Onko lapsellasi pakko-oireita? Näin voit helpottaa niihin liittyvää ahdistusta
Ihmetteletkö lapsesi jäykkiä rutiineja tai toistuvia ajatuksia, jotka tuntuvat pakonomaisilta? Auta pakko-oireista kärsivää lasta ottamalla asia puheeksi ja asettamalla turvalliset rajat.
Pakko-oireet ovat haitallisiin mittoihin kasvaneita rutiineja tai rituaaleja. Ne voivat liittyä sekä ajatteluun että toimintaan. Tyypillinen pakkotoiminto on tarve tehdä asiat jäykästi tietyssä järjestyksessä. Pakkoajatuksia taas ovat esimerkiksi toistuvat kuvitelmat pelottavista tapahtumista.
Tietynlainen pakko-oireisuus kuuluu lapsen kehitykseen. Varsinainen sairaus, pakko-oireinen häiriö, taas on harvinainen alle kouluikäisillä, noin yhden prosentin luokkaa.
Toisin kuin vaikka autismin kirjoon, pakko-oireiseen häiriöön liittyy aina ahdistusta. Lapsi ahdistuu rituaaleistaan – muttei voi olla toistamatta niitä, koska silloin ahdistus vain lisääntyy. Lapsi voi uskoa, että jotain kauheaa tapahtuu, jos rituaalia ei pysty tekemään.
Vanhempi voi helpottaa lapsen ahdistusta nostamalla sen esiin.
– Voi jutella siitä, että ahdistus on tunne. Voi kertoa, että tunteet ovat vähän niin kuin pilviä, niitä tulee ja menee. Usein hankalakin tunne menee ohi, kun sitä sietää hetken, sanoo Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian osaston ylilääkäri Anita Puustjärvi.
Ahdistavia asioita ei saa lähteä väistelemään. Silloin vahvistuu ajatus siitä, että pelko on todellinen. Se taas voimistaa ahdistusta.
Aseta turvalliset rajat
Todelliseksi ongelmaksi voi muodostua se, jos aikuinen ei kestä lapsen ahdistusta. Anita Puustjärvi kertoo esimerkin käsienpesupakosta:
Jos lapsi pesee kädet 20 kertaa päivässä, ne alkavat olla huonossa kunnossa. Silloin aikuinen rajoittaa käsienpesukertoja: käydään käsienpesulla vain silloin, kun se oikeasti on tarpeen. Lasta rajoitus ahdistaa. Sitten vanhempi ahdistuu lapsen ahdistuksesta ja antaa periksi. No, pese nyt sitten… Kierre on valmis.
Periksi antaminen vahvistaa taustalla olevaa ajatusta siitä, että kädet eivät ole puhtaat ennen kuin ne on pesty 20 kertaa. Ja pian niitä onkin jo pestävä 25 kertaa.
– Vanhemman pitää asettaa turvalliset rajat ja kestää ahdistus, joka siitä tulee. Pesukertojen rajaaminen voi tuntua hirveän hankalalta, mutta vaarallista se ei ole.
Monta altistavaa tekijää
Stressi, kriisi tai muutokset arjessa voivat laukaista pakko-oireisen häiriön. Kyse on geneettisestä alttiudesta – siitä, millä tavalla paineisessa tilanteessa reagoidaan.
– Kaikilla häiriöön sairastuneilla ei ole laukaisevana tekijänä kriisi, vaan häiriö voi tulla pikkuhiljaa aivojen toimintaan liittyvistä syistä.
Tutkimusten mukaan aivotoimintaan liittyviä syitä on kahdentyyppisiä. Ongelmaa voi olla hermoratojen säätelyssä tai aivojen syväalueilla, tyvitumakkeiden toiminnassa.
On kaksi kautta, jolloin pakko-oireet korostuvat: esikouluikä ja murrosikä. Ne ovat vaiheita, jolloin aivojen kehityksessä tapahtuu paljon.
Myös temperamentti voi altistaa ahdistustyyppisille häiriöille. Hitaasti lämpiävä persoona, joka vaati aikaa sopeutuakseen muutoksiin, saattaa olla muita alttiimpi pakko-oireisuudelle. Samoin ujous ja arkuus voivat olla altistavia tekijöitä.
– Pelkkä temperamentti ei sairastuta ketään, vaan sairastuminen on monen tekijän summa. Usein siinä on sattumaa matkassa.
Pakko-oireista häiriötä hoidetaan lasten kohdalla pääosin terapialla ja lääkkeillä. Lääkitystä käytetään vain tukihoitona.
Lievähköt pakko-oireet, jotka kytkeytyvät kuormittavaan elämäntilanteeseen, voivat helpottaa omia aikojaan. Aaltoilu on hyvin tyypillistä, esimerkiksi loma-aikoina oireita voi olla vähemmän, koska stressiäkin on vähemmän.
Lähteenä myös Duodecim-lehti: Pakko-oireinen häiriö lapsuudessa. Lukuvinkki: Sami Leppämäki, Tuula Savikuja (toim.): OCD ja pakko-oireet
Jaa oma kokemuksesi