Lapsen kehitys 02.05.2016 Päivitetty 07.11.2022

Esikoinen, keskimmäinen, kuopus vai ainokainen? Näin syntymäjärjestys vaikuttaa lapsesi elämään

Oletko miettinyt, miksi lapsesi on konservatiivinen, sopeutuja, pelle tai perfektionisti? Selitys saattaa löytyä syntymäjärjestyksestä.

Teksti
Inari Suomela
Kuvat
123RF

Esikoinen: Tuleva johtaja

Esikoisen vanhemmat ovat ensikertalaisia, ja esikoiset vaistoavat vanhempiensa jännittyneisyyden. Siksi esikoinen on usein jännittäjä.

Esikoinen saa vanhemmiltaan paljon jakamatonta huomiota, hellyyttä ja myös parhaat mahdolliset eväät kielelliseen kehitykseen.

Esikoislapsi vertaa saavutuksiaan vanhempiensa saavutuksiin, jolloin hän pettyy itseensä sisaruksiaan herkemmin.

Esikoinen on organisointikykyinen, itsenäinen, konservatiivinen, itsekriittinen, mustasukkainen ja ylivastuullinen: ”Jos delegoin tämän jollekin ja se menee vikaan, saan syyttää siitä itseäni.”

Esikoinen noudattaa ohjeita ja sääntöjä, arvostaa perinteitä, pitäytyy tutussa ja turvallisessa, haluaa olla mukana vaikuttamassa, tarjoaa apuaan, tavoittelee ihailua ja hyväksyntää, syyllistyy muita herkemmin ja kärsii muita yleisemmin stressistä ja ahdistuksesta.

Hän kokee auktoriteettien, esimerkiksi opettajan, suunnalta tulevan arvostelun erityisen loukkaavana ja pelkää alitajuisesti asemansa olevan uhattuna.

Esikoinen opinnoissa ja työelämässä

Esikoiset haluavat menestyä opinnoissaan hyvin yleensä siitä syystä, että he haluavat miellyttää vanhempiaan ja opettajiaan.

Heillä on kehittyneet kielelliset taidot, jotka antavat hyvät edellytykset oppia.

Esikoinen hakeutuu johtotehtäviin tai jatkaa vanhempiensa työtä. Esikoiset hakeutuvat usein myös hoitotyöhön.

Esikoiset työskentelevät mieluummin vakiintuneissa puitteissa kuin epäsovinnaisemmassa ympäristössä.

Tunnettuja esikoisia: J.K. Rowling, Benito Mussolini, Oprah Winfrey, Hillary Clinton.

Lue myös:
Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus? Lapsuuden perheen roolit vaikuttavat myös parisuhteessa
Mitä asioita vauvalle kannattaa opettaa? 

Keskimmäinen lapsi: Sosiaalisesti lahjakas

Keskimmäinen lapsi on sosiaalinen tasapainoilija: hän on tottunut jakamaan saamansa huomion sisarustensa kanssa.

Keskimmäisen lapsen vanhemmat ovat lapsenhoidossa rennompia ja itsevarmempia kuin esikoisen vanhemmat, jolloin lapsistakin tulee rennompia.

Keskimmäisillä lapsilla on realistiset käsitykset liittyen omiin taitoihinsa, sillä he vertaavat itseään yleensä muiden saman ikäisten saavutuksiin toisin kuin esikoiset ja kuopukset, jotka vertaavat suorituksiaan yksinomaan vanhempien ihmisten suorituksiin.

Keskimmäinen lapsi joutuu olemaan kekseliäs saadakseen huomiota vanhemmiltaan. Hän on yhteistyökykyinen sovittelija, joka antaa aiemmin ja helpommin periksi kuin muut.

Toisin kuin esikoiset, keskimmäiset tulevat parhaiten juttuun omien ikätovereidensa kanssa.

Keskimmäinen joutuu suuntautumaan muihin asioihin kuin koulumenestykseen saadakseen huomiota, sillä se alue on varattu yleensä jo esikoiselle. Usein keskimmäinen harrastaakin jotain urheilua, tai on hyvä esimerkiksi luovuutta vaativilla alueilla.

Keskimmäinen pyrkii toimimaan oman perheensä ja ryhmänsä eteen, ja siirtää helposti omat tarpeensa syrjään.

Varsinkin murrosiässä keskimmäiset lapset hakevat huomiota pukeutumalla omalaatuisella tavalla.

Keskimmäinen tarvitsee rohkaisua tunnustaa ja löytää omat toiveensa ja unelmansa elämässä.

Keskimmäinen lapsi opinnoissa ja työelämässä

Keskimmäinen lapsi tekee töitä mieluummin ryhmässä kuin yksin, sillä hän on tottunut olemaan tiiviisti tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Hänellä on ilmiömäinen kyky tunnistaa omaan ryhmäänsä kuuluvien tarpeet.

Keskimmäisellä voi olla vaikeuksia tehdä itsenäistä työtä, jossa kukaan ei aseta hänelle tavoitteita tai kannusta häntä eteenpäin.

Keskimmäiset lapset sopeutuvat monenlaisiin töihin, mutta eniten he nauttivat työstä, jossa jollakin tavalla autetaan heikoimmassa asemassa olevia.

Sopeutuvaisuutensa vuoksi häntä on helppo käyttää hyväksi, joten hänen työtaakkansa saattaa kasvaa herkästi liian suureksi.

Tunnettuja keskimmäisiä lapsia: Prinsessa Diana, Tony Blair, Stella McCartney, Bill Gates.

Lue myös: Näin opetat kiukuttelevalle lapselle itsehillintää

Kuopus: Kekseliäs lellikki

Kuopus on perheen vauva ja maskotti, jonka ei oleteta kasvavan isoksi samassa ajassa kuin muiden sisarusten. Hän on kekseliäs siksi, että vanhemmat sisarukset ovat jo vallanneet kaikkein tavallisimmat alueet itselleen.

Kuopukseen suhtaudutaan myönteisesti ja ymmärtäen, ja hän saa tahtonsa läpi helpommin kuin muut sisarukset.

Kuopus on perheen viimeinen vauva, jolloin vanhemmat tietoisesti tai tietämättään palkitsevat lasta hänen osoittaessaan riippuvuuttaan tai käyttäytyessään lapsekkaasti.

Kuopus saa enemmän anteeksi, sillä vanhemmat tietävät jo kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin lapsen käytöksessä ja jättää osan huomiotta.

Kuopuksen asema ei missään vaiheessa ole uhattuna, joten hän ei välttämättä näe tarpeelliseksi pyrkiä olemaan kypsä kenties vielä aikuisenakaan.

Riskejä ottava kuopus on yleensä huomion keskipiste ja henkilö, joka naurattaa muita ja pitää yllä hyvää tunnelmaa.

Hän ei ole yleensä kovin organisointikykyinen, mutta asia ei haittaa häntä juurikaan; enemmän se haittaa hänen lähipiirissään olevia tarkkoja esikoisia tai ainoita lapsia.

Kekseliäs kuopus luopuu sovinnaisuudesta ja olemassa olevista säännöistä, jotta luovuudelle jää tilaa.

Kuopuksella on asemansa vuoksi riski jäädä riippuvaiseksi toisista ihmisistä.

Kuopus kapinoi auktoriteetteja vastaan ja syyllistyy muita useammin manipulointiin.

Kuopus opinnoissa ja työelämässä

Kuopus haluaa ammattiin, jossa hän saa olla esillä, työskennellä omaan tahtiinsa ja tuntea voivansa vapaasti toteuttaa itseään ja ideoitaan.

Itsekurin opettelu on yleensä vaikeampaa kuopukselle kuin muille.

Tunnettuja kuopuksia: Johnny Depp, Janet Jackson, Eddie Murphy, Jeanne d’Arc.

Lue myös: Mitä tehdä, kun sisarukset riitelevät koko ajan?

Ainoa lapsi: Itsevarma menestyjä

Ainoa lapsi kuten esikoinenkin on verbaalisesti lahjakas ja menestyy opinnoissaan. Hänellä on parhaat mahdolliset edellytykset oppia uutta ja hankkia monipuoliset kommunikointitaidot.

Ainoat lapset tulevat erittäin hyvin toimeen aikuisten kanssa. He viihtyvät hyvin yksinkin tai he eivät ainakaan yleensä ahdistu seuran puutteesta.

Ainoalla lapsella on usein vahva itseluottamus ja hän osaa ratkaista asioita järkevästi ja maltillisesti.

Ainoilla lapsilla voi olla ongelmia viihtyä ikätovereidensa seurassa. Väärinymmärryksiä voi syntyä muiden lasten kanssa helpommin, sillä ainoalla lapsella ei ole samanlaista mahdollisuutta oppia taitoja toimia muiden lasten kanssa. Ainoat lapset myös usein tuntevat itsensä ulkopuolisiksi ryhmässä.

Ainoista lapsista tulee yleensä erittäin järjestelmällisiä ja suunnitelmallisia, sillä heihin luotetaan.

Ainoista lapsista voi tulla perfektionisteja, sillä he tähtäävät aina omia kykyään korkeammalle.

Ainoa lapsi opinnoissa ja työelämässä

Ainoalle lapselle sopii parhaiten itsenäinen työ tai paikka ryhmän johtajana.

Ainoa lapsi ei vertaile itseään toisiin vaan keskittyy oman suoritukseensa. Hän nauttii tunnustuksesta, jos se annetaan selvästi hänen omasta panoksestaan tehtävässä.

Ainoa lapsi ei välttämättä osaa myöskään markkinoida tuotteitaan tai palveluitaan toisille parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hänellä voi olla vaikeuksia selvittää muiden ihmisten toiveita.

Ainoille lapsille tyypilliseen täydellisyyden tavoitteluun sisältyy työssä uupumisen riski.

Tunnettuja ainoita lapsia: Leonardo da Vinci, kuningatar Victoria, Franklin D. Roosevelt, Tiger Woods.

Lue myös: Mitä tehdä kun lapsi puhuu omiaan ja keksii tarinoita?

Lähde: Linda Blair: Esikoinen, keskimmäinen vai kuopus? (2011).

Kommentit (1)

Näinhän kautta aikojen on uskoteltu. Olen kuopus ja kaukana noista tuntomerkeistä. Voi sentään! Älkää vain uskoko!!

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X