Kriiseistä selvinnyt Kaisa Jaakkola: ”Nyt arvostan perhettäni enemmän”
Hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola ajatteli tuntevansa kehonsa. Se kuitenkin toimi omilla säännöillään. Ensin tuli keskenmeno, sitten syöpä ja lopulta uupumus. Äitiys ja onnenhetket lapsen kanssa kannattelivat pahimpien aikojen yli.
Syöpä-äiti. Sellainen hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola, 36, ei ollut kuvitellut koskaan olevansa. Mutta yksi puhelu oli muuttanut kaiken.
Kaisa oli palannut äitiyslomalta takaisin töihin. Oli tavallinen työpäivä, kun hänen lääkärinsä soitti. Ihosyöpä. Kaisalta oli aiemmin poistettu vaarattoman näköinen luomi, josta oli nyt löytynyt melanooma.
Diagnoosin jälkeen Kaisa näytti rauhalliselta, mutta tunteet myllersivät: Ihosyöpä, miten vaarallinen se on? Mitä jos kuolen? Mitä jos lääkäri on väärässä? Mitä minä nyt teen?
– Puhelu pysäytti kaiken siinä hetkessä. Siihen saakka olin ollut yrittäjä-äiti, joka kamppaili tavallisten arkisten haasteiden kanssa. Lääkärin soiton jälkeen olin syöpä-äiti. Se ei kuulostanut todelliselta, Kaisa muistelee kahden ja puolen vuoden takaisia hetkiä.
Kaisa kuvailee itseään sallivaksi äidiksi.
Montako kertaa keho voi pettää?
Syöpä ei ollut onneksi levinnyt, ja se saatiin hoidettua. Melanoomaleikkauksen jälkeen Kaisan olisi pitänyt olla taas kunnossa, mutta kokemuksen jälkeen hän voikin huonosti.
– Olin paikasta toiseen laahautuva itkumöykky. Työt eivät pysyneet hanskassa. En saanut juuri mitään aikaiseksi. Toisinaan olin niin väsynyt, että jaksoin hädin tuskin kävellä poikani Juliuksen kanssa läheiselle rannalle. Sen jälkeen en enää jaksanut heitellä hänen kanssaan kiviä veteen.
Puoli vuotta myöhemmin Kaisa joutui vielä isoon leikkaukseen. Sairaala-aika sai hänet niin heikkoon kuntoon, että hän joutui keräämään voimia sairauslomalla kaksi kuukautta.
– Olin pettynyt terveyteeni ja tunsin epäluottamusta elämää kohtaan.
Eikä ihme. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun keho oli pettänyt hänet. Ensimmäisen kerran se oli tapahtunut muutamia vuosia aiemmin, kun hän oli alkanut toivoa vauvaa.
Nuorempana Kaisa oli ollut epävarma, haluaako hän lapsia lainkaan. Kaisan aviomies Joni oli puhunut lapsen hankkimisesta, mutta Kaisa halusi keskittyä työhönsä. Hän pyöritti miehensä kanssa Optimal Performance -yritystä, joka järjesti työhyvinvointiin liittyviä luentoja ja hyvinvoinnin valmennuksia.
– En ollut aiemmin haaveillut äitiydestä, sillä pelkäsin, etten osaisi olla luontevasti lasten kanssa. Sitten muutama ystäväni sai vauvan ja huomasin, että tulenkin lasten kanssa toimeen.
Syksyllä 2010 Kaisa totesi, että sitä oikeaa hetkeä lapselle ei taida koskaan tulla. Luonto saisi hoitaa homman. Kaisa tuli heti raskaaksi. Mutta ei hän saanut vauvaa. Hän sai enkelin, sillä raskaus päättyi keskenmenoon raskausviikolla 12. Kaisa oli jo ehtinyt iloita vauvasta. Surun ja pettymyksen keskellä, yksi asia kuitenkin kirkastui.
– Tajusin, että todella halusin äidiksi, Kaisa sanoo.
Kaisa rakastaa viettää aikaa perheensä kanssa.
Enkö voikaan saada vauvaa?
Keho oli toista mieltä. Kuukaudet kuluivat, mutta uusi raskaus ei alkanut. Lisäksi Kaisa tajusi, että hänen vointinsa oli ollut ailahtelevaa jo pidemmän aikaa. Hän päätti selvittää, mikä hänen kehossaan oli ongelmana.
– Halusin saada terveyteni kuntoon, jotta raskaus olisi mahdollinen. Ajattelin, että kehossani ei ole kaikki kunnossa, koska se ei pystynyt kasvattamaan vauvaa.
Kaisa kyllä tunsi ihmisen fysiikan, olihan hän hyvinvoinnin asiantuntija. Teoriassa hän tiesi paljon hyvinvoinnista, mutta omassa elämässä kaikki ei ollut kunnossa.
– Minulle oli kertynyt fitness-kilpailemisen lopettamisen jälkeen kiloja, mutta en saanut painoani hievahtamaankaan alas hyvistä elämäntavoistani huolimatta. Tiesin, että tein asioita oikein, mutta tuloksia ei syntynyt. Oli masentavaa, että pystyin auttamaan asiakkaitani, mutta en itseäni.
Eivätkä oireet liittyneet pelkästään painon nousemiseen. Aiemmin energinen nainen oli alakuloinen, hänen muistinsa pätki ja hänellä oli vaikeuksia keskittyä.
– En uskaltanut enää ajaa autoa, koska en luottanut itseeni. Syytin välillä stressiä ja sitten taas väsymystä.
Syksyllä syy Kaisan huonoon oloon löytyi, kun tuttu lääkäri lähetti hänet laboratoriotutkimuksiin. Hänellä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Sopivan lääkityksen löydyttyä olo kirkastui.
– Aloin syödä enemmän ja lopetin ruokien kontrolloimisen. Samaan aikaan sentit kirjaimellisesti hävisivät vyötäröltäni.
Kaisa alkoi etsiä myös keinoja stressin vähentämiseksi. Hän löysi joogan ja meditaation ja opiskeli joogaohjaajaksi. Hän huomasi, että oli aiemmin suorittanut ja tavoitellut eri päämääriä miettimättä tarkemmin, mitä itse halusi.
Olo parani, väsymys katosi. Kaisa heräsi aamuisin virkeänä. Helmikuussa 2013 hän oli uudelleen raskaana. Vihdoin keho toimi kunnolla.
– Kerran Julius, 4, lukittautui vessaan. Hän oli täyttänyt vaipan vedellä. Sanoin, että kerro seuraavalla kerralla , että teet tutkimusta. Sitten täytimme vaippaa lisää vedellä, niin että se lopulta räjähti, Kaisa muistelee.
Synnytyssalista sektioon
Kaisaa pelotti, mutta samaan aikaan hän oli onnellinen. Hän tunsi itsensä ehyeksi ja uskoi, että raskaus tuli oikeaan aikaan.
–Vaatimukseni haihtuivat. Aiemmin olin ollut kriittinen ja ankara itselleni. Nyt olin lempeä ja sallin itselleni levon. Minulla ei ollut enää paineita laihtua, söin vapaammin. Liikuin siksi, että se tuntui hyvältä, en sen vuoksi, että painoni olisi pudonnut. Koin ja näin itseni eri tavalla, kun sisälläni kasvoi lapsi. Kunnioitus omaa kehoani kohtaan kasvoi.
Kaisa valmistautui synnytykseen, haali tietoa raskaudesta ja synnytyksestä ja etsi synnytykseen doulan tuekseen.
– Toivoin, että pysyisin rauhallisena ja kestäisin kivun ilman hätää. Sen vuoksi kävimme Jonin kanssa hypnosynnytyskurssin. Halusin, että synnytys olisi minun ja Jonin yhteinen asia, ei niin että tuleva isä seuraisi tapahtumia sivusta.
Kaisa toivoi pystyvänsä synnyttämään ilman lääkkeitä ja kivunlievitystä. Hän uskoi siihen, että keho kyllä tietäisi, mitä sen pitäisi synnytyksessä tehdä.
Synnytys sujuikin aluksi hyvin, mutta luonto päätti taas toisin. Synnytys päättyi hätäsektioon, koska vauvan sydänäänet heikkenivät, kun ponnistusvaihe oli juuri alkamassa.
–Olin silti rauhallinen. Siihen asti minua oli silitetty ja pidetty hyvänä. Minun oli vain hyväksyttävä se, mitä tapahtui. Tiesin, että synnytystä ei voi käsikirjoittaa etukäteen. Kävin vielä synnytyksen vaiheet läpi lääkärin ja kätilön kanssa.
Aiemmin Kaisa oli ollut itselleen vaativa ja ankara, mutta Juliuksen odotusaika muutti hänet lempeämmäksi itseään kohtaan.
Hormonien viemää
Kun perhe pääsi kotiin, Kaisan keholla oli taas omat metkunsa mielessä. Hormonit vetivät hänen mieltään kuin vuoristorataa ylös ja alas. Yhtenä päivänä hän oli onnensa kukkuloilla ja toisena päivänä saattoi pillahtaa itkuun ilman syytä. Tunteiden voima tuli Kaisalle yllätyksenä.
– Tuntui kummalliselta olla niin vahvojen tunteiden vietävänä, kun minulla oli kuitenkin terve vauva, josta olin onnellinen.
Jotta ajatukset pysyisivät kasassa, Kaisa piti entistä parempaa huolta unestaan. Hän meni vauvan kanssa samaan aikaan sänkyyn, eikä jäänyt valvomaan. Jos hän tinki nukkumisesta, hän oli pahalla tuulella.
– Univaje tekee ihmisestä hirviön. Kukaan ei voi olla parhaimmillaan, jos ei ole nukkunut riittävästi. En kestänyt vauvan itkua ja pian saatoin itkeä vauvan kanssa yhdessä.
Kun Julius oli kolmen kuukauden ikäinen, Kaisa piti luennon, jonka aiheena oli ”Virtaa vuoteen 2014”.
– Luennon aluksi minun piti kertoa, että en ole itse nukkunut kunnolla viikkoon. Ensin se tuntui jotenkin nololta, mutta sitten huvittavalta. Otin tilanteen huumorilla. Pystyin kertomaan osallistujille, että tiedän todella omasta kokemuksestani, miltä tolkuton väsymys tuntuu.
– Itseensä pitää suhtautua armollisesti, sillä kaikki ei mene aina täydellisesti.
Ja siitä Kaisalla jos kenellä on kokemusta.
– Perheeni on kannatellut minua vaikeina hetkinä, Kaisa Jaakkola kiittää.
Perhe pelasti sumusta
Armollisuus tuli entistä tärkeämmäksi vuonna 2016, kun Kaisa sai syövästä kertovan puhelinsoiton. Kun rantakivien heitteleminenkin alkoi tuntua ylivoimaiselta, Kaisa tajusi, että on nostettava kädet pystyyn: hän ei pärjäisi enää itse. Hän hakeutui psykiatrin vastaanotolle, jotta hän pääsisi terapiaan.
– Terapian aloittaminen on ollut yksi parhaita päätöksistäni.
Terapeutin pakeilla Kaisa alkoi hahmottaa, että hän oli puskenut elämässä eteenpäin ja sivuuttanut monia vaikeita asioita. Sessiot eivät olleet helppoja, mutta jokainen käynti auttoi häntä eteenpäin. Hän alkoi ymmärtää, mitkä asiat olivat ahdistaneet häntä.
– En ollut koskaan käsitellyt kuolemanpelkoani. Olin aiemmin selviytynyt pahasta auto-onnettomuudesta ihmeen kaupalla, ja nyt toipunut leikkauksesta. Ymmärsin, kuinka pienestä on kiinni, että ylipäätään olen tässä.
Prosessin aikana läheiset antoivat Kaisalle voimia.
– Rakkaus, äitiys, perhe, koti, turvallisuus, pysyvyys ja yhteenkuuluvuus olivat asioita, jotka kannattelivat minua. Olin aiemminkin arvostanut perhettä, mutta syövän jälkeen arvostan sitä enemmän.
– Onnellisuus on hetkissä! Kaisa Jaakkola muistuttaa.
Onnelliset kännykkäkuvat
Sairauslomalla Kaisa oivalsi, että onnellisuus ei ole pysyvä tila, vaan se on hetkissä.
– Minulla oli karmeita aikoja, jolloin näin kaiken harmaan sumuverhon läpi. Hoitojen ja leikkauksen jälkeiset kivut ja liikkumisen vaikeus saivat mieleni matalaksi. Mutta niiden välissä oli pilkahduksia onnesta.
Onnelliset hetket liittyivät Juliukseen, perheeseen, ystäviin ja maalaamiseen. Kaisa talletti hetket kuvina kännykkäänsä. Onnellisissa kuvissa Kaisa leikkii lehtisotaa Juliuksen kanssa Korkeasaaressa ja joogaa yhdessä pojan kanssa.
Aiemmin yksin kaikesta selviytynyt Kaisa oppi vastoinkäymisten myötä myös pyytämään apua.
– Olin ollut aina vahva ja itsenäinen. Opettelin olemaan kannateltavana. Uupumus oli niin kovaa, että en voinut muuta kuin päästää irti.
Vähitellen Kaisa alkoi toipua levon ja läheistensä tuen avulla. Tammikuussa 2017 hän palasi töihin – rauhalliseen tahtiin.
Nyt kaiken kokemansa jälkeen hän osaa arvostaa tavallisia arkisia hetkiä. Hän nauttii rauhallisista aamuista, kun hän juo aamukahvia ja silittää sylissään olevaa kissaa. Juliuksen kanssa hän rakentaa hot wheels -autorata ja syö ikkunalaudalla aamupalaa.
Toisinaan he ovat vain lähekkäin, Julius lämmittelee äitinsä villatakin sisällä. Aina ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen.
– Välillä vähimmäismäärä riittää. Joka yö ei voi nukkua haluamaansa kahdeksaa tuntia yössä, silloin pitää huolehtia, että nukkuu kuitenkin riittävästi.
Äitinsä melanoomasta Juliuksella ei ole muistikuvia. Sen hän toki muistaa, että äiti joutui sairaalaan. Jälkeen päin Kaisa huomasi, että pojalle oli jäänyt pelko sairaalaa kohtaan.
– Juliuksella oli kova kuume. jonka vuoksi olimme menossa lääkäriin. Poika pillahti itkuun peloissaan ja kysyi, joutuuko hänkin nyt leikkaukseen.
Oman lapsensa kasvun ja kehityksen seuraaminen on Kaisalle on nykyään palkitsevinta elämässä.
–Olen huomannut, että mikään ei rikastuta elämääni niin paljon kuin oma lapseni. Nyt ihmettelen, miksi pelkäsin aikoinaan lapsen hankkimista.
Jaa oma kokemuksesi