Lapsen terveys 12.11.2019 Päivitetty 18.08.2023

Lapsen runsas ruutuaika viikonloppuisin voi altistaa ylipainolle

Yllätyksenä tutkijoille tuli se, miten erityisesti viikonlopun runsas ruutuaika vaikuttaa painonnousuun. Viikonloppuisin lapsilla on vapaa-aikaa enemmän, joten potentiaalista aikaa ruudun tuijottamiseen löytyy myös.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Ruudun ääressä vietetyt hetket ovat yleensä pois siitä ajasta, jonka voisi viettää liikunnallisten ja aktiivisten puuhien parissa. Tutkijat ovatkin ounastelleet, että lapsuuden runsas ruutuaika olisi yhteydessä painoindeksin nousuun.

Olettama on saanut vahvistusta: Folkhälsanin tuoreen tutkimuksen mukaan runsas ruutuaika lapsuudessa ennustaa ylipainoa teini-iässä. Runsas ruutuaika tarkoitti tutkimuksessa vähintään neljää ruudun ääressä vietettyä tuntia.

Tutkimuksessa mukana olleet lapset raportoivat ruutuaikansa määrän itse. He kertoivat, kuinka monta tuntia vapaa-ajastaan kului television ja tietokoneen ääressä. Lasten painot ja pituudet otettiin ylös tutkimuksen alku- ja loppuvaiheessa.

Yllätyksenä tutkijoille tuli se, miten erityisesti viikonlopun runsas ruutuaika vaikuttaa painonnousuun. Viikonloppuisin lapsilla on vapaa-aikaa enemmän, joten potentiaalista aikaa ruudun tuijottamiseen löytyy myös.

– Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet viikkoon kokonaisuutena. Tästä syystä tulos oli erityisen kiinnostava, Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkija Elina Engberg toteaa tiedotteessa.

Ruutuaika lisääntyy, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa

Ruutuajan määrä yleensä kasvaa lapsen varttuessa. Kolmen vuoden tutkimusjakson aikana niiden lasten osuus, jotka katsoivat vähintään kolme tuntia televisiota arkipäivässä, kasvoi 16 prosentista 23 prosenttiin. Myös niiden osuus, jotka katsoivat televisiota arkipäivisin vähintään neljä tuntia, kasvoi tutkimusjakson aikana 19 prosentista 30 prosenttiin.

Kun tutkijat tarkastelivat painoindeksin nousua, he huomasivat, että eniten painoindeksi oli kohonnut niillä 14-vuotiailla, jotka oleilivat paljon ruudun ääressä.

– Tällä tutkimusalalla ei ole tehty paljon seurantatutkimuksia. Tehtyjen tutkimusten tulokset ovat olleet hyvin ristiriitaisia, minkä takia johtopäätöksiä syy-yhteyksistä ei ole voitu tehdä, Engberg kertoo.

Ruudun ääressä aikaa vietetään yleensä istuen tai maaten. Tämä vähentää ihmisen energiankulutusta.

Tutkijat kehottavat vanhempia suunnittelemaan lapsille sellaista tekemistä, joka katkaisee ruudun ääressä vietetyn ajan. Ulkoilu ja muut aktiiviset puuhastelut sekä liikunta ovat hyvää vastapainoa ruudun tuijottamiselle. Myös terveellistä ruokavaliota kannattaa vaalia, jotta ylipaino ei pääsisi yllttämään.

– Olisi hyvä, jos edes osan ruutuaikaa voisi vaihtaa aktiivisempiin ajanviettotapoihin kuten yhdessä ulkoiluun, tai oikeastaan mihin tahansa, mikä katkaisee passiivisen ruudun katselun ja saa lapsen liikkeelle, sanoo Elina Engberg tiedotteessa.

Folkhälsanin Fin-HIT-tutkimukseen, jossa yhteistyökumppanina oli muun muassa Helsingin yliopisto, osallistui yli 5000 lasta. Lapset olivat keskimäärin tutkimuksen alkaessa 11-vuotiaita ja tutkimuksen päättyessä 14-vuotiaita. Tutkimus on löydettävissä Journal of Adolescent Health -tiedejulkaisusta.

Lue myös: Lapseni on koukussa älylaitteisiin, mitä teen? Asiantuntijan neuvot yleiseen ongelmaan

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X