Lapsen kehitys 25.05.2021 Päivitetty 20.09.2024

Suujumppa auttaa lasta löytämään ärrän ja ässän – 8 hauskaa harjoitusta

Suujumppa on leikinomaista äänneharjoittelua ja suun lihasten vahvistamista. Erityisesti siitä hyötyy lapsi, jolla on epäselkeä puhe tai äänne kuten R tai S hukassa.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
Hanna Niemi

Suujumppa sopii kaikille leikki-ikäisille ja pienille koululaisille. Puheen kehityksessä voi tulla eteen monenlaista pientä ja isompaa pulmaa.

Noin viidesosa 5–6-vuotiaista lapsista ei vielä osaa sanoa jotakin äännettä oikein. Yleisimpiä artikulaatiovaikeuksia ovat R- ja S-kirjaimen ääntäminen oikein. Myös L ja D voivat olla hankalia lapselle.

Jos ongelmia on ainoastaan yhden äänteen, kuten ärrän artikuloinnissa, ongelma ei todennäköisesti ole neurologinen, vaan se johtuu suun ja leuan alueen motoriikasta.

Suun, kielen ja kasvojen lihasten toimintaa voi jumpata kuten kaikkia muitakin lihaksia. Äänteen korjaamiseen tarvitaan säännöllistä ja sisukasta harjoittelua.

Lahtelainen sosionomi Hanna Niemi, 36, kiinnostui suujumpasta, kun hänen omat lapsensa harjoittelivat ässää.

Lastentarhanopettajan tehtävissä yli kymmenen vuotta työskennellyt Hanna keräsi tietoa ja ideoita ammattikirjallisuudesta sekä netin syövereistä.

– Suujumppa ei tarkoita samaa asiaa kuin puheterapia. Suujumpan avulla lapset tulevat tietoisemmaksi omasta kasvojen ja suun alueestaan. He oppivat tunnistamaan erilaisia kielenasentoja ja oivaltavat, miten oman kielen avulla voi vaikuttaa äänteiden lausumiseen, hän kertoo.

– Mielestäni tavutukset ja riimittelyt ovat myös tärkeä osa suujumppaa. Ne herättelevät lapsen kielellistä tietoutta ja kykyä havainnoida sanojen rytmiä sekä tukevat puheen selkeyttä.

Suujumppa ei korvaa puheterapiaa. Sillä voi kuitenkin tukea puheterapeutin kanssa työskentelyä – tai aloittaa leikinomaisen harjoittelun, jos puheterapeutille pääsyä joutuu jonottamaan.

Satumaista suujumppaa

Hanna oli kerännyt vuosien varrella lähemmäs sata suujumppa-ideaa. Hän halusi koota ideat hauskaksi kokonaisuudeksi ja jakaa ne toistenkin iloksi.

Hanna työskentelee Lahdessa Vilinäntaloilla ja ihaili työkaverinsa Päivi Tuen suunnittelemaa taidepedagogiikka-laukkua, johon oli koottu erilaisia taidetehtäviä lapsille.

– Istuin yhtenä iltana saunassa ja sain idean: Sipin salasalkku – Suujumppaa sujuvasti satumaisessa seurassa. Mietin, mitä lapset rakastavat. Satuhahmoja!

Hanna loi jokaiseen suujumppavinkkiin satuhahmon ja kirjoitti alustukseksi tarinan.

Yhden kesän aikana Hanna kokosi salkun, joka sisältää muun muassa erilaisia kuvakortteja, itse askarreltuja välineitä, peilejä, pillejä, saippuakuplia, pompomeja ja sähköteippiä.

Hän alkoi myös pitää työpaikallaan suujumppahetkiä lapsille.

– Lapset innostuivat älyttömästi ja odottivat, milloin suujumppahetki taas tulee. Suujumpasta tuli yllätysmomentti: mitä salkusta tällä kertaa paljastuukaan. Ennen suujumppahetkeä mietin sopivat tehtävät pienryhmälle huomioiden lasten määrän, taitotason sekä suujumpan tavoitteet.

Erityisesti Hanna pohti, mistä lapset innostuvat. Harjoitteisiin tuli puhaltamista, imemistä, äänteet ja kuulon varaista erottelua, suun ja kielen sekä kasvojen motoriikkaa, tavutusta, riimejä ja loruja.

Kotona Hanna on harrastanut suujumppaa kahden vanhimman lapsensa kanssa.

– Kun yksi kolmesta lapsestani oli 5-vuotias, kävimme nettipuheterapiassa. Teimme puheterapeutin antamia harjoituksia kotona ja videoimme harjoitukset kolme kertaa viikossa. Lapsi tarvitsi paljon tsemppaamista! Siitä tuli vähitellen meidän yhteinen juttu.

Puheterapia-kokemusten kautta Hanna ymmärsi, miten tärkeää on, että äänteiden harjoittelu on lapselle hauskaa ja mieleistä.

Yksi hauska tapa opetella äänteitä on D-kieli.

– Ennen ärrää on hyvä oppia D. Sitä voi harjoitella D-kielen avulla. Rotta on dotta ja kirahvi on kidahvi. Lattialle voi myös levittää eläinhahmoja, etsiä ärrällä alkavat eläimet ja sitten muuttaa ärrän deeksi, Hanna vinkkaa.

Välillä hän tarjoaa lapsilleen vähän kovempaa ruisleipää kehittämään suun lihasvoimaa ja kielentoimintaa. Paksua kiisseliä voi imeä pillillä, jotta poskien lihakset vahvistuvat.

– Hammaspesulla voi samalla treenata kielen liikkuvuutta ”pesemällä” kielenkärjellä kitalakea, hampaita ja poskia. Autossa saatamme laulaa jollakin tutulla sävelmällä DAADAADUUDDUU, kävelyretkellä arvuutellaan sanoja, joista löytyy tietty kirjain tai tavutetaan näkemiämme asioita.

Hanna Niemi kehottaa pitämään kodin suujumppahetket 5–10 minuutin pituisina. Jos harjoittelu on väkinäistä eikä lapsi saa onnistumisen kokemuksia, tauko ja harjoitusten helpottaminen ovat tarpeen.

Kahdeksan vinkkiä suujumppaan

1. Keitetään perunoita

Lapsi puhaltaa astiassa olevaan veteen kuplia pillillä. Tipauta pari tippaa fairya – tulee jättikuplat! Huulet pyöristyneenä pillin ympärille, ei pilli puristuneena hampaiden välissä.

suujumppa paisuva käsine

Suujumppa vahvistaa poskilihaksia, mikä auttaa selkeämpään ääntämiseen.

2. Paisuva käsine

Pahvimukin ympärille teipataan kertakäyttöhanska. Tee alas reunaan reikä pillille.

Puhalla pillillä ilmaa hansikkaaseen, jolloin hanska alkaa elää. Voit piirtää hanskalle silmät!

3. Ilveilypurkki

Piirrä kertakäyttömukiin lapsen lempihahmo. Leikkaa reikä hahmon suun kohdalle.

Laita toinen kertakäyttömuki piirretyn mukin sisälle ja piirrä reiän kohdella eri ilmeitä. Lapsi ottaa samanlaisen ilmeen kuin purkin hahmolla. Lapsen ilmeet voi kuvata ja ihmetellä yhdessä kuvasta.

4. Voimakieli

Avaa suu isosti. Aseta rinkulamuro ylähampaiden taakse ja pyydä lasta laittamaan kielenkärki muroon kiinni. Pidä hellästi leuasta sormella kiinni, ettei se lähde liikkumaan ylöspäin.

Laske kymmeneen – ja lapsi saa herkutella muron. Tämä on todella hyvä harjoitus, jos lapsella on kireä kielijänne tai haasteita kielen hallinnassa.

Suujumppa muovailuvaharata

Rata on suujumpan suosikkiharjoituksia.

5. Muovailuvaharata

Tee muovailuvahasta sokkelo pöydälle ja kannusta lasta puhaltamaan pumpulipalloa/pingispalloa/pompomia rataa pitkin. Voit myös teipata pöydän reunalle kertakäyttökuppeja, joihin palloja puhalletaan sokkelon läpi.

Suujumppa wc-rullarata

Rata ilman reunoja on edellistä haastavampi.

6. Rata vessapaperirullista

Leikkaa vessapaperirullien seinämä auki. Taittele rullaa niin, että siitä saa teipattua tunnelin pompomille. Numeroi rullat. Tee sähköteipistä ja rullista puhallusrata lattialle. Suujumpan rataa voi käyttää myöhemmin myös autoratana.

7. D-kieli

Kerätään lapsen kanssa pussiin tavaroita ja muovieläimiä, joissa esiintyy R-kirjain. Nostetaan pussista vuoron perään tavara ja sanotaan sana vaihtamalla R-kirjain D:ksi.

8. Laiva on lastattu

Heitetään palloa ja keksitään tietyllä kirjaimella alkavia sanoja – tai sanoja, joissa esiintyy pyydetty kirjain.

9. Kuvakollaasi

Etsitään ja leikataan lehdistä kuvia, joissa on tietyllä kirjaimella alkavia sanoja. Tehdään kuvista kuvakollaasi paperille tai kartongille.

Lisää leikinomaisia ideoita löydät Hanna Niemen ammatilliselta Instagram-tililtä: @_leikinlailla_

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X