Kireä esinahka on yleinen vaiva – Mitä tehdä, jos pippeli punoittaa tai on kipeä?
Lapsen kireä esinahka aiheuttaa joskus huolta vanhemmille. Se liittyy esinahan normaaliin kehitykseen ja helpottaa yleensä lapsen kasvaessa. Esinahan ahtaus voi kuitenkin altistaa toistuville tulehduksille, jotka saattavat pahimmillaan vahingoittaa esinahkaa niin, että se alkaa arpeutua ja ahtautua.
Esinahka on ohut, kaksikerroksinen iho, joka verhoaa siittimen kärkeä eli terskaa. Sen tehtävänä on suojata herkästi tuntevaa terskaosaa.
Esinahan ahtaus eli fysiologinen fimoosi on tavallista, mutta yleensä se hoituu itsestään lapsen kasvaessa.
Vastasyntyneillä esinahka ei useinkaan mene vielä terskan taakse. Vuoden ikäisistä pojista puolella esinahka ei ole niin väljä, että se olisi vedettävissä terskan yli. Alakouluikäisistä kahdeksalla prosentilla esinahka on edelleen ahdas.
– Esinahka löystyy ajan myötä lapsen kasvaessa. Vain noin prosentilla 16-vuotiaista pojista nahka on edelleen niin tiukka, ettei sitä saa vedettyä taakse. Silloin tilanteelle on syytä tehdä jotain, jos vaivaa ei ole ennen sitä korjattu, toteaa lastenkirurgi Eija Mäkelä.
Terve, ahdas esinahka ei vaadi erityistä hoitoa, eikä venyttelyä lapsuusiällä.
Ahtaan, mutta terveen esinahan voi antaa rauhassa kasvaa pojan mukana ja odottaa, että se ajan myötä väljenee. Lähtökohtaisesti esinahkaa ei tarvitse erityisesti hoitaa.
– Esinahkaa ei tarvitse myöskään kiskoa väkisin taakse, koska se voi johtaa esinahan repeämiin, jotka voivat aiheuttaa arpisuutta ja tulehduksen, Mäkelä toteaa.
Jos on lapsella taipumusta kuivaihoisuuteen ja atopiaan, esinahan ihoa voi rasvata samalla kun muutakin ihoa, ettei se pääse kuivumaan. Kuivunut esinahka halkeilee helpommin, minkä vuoksi tulehduksia voi tulla herkemmin.
Miten esinahan tulehdusta hoidetaan?
Esinahka saattaa myös tulehtua. Tämä johtuu usein siitä, että ahtaan esinahan alle voi kertyä virtsaa, joka ei pääse kunnolla purkautumaan ulos.
Joskus esinahka voi tulehtua, vaikkei se olisi ahdaskaan. Esinahan tulehduksessa eli balaniitissa esinahka voi olla punoittava ja turvonnut ja siinä saattaa tuntua kirvelyä, kipua ja lisäksi pojalla voi olla virtsaamisvaikeuksia.
Lue myös: Mistä pissan koostumus kertoo? Tarkkaile näitä merkkejä
Tulehduksen ensihoitona on suihkuttelu tai kylvettely, perusvoiteella rasvaus ja tulehduskipulääke, kuten parasetamoli.
– Vaivan jatkuessa esinahkaa kannattaa käydä näyttämässä neuvolassa tai lääkärissä. Tulehduksen hoitoon voidaan tarvita paikallishoito eli antibioottitipat tai -salva. Yleensä balaniitin hoidossa käytetään paikallisantibioottia, silmäsalvaa tai -tippoja, Mäkelä kertoo.
Esinahan tulehdus voi uusia. Toistuvat antibioottihoitoa vaativat tulehdukset voivat johtaa esinahan arpeutumiseen eli patologiseen fimoosiin.
– Pahimmillaan arpinen esinahka jää pysyvästi niin kireäksi, ettei se anna enää itsestään myöten. Silloin hoitona on esinahan avaava kirurginen toimenpide tai paikallinen glukokortikoidivoide, joka vähitellen pehmittää esinahkaa. Voidetta tulisi käyttää vain muutaman viikon ajan.
Toistuvat tulehdukset voivat aiheuttaa esinahkaan valkojäkäläksi kutsutun ihotaudin. Valkojäkälä voi tulla myös itsestään tuntemattomasta syystä. Sen hoitona on lähtökohtaisesti aina ympärileikkaus.
– Tauti kuroo esinahan niin ahtaaksi, ettei virtsaaminen enää onnistu. Pahimmillaan se voi johtaa virtsaumpeen, jossa virtsaaminen ei ole mahdollista, koska esinahka on kasvanut melkein kiinni, Mäkelä toteaa.
Joskus kireähkö esinahka voi aiheuttaa parafimoosiksi kutsutun tilan, jossa kireä esinahka on vedettynä terskan taakse, eikä palaakaan enää takaisin. Silloin se muodostaa kiristävän renkaan terskan taakse. Kivulias tilanne vaatii päivystyksellistä hoitoa, jossa esinahka joudutaan palauttamaan takaisin puudutuksen tai kirurgisen avaamisen avulla.
Missä tilanteessa esinahan leikkausta suositellaan?
Tavallisesti esinahan ahtauteen liittyvät ongelmat ovat hoidettavissa glukokortikoidisalvalla tai pienemmällä väljennysleikkauksella, eli esinahkaplastialla. Siinä esinahka avataan pitkittäin kolmesta kohdasta ja suljetaan poikittain. Näin esinahka saadaan väljemmäksi niin, että nahka on vietävissä terskan taakse.
Esinahan avaavaa leikkausta harkitaan yleensä silloin, jos esinahka on kireä ja tulehduksia esiintynyt toistuvasti, 5–6 kertaa vuodessa.
–Avaavassa leikkauksessa potilaan on jälkihoitona työstettävä esinahkaa parin viikon ajan leikkauksen jälkeen, jotta se pysyy auki, eikä ala uudestaan kuroutua, Mäkelä kertoo.
Esinahan avaava leikkaus ja ympärileikkaus ovat yksinkertaisia päiväkirurgisia toimenpiteitä, jotka tehdään Suomessa lapsille anestesiassa. Siitä huolimatta leikkauksiin liittyy aina stressiä ja tulehdus- ja verenvuotoriski.
Ympärileikkaus on valkojäkälän aiheuttaman esinahan ahtauden hoito. Jos valkojäkälä on päässyt ärsyttämään terskan seutua ja virtsaputken suuta, on riskinä, että virtsaputken suu alkaa ahtautua ympärileikkauksesta huolimatta.
Avaavassa leikkauksessa eli esinahkaplastiassa esinahka jää suojaamaan herkkää terskan päätä, kun taas ympärileikkauksessa esinahka poistetaan kokonaan. Esinahan tehtävänä on toimia terskan pään suojana.
Vielä muutama vuosikymmen sitten alakoululaisille tehtiin ympärileikkauksia herkemmin kireän esinahan vuoksi. Nykyään kireään, mutta muuten terveeseen esinahkaan ei enää kajota. Suomessa ei myöskään tehdä ympärileikkauksia julkisessa terveydenhuollossa uskonnollisten tai kulttuuristen syiden takia.
– Toimenpidettä aletaan harkita vasta, kun lapsi on täyttänyt 12 vuotta. Jos murrosiässä esinahka on edelleen kireä ja erektiossa siittimen jäykistyessä tuntuu kipua, voidaan miettiä, autetaanko asiaa glukokortikoidivoiteella vai pienellä avaavalla leikkauksella, Mäkelä toteaa.
Kommentit (2)
Minulla leikattiin esinahka, kaksi vuotta sitten. Sitä ennen oli usein toistuvaa tulehdusta ja
balaniittiä. Aika hyvin on ollut, joskus kuivuu, niin laitan vauvaöljyä terskaan….käy myös
liukastusvoiteena. Sukupuolielämää on ollut minulla 50-vuotta. Menkää esinahka-leikkauk-
seen jos tulee tulehduksia usein, Ei tarvitse pelätä, se on pieni toimenpide.
Parasetamoli EI OLE tulehduskipulääke