Lapsen terveys 12.10.2022 Päivitetty 13.10.2022

Jodiohjeistus muuttui – Lapsille ja odottajille joditabletti myös tarpeen säteilyvaaratilanteessa

Joditabletti otetaan pelastusviranomaisten ohjeistuksella säteilyvaaran uhatessa. Erityisesti lapset ja sikiöt on suojattava säteilyltä. Tällä hetkellä Suomessa ei ole myynnissä alle 3-vuotiaille soveltuvaa lääkejodivalmistetta, mutta tilanne on muuttumassa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Vakavan ydinvoimaonnettomuuden sattuessa ilmaan voi vapautua radioaktiivista jodia. Silloin erityisesti lapset ovat vaarassa, sillä säteily on kaikista haitallisinta kasvuiässä oleville.

Radioaktiivinen jodi keräytyy kilpirauhaseen hengityselimistön kautta. Erityisesti lapsilla kilpirauhasen saama säteily voi kasvattaa kilpirauhassyövän riskiä.

Ottamalla lääkejoditabletin voi vähentää kilpirauhasen saamaa säteilyannosta.

 Lue myös: Pelottaako sota tai muu kriisi? Näin lapsiperhe varautuu kriisitilanteisiin

Lääkejodin teho perustuu siihen, että tabletin sisältämä ei-radioaktiivinen jodi täyttää kilpirauhasen. Tällöin radioaktiivinen jodi ei pääse imeytymään rauhaseen.

Radioaktiiviselta säteilyltä suojautumisen ensisijainen keino on kuitenkin vetäytyminen sisätiloihin, sillä se suojaa parhaiten säteilyltä.

Pelastusviranomainen lähettää vaaratilanteessa ohjeistuksen sisätiloihin siirtymisestä sekä siitä, onko joditabletti syytä ottaa.

Yksi annos on yleensä riittävä. Kilpirauhassairauksista kärsivien tulee kuitenkin noudattaa erityistä varoivaisuutta joditabletin ottamisessa.

Tabletteja on sosiaali ja terveysministeriön päivitetyn ohjeistuksen myötä kannattavaa hankkia kotiin tai muihin sellaisiin paikkoihin, jossa oleskellaan pidempiä aikoja.

Päivitetty ohje perustuu Maailman terveysjärjestö WHO:n laatimaan jodiohjeistukseen. Päivitetyn ohjeistuksen laatiminen aloitettiin jo ennen Ukrainan sotaa, mutta pandemia hidasti sen valmistumista.

Joditablettisuositus myös leikki-ikäisille, raskaana oleville ja imettäjille

Joditablettia suositellaan myös lapsille ja nuorille 3-vuotiaasta alkaen. Tätä nuoremmille ei Suomessa ole saatavilla sopivaa lääkejodia.

Julkinen terveydenhuolto on ministeriön mukaan hankkimassa alle 3-vuotiaille soveltuvia joditabletteja. Selvityksessä on myös se, mikä on paras tapa jakaa joditabletteja pienten lasten vanhemmille ja raskaana oleville.

Terveydenhuollon toimijat tiedottavat, kun aivan pienten lasten joditabletteja on jaossa.

Myös raskaana oleville sekä imettäjille suositellaan joditablettia iästä riippumatta.

– Joditablettien valmisteyhteenvedossa ilmoitetaan, että jodi imeytyy äidistä myös rintamaitoon. Siitä rintaruokinnassa oleva lapsi saa kuitenkin erittäin pienet määrät jodia, kertoo lastentautien lääkäri ja ylilääkäri Ritva Halila sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Muuten yli 40-vuotiaille aikuisille ei suositella lääkejodin käyttöä säteilyvaaran uhatessa päivitetyn ohjeistuksen myötä.

Heillä radioaktiivinen säteily ei juurikaan nosta kilpirauhassyövän riskiä. Poikkeuksen tekevät kuitenkin yli 40-vuotiaat odottajat, sillä sikiön kilpirauhanen on altis säteilylle.

Halila ymmärtää, että sotatilanne Ukrainassa on herättänyt lapsiperheissä paljon huolta.

– Säteilyviranomaisten arvio on, että vaikka ydinvoimalat siellä kärsisivät vaurioista, säteilyn ulottuminen Suomeen on erittäin pieni. Tällöinkin Suomessa on erittäin hyvät mahdollisuudet ja tekniikka seurata ja hyvissä ajoin varoittaa suomalaisia tulevalta vaaralta, hän toteaa.

joditabletti: kuvan henkilö pitelee lääketablettia

Joditabletit sisältävät moninkertaisen määrän jodia verrattuna siihen, kuinka paljon jodia suositellaan saatavaksi päivittäin.

Lääkejodin annostusohje ikäryhmittäin

Ikä Määrä
Alle 1 kuukauden ikäiset 16,25 mg kaliumjodidia (12,5 mg jodia)
1 kk – alle 3-vuotiaat lapset 32,5 mg kaliumjodidia (25 mg jodia)
3 – 12-vuotiaat lapset 65 mg kaliumjodidia (50 mg jodia)
12 – 40-vuotiaat sekä raskaana olevat 130 mg kaliumjodidia (100 mg jodia)

Joditabletit sisältävät moninkertaisen määrän jodia sen päivittäiseen saantisuositukseen verrattuna. Vaikka joditabletin sivuvaikutukset ovat harvinaisia, niitä ei pidä ottaa ilman viranomaisten määräystä.

Artikkeliin lisätty suositus imettäjien osalta 13.10.2022

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X