Vanhemman terveys 01.05.2020 Päivitetty 10.09.2021

Psykologin kolumni: Moni tarvitsisi nyt halausta – onneksi myös nämä pienet asiat lääkitsevät mielen hyvinvointia

Kaikki kaunis parantaa mielialaani, kertoo Suvi Laru kolumnissaan. Mitään niin kaunista ei olekaan kuin läheisen halaus elämän murjoessa.

Teksti
Suvi Laru
Kuvat
Mirva Kakko

Istun nojatuolissa iltateellä. Edessäni höyryää suosikkiteeni, totta kai lempiteemukistani. Luen naistenlehteä ja annan aivojeni levähtää arjen pyörityksessä. Olen juuri käynyt ulkona, nauttinut kevätillan lämmöstä ja antanut katseeni viipyillä upeilla kallioilla edessäni.

Olen aina ollut ihminen, jolle estetiikka on äärimmäisen tärkeää, oli sitten kyse kauniin mekon pukemisesta tai  maiseman ihailusta. Ympäristö tuo minulle mielen hyvinvointia ja selkeyttää ajatuksiani. En todellakaan ole koskaan ollut himosiivooja, päinvastoin. Mutta kauneutta ympärilläni vaalin sekä kotona että itsessäni.

Minulle esteettiset rituaalit tutuissa toimissa tuovat hyvän olon. Aamukahvin tuoksu ja maku, huulipuna huulilla, siistit vaatteet yllä ja toimiva työympäristö myös kotikonttorilla: tällaiset pienet teot voivat lisätä mielemme hyvinvointia.

Sitä lisää mielestäni myös se, ettei vaadi itseltään täydellisyyttä vaan osaa olla armollinen itselleen. Mielen hyvinvointia edistää kyky joustavuuteen: ilo pienistä asioista, kantamatta ääretöntä syyllisyyttä menneisyyden tapahtumista tai musertavaa huolta huomisesta, joka lannistaa tai jäädyttää.

Mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

Mielenterveyden ongelmat ja haasteet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viime vuosien aikana, erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Joskus meillä kaikilla voi olla hetkiä, jolloin maailma näyttää mustalta. Voi olla vaikea luottaa siihen, että mikään onnistuisi.

Voimme syyttää itseämme tai läheisiämme omasta ahdingostamme. Tai voimme olla vain vihaisia koko elämälle ja maailmalle. Ja joskus mielessä pyörii jopa ajatus mitä tapahtuisi, jos heittäisikin vaan hanskat tiskiin. Omat taustakokemuksemme ja luonteenpiirteemme, mutta myös asenteemme, arvomme ja toimintatapamme vaikuttavat siihen, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa reagoimme ja toimimme.

Kunnioitukseni elämää kohtaan, riittävän turvalliset taustakokemukset ja omat perusarvoni ovat pitäneet minut aina tolpillaan, vaikka elämä ei todellakaan aina ole ruusuilla tanssimista. Toki olen myös uskaltautunut hakemaan apua, kun sitä tarvitsen.

Hiljainen läsnäolo voi auttaa, kun sanoja ei ole.

Ystävän olkapää on tuki ja turva silloin, kun elämä pienesti murjoo. Vertaisen kanssa asioiden sanoittaminen auttaa, kun ymmärtää, että en ole näissä asioissa yksin. Ammattilainen osaa taas antaa laajempaa perspektiiviä, kun on tarve tarkastella asioita syvemmin. Puolison tai läheisen halaus tai hiljainen läsnäolo voi auttaa kun sanoja ei ole. Tämän vuoksi kannustan aina ihmisiä pyytämään apua, mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Kaikki eivät nauti mekkojen vaihtamisesta päälleen viisi kertaa päivässä kuten 5- vuotias Suvi aikanaan. Mutta väitän, että me kaikki hyödymme ja mielen hyvinvointiamme edistävät sosiaaliset kontaktit ja ystävät, kohtaamiset, fyysinen ja henkinen yhteys sekä lähellä olo. Hymy, syli, halaus, liikunta, taide tai luonto.

Anna niille tilaa omassa elämässäsi ja pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi. Usko tulevaan ja pidä yllä toivoa, myös korona-ajassa.

Psykologi, erityistason paripsykoterapeutti Suvi Laru nauttii pienistä hetkistä 3 hengen perheessä ja hemmottelee itseään kauniilla kengillä. Suvi on toiminnanjohtaja Parisuhdekeskus Kataja ry:ssä.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X