Mitä 1-vuotiaan kanssa voi leikkiä? Näitä leikkejä taaperot rakastavat
1-vuotiaan kanssa leikkiminen on hyvin kehollista. Taaperon kanssa voi leikkiä jo vaikka mitä.
Leikkiminen 1-vuotiaan kanssa voi joskus vaikuttaa vanhemmasta sotkuisalta ja meluisalta puuhalta, mutta se on lapselle hyvin tärkeää.
– Kun vanhempi leikkii lapsen kanssa, hän osoittaa näkevänsä lapsen ja olevansa kiinnostunut lapsen maailmasta ja tavasta toimia, tutkijatohtori Annukka Pursi Helsingin yliopistolta kertoo.
Leikkimisen lapsen kanssa, joka ei vielä juuri juttele, voi nähdä kohtaamisena, jutteluna ja keskusteluna.
– Leikki on pienen lapsen ominta jutustelutapaa.
Kun vanhempi leikkii lapsen kanssa, lapsi myös oppii samalla keskustelun pelisääntöjä eli vuorottelua.
Näistä leikeistä 1-vuotiaat pitävät
1-vuotiaan kanssa leikki on hyvin kehollista: erilaisten tavaroiden, kippojen ja kuppien kuljettelua, esineiden ottamista ja antamista, laatikoiden purkamista ja pakkaamista.
Taapero nauttii myös kujertavasta ilmapiiristä, naurusta ja siitä, kun kehot kohtaavat.
– Pienet lapset rakastavat esimerkiksi kutittelu- ja kukkuu-leikkejä. Lisäksi erilaiset äänet ja ääntelyt ovat usein 1-vuotiaista hauskoja, Pursi sanoo.
1-vuotiaan leikki on yksinkertaista, hauskaa tekemistä:
- rakenteluleikit erilaisilla palikoilla
- yksinkertaiset piiloleikit, kuten verhon taakse piiloutuminen vuorotellen
- pallon vierittäminen, heittäminen tai potkiminen vuorotellen
- loruttelu, laulaminen, tanssiminen
- hippaleikki, jossa ideana on jäädä kiinni ja saada palkinnoksi halaus, suukko tai kutittelu
- temppuilu lapsen kanssa (katso vinkkejä esimerkiksi vauvasirkus-videoista)
- hernepussien heittely ja kopittelu
- turpoavalla maalilla askartelu tai slimella leikkiminen
Tuntuuko, että 1-vuotiaan kanssa leikkiminen on vaikeaa?
Jos lapsen kanssa leikkiminen tuntuu jostain syystä vaikealta tai teennäiseltä, Pursi kehottaa miettimään, millaisia asioita itse tykkää tehdä.
– Nukeilla tai autoilla ei tarvitse leikkiä, jos sitä ei koe omaksi. Sen sijaan voi miettiä, mistä itse nauttii ja voisiko sitä tehdä lapsen kanssa. Voisiko oma juttu olla esimerkiksi piirtäminen, rakentelu tai palapelien teko?
Jos vanhempi saa iloa esimerkiksi luonnossa liikkumisesta, pienenkin lapsen voi ottaa mukaan tutkimaan luontoa. Tai jos vanhempi tykkää leipoa, myös sitä voi kokeilla taaperon kanssa.
– Kun lapsen kanssa tekee asioita, joista itse nauttii, vanhempi välittää samalla lapselle kiinnostusta kyseisestä asiasta.
Myös kotityöt ja vaipanvaihto voivat olla leikkiä
Minkäänlaista suositusta siitä, miten paljon aikaa 1-vuotiaan leikki päivittäin vaatii, ei ole olemassa.
Leikkimistä taaperon kanssa ei toisaalta edes voi rajoittaa yhteen tiettyyn hetkeen, vaan leikki on tavallaan koko ajan läsnä. Vanhemmat usein leikkivät lapsena kanssa päivittäin vahingossakin. Pienet lapset nauttivat esimerkiksi usein kotitöistä, joihin lapsen voi ottaa apulaiseksi.
– Myös kutittelu perushoitotilanteessa, kuten vaippaa vaihdettaessa, on leikkiä. Samalla se luo iloista ilmapiiriä ja rakentaa hyvää lapsen ja aikuisen suhdetta.
Pieni lapsi oivaltaa alkaa leikkiä muun muassa sen vuoksi, että hänelle leikitään. Vanhempi on lapsen ensimmäinen leikkikumppani.
Jaa oma kokemuksesi