Vapaa-aika 09.06.2016 Päivitetty 26.05.2023

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Tiikeri

Tiikerilapsi räjähtää varoittamatta.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123RF

Kiinalaisen astrologian opiskelu kannattaa aloittaa tutustumalla vuosieläimiin. Jokaisella vuodella on oma symbolieläimensä, jonka uskotaan vaikuttavan ihmisen olemukseen, taipumuksiin ja sosiaalisuuteen. Kiinalainen vuosi alkaa usein vasta helmikuussa ja kiinalainen lapsihoroskooppi määräytyy siis kiinalaisen vuoden mukaan. Tutustu tiikerilapsen horoskooppiin alta!

Lue myös Anna.fi: Tiikerin kiinalainen horoskooppi – merkin luonne ja ominaisuudet

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Tiikeri

Lapsesi on tiikeri, jos hän on syntynyt esimerkiksi 28.1.1998 – 15.2.1999 tai 14.2.2010 – 2.2.2011.

Tiikeri on kiinalaisen horoskoopin kaksijakoisin merkki. Hän on päällisin puolin rauhallinen, mutta räjähtää varoittamatta. Tiikerilapsi on aurinkoinen, kun asiat sujuvat hänen mielensä mukaan. Hän heittäytyy kuitenkin hankalaksi, jos muut eivät tottele häntä.

Pikkutiikeri inhoaa lässyttävää vauvapuhetta ja janoaa kehuja fiksuudestaan. Hän pärjää koulussa, mutta on levoton ja villitsee muita.

Puuelementti tuo tuliseen luonteeseen herkkyyttä ja viisautta. Nämä piirteet pääsevät kuitenkin esille usein vasta aikuisena.

Tiikerilasta hallitsevat puu ja yang-energia

Elementti: puu

Puuelementti tuo lapsen luonteeseen kaksijakoisuutta. Puun juuret symboloivat alitajuntaa ja juurtumista. Taivaalle kurkottavat oksat kuvaavat innostumista ja haaveilua. Puulapsen temperamentti saa vanhemman ymmälleen. Miksi lapsi on yhtenä hetkenä rauhallinen ja looginen, toisena rasavilli temppuilija? Perusluonteeltaan puulapsi on realisti. Hänen luovuuttaan kannattaa rohkaista, sillä taide on kuin vesi, joka ruokkii hänen juuriaan.

Energia: yang

Yang-energiaan liitetyt piirteet: päivä, aurinko, valo, lämpö, tuli, ekstroverttius, aktiivisuus, positiivisuus, varmuus

Lue kaikki kiinalaiset lapsihoroskoopit!

Lähteet:
Chinese Zodiac

Taija Mård, Idän ja lännen astrologia, Karisto, 2005

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X