Lapsen kehitys 26.09.2022

Se itku, kun iskä laittoi ”liikaa pyörävoimaa” – 15 ikimuistoista raivaria

Raivari voi roihahtaa ainakin siitä, kun Spotifysta ei löydy lapsen itse keksimää satua.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Lennokkaat raivokohtaukset ovat uhmaiän tavaramerkki. Kaksplussan lukijat kertovat, mikä lapsen saama raivari on jäänyt heille mieleen.

Lue myös: Raivokohtaus uhmaiässä: ”Suuttui varjolleen” + 29 musertavaa pettymystä herkässä ikävaiheessa!

Omaperäinen raivari

”Poikani pyysi värikyniä, koska hän halusi piirtää. Annoin ne hänelle, jolloin hän lähti raivolla viemään kyniä takaisin, koska ei hän halua piirtää. Kun muutaman kerran oli noudettu ja palautettu kyniä, hän alkoi viimein tyytyväisenä piirtää paperille jotain vihreällä kynällä. Yhtäkkiä hän pysäytti kynän ja alkoi lohduttomasti itkeä: ’Kun ei Muumitalo ole vihreä!'”

”Meillä isäntä öljysi tytön pyörän ketjut keväällä. Lähdettiin sitten pyörälenkille. Tytön tasapaino horjui ja hän kaatui. Tyttö raivosi koko kotimatkan, että iskä on laittanut liikaa pyörävoimaa!

”Siskoni tytär sai kolmevuotiaana Rossossa raivokohtauksen, koska hän ei saanut tulla ravintolaan luistimet jalassa. Kiukku iski vasta, kun ruoka oli pöydässä.”

Epäreilut totuudet

”Poikani suuttui kolmevuotiaana, kun Kenon kunkkunumero olikin 6 eikä 3.”

”Meidän tyttömme uhmapäissään suuttui, koska hänellä on rumia verisuonia. Ja niitä on monta!”

”Juuri tällä viikolla meillä syttyi raivari, kun Spotifyssa ei ollutkaan lapsen itse keksimää satua.”

”Pojalla oli joskus vaihe, että kaikessa piti olla aina ensimmäinen. Niinpä hän oli todella vihainen siitä, että sisko on syntynyt ensin.”

”Hain 3-vuotiaan päiväkodista ja kotipihalla sanoin, että haetaan posti. Poika väitti, että ’ei oo postii’. Vastasin, että voi ollakin. Ja niin siellä oli, mikä sai lapsen harmistumaan. Poika meni asfaltille makaamaan ja itki.”

Kun jo luulit, että raivari on vain uhmaiän ilmiö…

”Noin viiden vanhana poikani suuttui ja karkasi portille asti. Hihkasin perään, että ruoka on viideltä. Poika tuumasi vielä kiukkuisempana, ettei saa edes karata rauhassa!”

”Meillä 6-vuotias kerran polki kovasti jalkaa ja huusi naama punaisena: ’Minä en tykkää karkeista! Minä en tykkää karkeista!’ Sitten hän yhtäkkiä tajusi: ’Eiku karheista, karheista vaatteista!'”

Lue myös: 6-vuotiaan uhma – onko normaalia, että eskarilainen kiukkuaa taas kuin taapero?

”Siskoni 8-vuotias poika ja 6-vuotias tyttö olivat luonani muutaman päivän. Kävimme Itiksen Cittarissa. Lapset saivat valita itselleen lehtiöt tai vihkot. Poika jahkaili eikä osannut päättää, minkä haluaisi. Tyttö valitsi nopeasti mieleisensä.

Tässä vaiheessa poika heittäytyi itkuhuutoon selälleen lattialle. Hän olisi kuulemma halunnut juuri saman lehtiön kuin tyttö valitsi, mutta ei voinutkaan valita sitä enää. Mikään muu ei kelvannut ja itkuhuuto vain jatkui. Ei auttanut kuin nostaa poika pystyyn ja lähteä pois kaupasta paheksuvien katseiden saattelemana. Raivari jatkui vielä tovin ulkonakin.”

Mitäpä tähän enää sanoisi?

”Kaksivuotias sai raivarin, kun en antanut hänen nuolla nokkosia.”

”Työpaikallani päiväkodissa leikimme lasten kanssa, että olemme saunassa. Yksi suuttui, kun otettiin liian kovat löylyt.”

”Poika suuttui, kun menimmekin mökille ja hänelle oli luvattu, että mennään juhannuksen luo viettoon.”

”Pyysin lasta nimeämään yhden asian, joka ei ole äidin vika. Hetken mietinnän jälkeen vastaus kuului: ’Just nyt ei tule mitään mieleen.'”

Lähde: Kaksplussan Facebook

Lue myös: Näin ymmärrät taaperon tunnekieltä – 10 tilannetta ja ratkaisua

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X