Minun tarinani 23.11.2014 Päivitetty 10.06.2021

Jakakaa hoitovastuu – anna isän hoitaa vauvaa

Teksti
Christina Boman
Kuvat
Kristiina Kurronen / Otavamedia

Luulitte olevanne tasaväkiset vanhemmat. Miksi kaikki tieto ja taito tuntuu silti olevan äidillä?

Äiti on saanut juuri aamupalan ja höyryävän kahvin nenän eteen. Vauva herää kiukkuisena uniltaan. Olisi kiva juoda aamukahvi kerrankin kuumana. Uskaltaisikohan vauvan antaa hetkeksi isälle?

Jakakaa hoitovastuu

  • Se helpottaa äidin työtä
  • Isä saa mahdollisuuden kokea itsensä tärkeäksi
  • Vauvan hoitaminen on aikuiselle kasvun mahdollisuus
  • Mitä aikaisemmin vauvan hoitovastuuta jakaa, sitä parempi

– Kun sitoutuu ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä, joutuu kohtaamaan vaikeat asiat itsessään, ja omat kipupisteet nousevat esiin. Mies voi löytää itsestään uusia puolia ja huomata, miten hänkin pärjää vauvan kanssa, vaikka kuvitteli itsensä taitamattomaksi isäksi, sanoo Väestöliiton perheterapeutti Keijo Markova.

Jos mies epäilee omia kykyjään, Markova neuvoo rohkaisemaan isää vaikka kehumalla, kuinka hienosti tämä pitää vauvaa sylissä.

Ohjeita äidille

Markova on huomannut, että joskus äidit omivat vauvan hoitamisen itselleen. Silloin isä voi ajatella, että äiti ei luota tähän eikä päästä tätä jakamaan vanhemmuutta. Mies voi kokea tulleensa hylätyksi sekä isänä että kumppanina.

  • Hyväksy se, että isä hoitaa vauvaa omalla tyylillään
  • Jos äiti koko ajan määräilee, miten pitää toimia, isän ja vauvan vuorovaikutus estyy
  • Anna isälle kasvurauha, sillä hänen pitää saada kokea, että hänen kasvamistaan isäksi kunnioitetaan. Välillä on hyvä jättää isä vauvan kanssa hetkeksi kahdestaan ja lähteä itse vaikka ruokakauppaan.

– Jos isästä tulee äidin pikku apulainen, peli on menetetty.

Vastuu yhdistää

  • Hoitovastuun jakamisella on positiivisia vaikutuksia myös parisuhteeseen
  • Vauva hyötyy, kun kaksi ihmistä hyörii tämän ympärillä. Tuloksena on tupla-annos hellyyttä ja tunnetta siitä, että on rakastettu.

– Olennaisinta ei ole se, ovatko vauvan potkuhousut ja body samaa sävyä ja d-vitamiinit annettu tasan yhdeksältä aamulla. Olennaisinta on se, että niin isä kuin äitikin saavat kehittää oman rakastavan suhteensa vauvaan, ja vauva saa kokemuksen, että maailma on turvallinen paikka elää, Markova sanoo.

Lähde: Kaksplus 7/2014

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X