Vapaa-aika 18.12.2018 Päivitetty 21.08.2023

5x joululahja äidille – Vihjaa näistä joulupukille!

Äiti hoitaa ja huolehtii, joten myös hän on ansainnut joululahjan. Kokosimme listan lahjaideoita pukinkonttiin. Valitse näistä ihana joululahja äidille!

Teksti
Jenni Heiti

Kokosimme Kaksplus-lehden Äiti testaa -palstalta kiinnostavat tuotteet ja palvelut joulupukinkonttiin äidille. Nämä parantavat arkea ja tarjoavat hetken hengähdyksen ruuhkavuosiin. Kirjoita muistiin lahjalistaan tai vinkkaa suoraan pukille, sillä näistä löytyy taatusi sopiva joululahja äidille!

joululahja äidille

Lempeä herätys kaamoksessakin

Viikko viikolta se pahenee, kaamosväsymys nimittäin. Se jatkuu aina helmikuulle saakka. En kestä pimeyttä. Olen kesäihminen. Ja niin ovat lapsenikin. Aamuisin he ihmettelevät, että miksi ihmeessä yritän herättää heitä keskellä yötä. Sitä kysyn myös itseltäni.

Yritin kirkasvalolamppua. Se oli toiselle lapsistani sokki. Hänen aamusilmänsä eivät kestäneet kirkkaana tohottavaa valoa. Kynttiläkin oli vähän liikaa. Haaveilin siitä, että saisin herätä luonnon kanssa yhtä aikaa. Talvella se tosin tarkoittaisi sitä, että olisi päiviä, jolloin en heräisi lainkaan.

Vaan eipä muuten tarkoita. Kiitos insinöörien ja muiden Pelle Pelottomien, jotka keksivät herätysvalon. Iloisena tästä tiedosta testaan Philipsin Wake up -herätysvaloa, joka matkii auringonnousua: valon määrä lisääntyy hitaasti punaisesta kirkkaan valkoiseen valoon. Klikkailen aamuherätyksen ja säädän valaisimen aloittamaan sarastuksen puoli tuntia ennen herätysaikaa.

Kirkasvalolamppukokeilun vuoksi olen skeptinen. Onneksi olen väärässä: aamuäreä lapsi herää valoon ja linnunlauluun pirteämpänä kuin ennen, eikä komenna sammuttamaan valoja. Itsekin olen pirteä koko päivän. Illalla testaamme rentoutusharjoitusta, jossa hengitellään valon kirkkauden tahtiin. Lapset nukahtavat. Valaisimeen voi asentaa myös auringonlaskutoiminnon, eli valo hiipuu vähitellen: silloin ei tarvitse tapella lasten kanssa, kuinka pitkään saa lukea. Kaamos (ja hermot) on pelastettu: herätysvalo on täydellinen joululahja äidille!

Elisa Hurtig

joululahja äidille

Rentoudu laineilla

Mikä olisikaan parempi joululahja äidille kuin hetki omaa aikaa ja hemmottelua? Kuvittele itsesi hempeiden tuoksujen ympäröimänä kääriytyneenä lämpimään peittoon. Siemailet teetä (tai kuohuviiniä!), ympärilläsi on vain hiljaisuus. Eteesi aukeaa valtavan kokoinen ikkuna, josta näet meren ja siihen välkehtivän auringon. Halutessasi voit tilata hieronnan tai kasvohoidon, tai ehkä virkistävä pulahdus uima-altaaseen onkin juuri sitä, mitä nyt kaipaat.

No, se oli vain äidin hullua haaveilua, ja kohta jälkikasvu tulee repimään pelaamaan Afrikan tähteä. Mutta hei, haave on toteutettavissa, eikä tarvitse lähteä kaukomaille, sillä saman kokemuksen saa esimerkiksi risteilyllä.

Jätän lapset kotiin, ajan Turkuun ja astun laivaan. Menen heti laivan uudistuneelle spa-osastolle, jossa valitsen Grand Cru -kasvohoidon. Saksalaisen kosmetiikkajätti Baborin kanssa yhteistyössä toteutettuja hemmotteluhoitoja on joka lähtöön 20 minuutin pikahoidoista 90 minuutin kokonaisvaltaiseen vartalohoitoon. Kaikki yli 45 minuutin hoidot sisältävät pääsyn spa-osastolle, ja jo 20 minuutin kasvo- tai jalkahoito virkistää kummasti antaen ylellisen olon, joka kestää arjessakin.

Virkeiden kasvojen lisäksi saan ihanan hemmotteluhetken arjen keskelle vuorokauden mittaisella risteilyllä! Viking Gracen viihtyisät tilat tarjoavat totaalisen irtioton arjesta. Laivalle voisi lähteä myös koko perheellä ja sitten karata salaa yksin spahan. Tosin välillä on arvokasta rentoutua ihan itsekseen.

Jenni Heiti

joululahja äidille

Joululahja äidille: Myrkytön katse vaatii taitoa

Koska ”kaikki” tuntuvat käyttävän tekoripsiä, aloin pohtia, miten ihanaa olisi herätä arkeen katse valmiina. Yksi aamutehtävä vähemmän lasten kanssa säätäessä. En ole kuitenkaan edennyt päätöksestä tekoihin, koska tekoripsien kemikaalit huolestuttavat. En halua silmieni lähelle liimaa, joka voi allergisoida pahastikin.

Ratkaisu pulmaani tipahti kollegani kädestä. Hän oli saanut postipaketissa testattavaksi magneettiset irtoripset, jotka sain kokeiluun. Tosin naurahduksen kera: ”Nämä eivät voi toimia!” Minä taas halusin uskoa, että kauniin katseen voi saada ilman kemikaalejakin.
Ripset koostuvat kahdesta osasta, jotka laitetaan yläripsen päälle ja alle. Osien välissä oleva magneetti napsauttaa ne kiinni toisiinsa niin, että oma ripsi jää väliin. Helppoa!

Kymmenen kokeilukerran jälkeen voin sanoa, että ei ole helppoa! Viidennentoista kerran jälkeen hoksasin, että omiin ripsiin laitettava ripsiväri parantaa mahdollisuuksia onnistua. Kahdenkymmenen kokeilukerran jälkeen ripset menivät kiinni, mutta sojottivat omituisesti.
Kahdenkymmenenviiden kokeiluyrityksen ja netistä luetun ripsien asennus- sekä taivutusohjeen jälkeen hihkaisin ilosta: onnistuu!

Suomessa suunnitellut ja tehdyt ripset olivat myös lujaa kotimaista laatua, eivätkä ne kärsineet tumpeloinnistani lainkaan. Lämpimät suositteluni, kunhan vain jaksaa harjoitella ripsien asentamista.

Liina Putkonen

 

joululahja äidille: mehulinko

Mehukatin kissanpäivät

Markettien mehuhyllyt vetävät muksujani magneetin tavoin puoleensa. He tosin tietävät, että äiti ei nappaa värikkäitä tölkkejä ostoskoriin juhlapäiviä lukuun ottamatta. Jopa mehukatiksi tunnustautuva mies on vuosien aikana oppinut, että mehukanisterin ilmestyessä jääkaappiin tiedossa on vartin luento lisätystä sokerista.

Hyväähän mehu silti on. Päätän kokeilla, syntyisikö mehulingolla terveellisempiä vaihtoehtoja perheen mehunhimoisille. Point Pro Poje5621bl -mehulinko näyttää simppeliltä. Jätän usein paksut ohjekirjat lukematta ja myöhemmin tuskailen tekniikan kanssa. Nyt sitä ongelmaa ei ole: kone on helppo kasata ja siinä on vain yksi nappi. Pääsen heti töihin.

Aloitan laitteen testauksen porkkanalla. Työnnän porkkanoita mehulingon syöttöaukkoon. Tunnelma on kuin 50-luvulla suomalaisissa kodeissa, joihin hankittiin ensimmäinen televisio: koko perhe seuraa, miten oranssi mehu alkaa valua kuppiin. Kuusivuotias tarttuu kuppiin ja maistaa: nam.

Vaihdetaan omenaan. Omenamehu vaahtoaa ulos koneesta ja katoaa saman tien lasten suihin. Se todella maistuu erilaiselta kuin kaupan valmiit mehut. Vaikka tiedän, että hedelmät olisi kuidun vuoksi parempi syödä sellaisinaan kuin puristaa mehuiksi, olen valmis liputtamaan mehulingon puolesta – kunnes koittaa pesuhetki. Hedelmäliha jää jumiin siivilään ja vaikka kuinka harjaan sitä koneen mukana tulevalla harjalla, se ei irtoa millään. Iso miinus muuten oivalle vekottimelle!

Elisa Hurtig

joululahja äidille: rentoutushetki kelluntatankissa

Äidin piilopaikka

Tunti suljetussa kapselissa, jonka pohjalla on suolavettä, katossa pehmeät valot ja sisällä täysi hiljaisuus. Idea kelluntatankista kuulostaa täydelliseltä, kunnes ajattelen tarkemmin. Yksin? Hämärässä? Suljetussa munassa? Ei! Ei! Ei!

Jostain syystä hiljainen hetki houkuttelee kuitenkin niin paljon, että päätän antaa kapselille mahdollisuuden ja varaan ajan helsinkiläisestä Float Kalliosta. Jännittää. Paikalla minut ohjataan omaan kylpyhuoneeseen, jossa tuo violettina hehkuva tankki sijaitsee. Ennen kuin jään yksin kylppäriin, saan yksinkertaiset ohjeet tankin käyttämiseen: peseydy, mene tankkiin, sulje luukku, nauti.

Vaikka inhoan ahtaita ja suljettuja paikkoja, en mene paniikkiin, sillä tankki on tilava ja tiedän, että voin avata kannen milloin tahansa. Ihana lämpö valtaa kehoni, kun vedän kannen kiinni. Suolavesi kannattelee tehokkaasti ja tunnen leijuvani. Kukaan ei roiku lahkeessani, kukaan ei ole mitään vailla, lukemattomat sähköpostit ja puhelimen piipitys eivät yllä kuplaani. Olen hetkessä.

Kellunnan kerrotaan auttavan rentoutumisessa, vähentävän stressiä, poistavan kipua ja lihasjännitystä sekä vähentävän burn outin tunnetta. Allekirjoitan. En tiedä, mitä kello on ja missä olen, kun hiljainen musiikki alkaa soida kellunta-ajan päättymisen merkiksi. Havahdun jostain syvältä. Seuraavana yönä nukun kuin vauva – siis vauva, joka on käynyt unikoulun onnistuneesti.

Elisa Hurtig

Tunnin kellunta 67 €, floatkallio.fi. Kelluntatankkeja löytyy isojen kaupunkien kauneuskeskuksista.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X