Lapsen terveys 07.12.2021 Päivitetty 18.02.2022

Ehkäise palovamma lapsella – nämä 3 syytä aiheuttavat suurimman osan lasten palovammoista

Lapsen iho voi vaurioitua syvästi jo 70-asteisesta nesteestä.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Palovamma lapsella ei ole koskaan leikin asia, sillä lapsen iho on aikuisen ihoa ohuempi ja siksi alttiimpi vaurioille.

Lue myös: Kuva: Pienen pieni delfiini turpoaa jättimöykyksi, myös vatsassa – Tukesin ylitarkastaja listaa 5 vaarallisinta lelua

Kuten aikuisellakin, palovamma lapsella vaatii ensihoidoksi viilennystä. Lääkäriin kannattaa kuitenkin olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Palovamma lapsella – kolme yleisintä aiheuttajaa

Lapset ovat aikuisia varomattomampia eikä heidän motoriikkansa ole yhtä kehittynyttä. Siksi he ovat varsin alttiita palovammoille.

  • Suurin osa lasten palovammoista aiheutuu kuumasta nesteestä. Esimerkiksi 70–80-asteinen kahvi voi aiheuttaa lapselle jo syvän palohaavan.
  • Noin viidennes lasten palovammoista johtuu kuumaan esineeseen koskemisesta.
  • Isommilla lapsilla sähkövirta ja tulen liekit ovat yleisimpiä aiheuttajia.

Palovammojen asteet

Palovammat jaetaan kolmeen vaarallisuusluokkaan. Ensimmäisen luokan palovammat ovat lieviä, jolloin oireena on ihon punoitusta, kuumotusta ja kirvelyä. Ensimmäisen asteen palovamman voi saada esimerkiksi liiallisesta auringosta.

Lue myös: Lääkäri neuvoo: Näin suojaat pikkulapsen ihon hyvin auringolta

Toisen asteen palovammoissa iholle nousee rakkuloita ja iho on kipeä. Toisen asteen palovamma lapsella aiheutuu useimmiten juuri kuuman nesteen läikkymisestä.

palovamma lapsella

Myös uunin ja takan lasit ovat yleisiä vaaranpaikkoja.

Kolmannen asteen palovammassa kaikki ihokerrokset vaurioituvat. Iho muuttuu punaisen sijaan vaaleaksi ja siitä häviää tunto. Tavallisimpia kolmannen asteen palovammojen aiheuttajia ovat kuumat metalliesineet sekä liesi.

Hoida palovamma lapsella näin

Ensiapuna palovammaa pitää viilentää haalean veden alla 10–20 minuuttia. Viilentäminen on hyödyllistä kolmen tunnin ajan palovamman saamisesta. Viilentämiseen ei saa käyttää jäätä tai jäävettä.

Lue myös: Mikä kuumemittari on paras lapsen lämmön mittaamiseen? Lastenlääkäri kehottaa tekemään mittauksesta leikin

Lapselle voi antaa myös tulehduskipuliikettä.

Milloin palovamma lapsella vaatii lääkärikäyntiä?

Jos lapsen palovamma-alue on suurempi kuin hänen kämmenensä tai jos vanhempi epäilee toisen tai kolmannen asteen palovammaa lapsella, on aina otettava yhteys lääkäriin. Myös kasvoissa, käsissä ja sukupuolielinten alueella olevat vammat sekä sähköstä aiheutuneet vammat pitää tarkistuttaa.

Nopeasti kehittyvät rakkulat ovat merkki syvästä palovammasta. Palovamman seuranta on kuitenkin tärkeää, koska vamman syvyys varmistuu vasta 2−3 vuorokaudessa.

Lue myös: Yllättävän monia lasten oireita voi hoitaa etävastaanotolla – etälääkäri kertoo, mitä toivoisi vanhempien huomioivan ennen vastaanottoa

Lisäksi kaikki palovammat alle 1-vuotiailla lapsilla olisi hyvä hoitaa lääkärin valvonnassa. Vauvan iho on ohut, joten alkujaan ensimmäisen asteen palovamma etenee helposti toiseen tai kolmanteen asteeseen.

Vauvat eivät sitä paitsi osaa varoa vammojaan, huomauttaa lastentautien erikoislääkäri, dosentti Tero Kontiokari.

– Ammattilaisen tekemät sidokset pysyvät paremmin paikallaan.

Jos lapsen palovamma on suurehkolla alueella, lääkäri arvioi samalla nesteytyksen tarpeen.

– Palovammoihin voi liittyä merkittäväkin nestehukan vaara, jos vamma-alue on laaja.

Kontiokarin mukaan lievien palovammojen hoidontarpeen voi hyvin arvioida myös etälääkärissä. Jos vamma vaatii hoitoa tai tarkempaa tarkastelua, etälääkäri ohjeistaa hakeutumaan fyysiselle vastaanotolle.

Lähteet: Terveyskirjasto, lastentautien erikoislääkäri Tero Kontiokarin haastattelu

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X