Lapsen terveys 01.10.2024

Lasten ja nuorten vakavat sähköpotkulautavammat ovat yleistyneet – yksi ryhmä korostuu sairaalahoitoon joutuneissa

Ylilääkäri muistuttaa, että sähköpotkulautaonnettomuuksien todellinen määrä on vielä suurempi, sillä kaikki eivät tarvitse sairaalahoitoa.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Alle 16-vuotiaiden vakavien sähköpotkulautavammojen määrä on kasvanut, osoittaa HUSissa tehty seuranta.

Tarkastelujakso ulottui elokuusta 2019 heinäkuun loppuun 2024. Tänä aikana HUSin sairaaloissa hoidettiin yhteensä 604 sähköpotkulautaonnettomuuteen joutunutta lasta tai nuorta.

Tiedotteen mukaan suurin osa vammautuneista on poikia ja iältään keskimäärin 12–13-vuotiaita. Eniten tapaturmia tapahtuu arkipäivinä.

Uuden lastensairaalan ylilääkäri Mikael Kuitunen toteaa tiedotteessa, että päivystykseen hakeutuvat vain ne nuoret, jotka tarvitsevat lääkärin hoitoa. Potilaita on hänen mukaansa päivittäin.

– Tämän lisäksi on varmasti paljon lapsia, jotka ovat saaneet esimerkiksi haavoja ja ruhjeita käyttäessään sähköpotkulautaa, mutta jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa.

Haavat ja ruhjeet ovat HUSin mukaan myös yleisimpiä sairaalassa hoidettavia vammoja. Sen lisäksi sairaalaan on tultu esimerkiksi murtumien ja pään vammojen takia. Lieviä pään vammoja on diagnosoitu 221 ja vakavia pään vammoja 50. Sisäelinvammoja on ollut 12 lapsella.

Lapsen kuolemaan johtaneita sähköpotkulautaonnettomuuksia on ollut pääkaupunkiseudulla kaksi.

Valtaosalla vammat ovat lieviä ja myös vammautuneiden kokonaismäärä on laskussa, mutta vakavien vammojen osuus on kasvanut tarkastelujakson aikana.

– Viimeisen vuoden aikana erityisesti vakavien vammojen määrä on kasvanut, vaikka vammautuneiden kokonaismäärä on laskussa. Tämä on erityisen huolestuttavaa. Alaikäisen kohdalla vanhemman vastuu sähköpotkulaidan käytöstä korostuu, toteaa lastenortopedi Matti Ahonen Uudesta lastensairaalasta.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X