Lapsi 15.03.2022

Ruotsalaisäiti vaihtoi 2-vuotiaan nimen – esikoisen valitsema nimi alkoikin kaduttaa

Kuopukselle ensimmäiseksi valittu nimi ei koskaan tuntunut Vanessasta sataprosenttisesti oikealta. Esikoinen ja aviomies saivat tahtonsa läpi, mutta nimi vaivasi Vanessaa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Ruotsalaisvaikuttaja Vanessa Lindblad, 37, päätyi vaihtamaan lapsensa nimen. Teko oli epätavallinen, mutta se on tuntunut Vanessasta oikealta – toisin kuin nimi, jonka hänen kuopuksensa sai heti syntymänsä jälkeen.

Lue myös: Löydä kauneimmat nimet Kaksplussan nimikoneesta

Vanessa kertoi asiasta podcastissaan Nu börjar livet, jossa hänen kanssaan keskustelee Rebecca Stella. Asiasta kertoi ruotsalainen Mama-media.

Raskausaikana Vanessa kertoo perheen kutsuneen kuopusta Cleoksi. Vanessan lähipiriissä oli kuitenkin useita samannimisiä lapsia, joten nimi ei tuntunut lähtökohtaisesti uniikilta.

– Olin aina tiennyt, että Cleoa kutsuttaisiin Cleoksi. Mutta kun olin raskaana, tunsinkin itseni epävarmaksi. Kutsuimme häntä kerran sillä nimellä ja Matteo (Cleon isoveli) omaksui sen nopeasti, toteaa Vanessa.

Niinpä Vanessa ja hänen aviomiehensä Valentino jatkoivat kuopuksen kutsumista koko raskauden ajan Cleoksi. Vaikka nimi ei tuntunut Vanessasta täysin oikealta missään vaiheessa, oli Cleo-nimelle hyvät perustelut: olihan isoveli jo tottunut nimeen.

Nykyään Vanessan kuopusta kutsutaan nimellä Mila.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön | V A N E S S A | (@vanessa.lindblad) jakama julkaisu

Kun lapsen nimi kaduttaa

Nimen päättäminen on iso päätös, johon vaikuttavat muun muassa nimitrendit, vauvan sisarusten nimet, läheisten mielipiteet, nimen äänteet ja toisilla myös nimen kansainvälinen ulottuvuus.

Lisäksi päätös nimestä on tehtävä muutaman kuukauden sisällä lapsen syntymästä. Suomen laki määrittää asian: lapsen huoltajien tulee ilmoittaa lapsen virallinen nimi väestötietojärjestelmään kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä.

Monia saattaakin kaduttaa kiireessä tehty nimipäätös. Vauvan syntymän jälkeen kun on paljon muutakin tapetilla.

Lue myös: Kaduttaako lapselle annettu nimi? Monet vanhemmat ovat kokeneet saman – näin siitä selvittiin

Toisaalta vanhempien voi olla vaikea päästä yksimielisyyteen nimivalinnasta. Silloin voi auttaa, kun nimivalintaan luo selvät säännöt tai tekee siitä pelin.

Nimiriidan voi ratkaista vaikkapa rajaamalla tietyn teeman, jonka sisältä nimi valitaan. Lapsen nimi voi myös olla yhdistelmänimi molempien vanhempien suosikeista.

Lisää vinkkejä löydät Kaksplussan artikkelista: Riita lapsen nimestä? Näillä keinoilla päädytte molempia miellyttävään lopputulokseen

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X