Mikä avuksi, kun lapsi ei millään suostu hammaspesulle?
Lukija kertoo, että lapsen hampaiden pesu tuottaa suuria ongelmia, ja lopputuloksena epäonnistuneen olon. Kuinka tilanteen voisi ratkaista? Psykoterapeutti Suvi Laru vastaa.
2-vuotias lapseni ei antaisi millään harjata hampaitaan, ja joudun pitämään itkevää ja rimpuilevaa lasta väkisin paikallaan, jotta saan hampaat harjattua edes tyydyttävästi. Pelkään jo etukäteen pesuhetkiä, koska niistä tulee aina epäonnistunut olo. Välillä mietin, pitäisikö vain antaa lapsen pureskella harjaa hetken. Kummasta on enemmän haittaa, ikävästä vuorovaikutuksesta vai likaisista hampaista?
Psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Kysymyksessä kuvataan tilannetta, joka saattaa lasten kanssa muotoutua hyvinkin eri tilanteissa: jostain arjen perustoiminnosta tulee kurja kierre. Se pitäisi saada katkaisua, sillä hampaat tulisi saada pestyä, jotta suun terveys ei kärsisi.
Ensimmäinen asia on muistaa, että lapsi vaistoaa vanhempiensa tunnetiloja. Jos on itse kireä ja ahdistunut, lapsellekin tulee helposti epämiellyttävä olo. Jos perheessä on muita aikuisia, voiko toinen aikuinen ottaa tilanteesta koppia? Voisivatko aikuiset pohtia yhdessä, miten kierre voitaisiin katkaista?
Lasta voi auttaa pikku hiljaa oppimaan hampaiden pesuun liittyviä asioita. Aikuisen oma esimerkki auttaa tässä. Kannattaa myös selittää, miksi hampaat tulee pestä. Lapselle voi myös antaa mahdollisuuden pestä itse ensin omat hampaansa, ja tämän jälkeen aikuinen voi pestä lapsen hampaat huolellisemmin.
Leikissä nallet tai muut lelut voivat olla apuna hampaiden pesussa. Leikkiä voi niinkin, että antaa lapsen pestä ensin vanhemman hampaat ja sen jälkeen aikuinen pesee lapsen hampaat.
Kirjallisuutta voi myös hyödyntää lukemalla lapsen kanssa satukirjoja aiheesta. Tarinat voivat avata lapselle perusteellisemmin, mistä hampaiden pesemisessä on kysymys.
Pesutilanteisiin voi myös ottaa mukaan erilaisia kannustustapoja. Yhdessä lapsen kanssa esimerkiksi kerätään tarroja taulukkoon tai helmiä purkkiin aina, kun hammaspesu on onnistunut.
Vanhempi kannustaa yrittämisestä ja harjoittelusta sekä onnistuneista kerroista. Vaikka lapsi antaisi pestä hampaita alkuun vain pienen hetken, pikku hiljaa pidennetään pesuhetkiä. Kun tarrataulukko tai helmipurkki on täynnä, lapsi saa yhdessä sovitun kivan tekemisen palkinnoksi.
Kannattaa muistaa, että lapsi voi myös tavoitella temppuilemalla aikuisen huomiota. Vanhempien tulisikin muistaa keskittyä siihen, että lapsi saa huomiota ja kehuja joka päivä ja pitkin päivää eikä vain haastavissa tilanteissa.
Psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otavamedia.fi.
Lue myös nämä Suvin vastaukset:
Kerrospukeutuminen tulee taas – miten selvitä kiireisistä arkiaamuista, kun lapset hangoittelevat vastaan? Asiantuntija vastaa
Miten jaksaisin vilkkaan lapsen kanssa? Psykoterapeutti neuvoo
Jaa oma kokemuksesi