vauvan ollessa kolmikuinen. Tämän tiedon puitteissa elokuun loppupuolella syntyneet ovat riskialtteinta ryhmää, sillä Suomessa pimein kaamos alkaa marraskuun lopulla.
2. Elokuun lapsi alkaa kiilata ohi tilastoissa
Suomen syntyvyystilastoissa on jo jonkin aikaa näkynyt selvä piikki kesäkuukausina. Siinä missä suomalaisten kaikkien aikojen yleisin syntymäkuukausi on maaliskuu, nykyaikaan tultaessa heinäkuu on kiilannut ykköseksi.
Ensimmäinen sija on kuitenkin täpärä, sillä elokuu on aivan heinäkuun kannoilla. Tilastokeskuksen tiedot osoittavat, että koko 2000-luvun aikana elokuussa on syntynyt vain noin 300 lasta vähemmän kuin heinäkuussa, kun taas muut kuukaudet tulevat selkeästi perässä.
Kolmelta viime vuodelta elokuu on sen sijaan ollut yleisin syntymäkuukausi muutaman sadan syntymän etumatkalla verrattuna heinäkuuhun. Vaikuttaisi siis siltä, että elokuun lapsi on yhä hallitsevampi näky syntyvyystilastoissa!
3. Löytävätkö kesäsielut toisensa?
Alankomaissa tehtiin 1970-luvulla hassu tutkimus, jossa tarkasteltiin väestön naimisiinmeno- ja avioerotaipumuksia syntymäkuukauden perusteella.
Selvisi, että miehet, jotka olivat syntyneet kesäkuun puolestavälistä heinäkuun puoleenväliin, avioituivat huomattavan usein heinäkuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin syntyneiden naisten kanssa. Tällaisten liittojen esiintyvyys oli 1,7-kertainen verrattuna siihen, mitä laskennallisesti olisi voinut odottaa.
Tutkimus perustui yli 3000 avioparin tietoihin. Parit valittiin analysoitavaksi sattumanvaraisesti.
4. Elokuun lapsi on muurariainesta
Ison-Britannian tilastokeskuksen tekemän selvityksen mukaan muurareiden joukossa on erityisen paljon elokuussa syntyneitä. Tiettävästi Suomessa ei ole tehty tutkimusta, jossa selvitettäisiin syntymäkuukauden yhteyttä ammatinvalintaan.
5. Elokuinen voi säästyä bipolaarisuudelta
Eräs englantilaistutkimus sai puolestaan selville, että elo- ja syyskuussa syntyneillä esiintyy vähiten kaksisuuntaista mielialahäiriötä verrattuna muina kuukausina syntyneisiin.
Jaa oma kokemuksesi