Jo alle 3-vuotiaat solmivat merkityksellisiä ystävyyssuhteita – Taaperoilla on valtava määrä yllättäviä taitoja, joita emme aina huomaa, kertoo VOL-lehti
Päivähoidosta voi olla pienenkin lapsen sosiaaliselle kehitykselle paljon enemmän hyötyä kuin aiemmin on ajateltu.
Aivan pienet lapset, alle 3-vuotiaat, leikkivät enemmän rinnakkain omia kuin varsinaisia yhteisiä leikkejä. Siksi voisi ajatella, että tuon ikäisillä ei ole varsinaisia ystäviä.
Asia on kuitenkin toisin, kertoo varhaiskasvatuksen professori Nina Sajaniemi Lastentarha-lehdessä. Nykyään lehti tunnetaan nimellä VOL-lehti.
Jo yksivuotiailla on Sajaniemien mukaan havaittavissa sosiaalisia leikkejä – jopa taidokkaampia sellaisia kuin on tavattu ajatella.
Lähtökohtaisesti kaikenikäiset ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita toimimaan toisten ihmislajin edustajien kanssa.
Niinpä päivähoidon pientenkin ryhmissä syntyy ystävyyssuhteita. Sajaniemi uskoo, että ystävyksillä saattaa usein olla samankaltainen temperamentti, jolloin yhteinen sävel löytyy vaivattomammin.
Pienet lapset seurailevat tarkasti, mitä ympärillä tapahtuu: miten lapset ja aikuiset ympärillä toimivat? Taaperot tekevät yllättävän paljon sosiaalisia aloitteita.
He reagoivat epäreiluun toimintaan, ja ovat myös halukkaita lohduttamaan sekä auttamaan. Sajaniemen mukaan taaperoiden eleet ovat usein niin hienovaraisia, että kaikki varhaiskasvattajat eivät niitä edes pane merkille.
Halu lohduttaa saattaa näyttäytyä pienenä liikahduksena, otsan rypistämisenä tai pään kääntämisenä.
Sajaniemi toivookin varhaiskasvattajilta sensitiivisyyttä huomata taaperoiden aloitteet lohduttamiseen tai auttamiseen, jotta nämä taidot vahvistuisivat. Aloitteet tulevat Sajaniemen mukaan huomattua, kunhan aikuinen opettelee näkemään niitä lasten eleissä.
– Jos lapsen lohduttamistaipumusta ei huomata, se alkaa hävitä tai ruostuu, Sajaniemi toteaa haastattelussa.
Taaperot alkavat karsastaa väärin toimivaa lasta
Pienetkin lapset huomaavat kyllä, kun joku tekee väärin tai toimii epäsopivasti. Kyseessä voi esimerkiksi olla ryhmän nuorin, jonka tunnesäätelytaidot ovat vielä kehittymättömämpiä kuin muilla.
Lapset alkavat herkästi jättää tällaista yksilöä ulkopuolelle leikeistään, mikä usein vain vahvistaa ei-toivottua käytöstä.
Sajaniemi toteaakin, että varhaiskasvatuksen henkilökunnan on tärkeää puuttua tilanteeseen ajoissa ja nimenomaan auttaa vahvistamaan lapsen sosiaalisia- ja tunnesäätelytaitoja.
Päivähoitopaikat tarjoavat Sajaniemen mukaan pienellekin lapselle hyviä tilaisuuksia kehittyä sosiaalisesti. Taaperot voivatkin hyötyä päivähoidosta erityisesti sosiaalisessa mielessä.
– Tunteita voi oppia säätelemään vain kokemalla tunteita. Sosiaaliset tilanteet tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia tunnesäätelyn oppimiseen varhaiskasvatuksen henkilöstön tuella, Sajaniemi sanoo.
Lähde: Lastentarha-lehti 3/2022
Jaa oma kokemuksesi