”Äiti hei, meillä on erilaiset haaveet” – On vaikea sulattaa, kun oma lapsi ei arvosta sitä mitä annat
Mitä kun lapsi ei haluakaan sitä pyörää, josta sinä 30 vuotta sitten turhaan unelmoit? Omaa, paranneltua lapsuutta ei kannata lähteä elämään lasten kautta uudelleen, toteaa Elisa Hurtig kolumnissaan – kokemuksesta.
Haaveilin lapsena koiranpennusta, kippurasarvisesta pyörästä, korallinvärisestä farkkutakista, valtavasta Barbie-talosta ja Kanarian-matkasta. En saanut niistä mitään.
Siskoni pupu oli perheemme ainoa lemmikki, pyöräni oli tavallinen, anorakkini tätini tekemä, Barbiet asuivat muovikorissa ja lomamatkoilla suuntasimme asuntoautolla Eurooppaan.
Kun sain lapsia, halusin ilahduttaa heitä sellaisilla asioilla, joita en itse 80-luvulla saanut. Kun lapseni ei ollutkaan haltioissaan uudesta pyörästä, hämmennyin. Tyttäreni kuittasi asian sanomalla, että äiti hei meillä on erilaiset haaveet. Hänelle oli ihan sama, millaisella pyörällä hän ajaa, sen sijaan hän unelmoi kukkatapetista ja siitä, että hänellä olisi isosisko.
Lapsi pyrkii vaistomaisesti miellyttämään vanhempaansa, vaikka oikeasti haluaisi tehdä jotain aivan muuta.
Vaikka lapseni ovatkin perineet geeninsä osittain minulta, välillä on ollut vaikea tajuta, että he ovat silti omia, ainutlaatuisia tyyppejä. Eivät minä. Heillä on omat vahvuutensa, heikkoutensa, unelmansa ja tavoitteensa. Minulla omat.
Omaa, paranneltua lapsuutta ei siis kannata lähteä elämään lasten kautta uudelleen. Siinä menee pahasti metsään – ainakin jos tavoitteet ovat kovin erilaiset. Lapsi pyrkii vaistomaisesti miellyttämään vanhempaansa, vaikka oikeasti haluaisi tehdä jotain aivan muuta ja avautuu aikuisena terapeutilleen, että eli vanhempien haaveiden mukaan. Eikä äitinä loppujen lopuksi saa mitään siitä, että lapsi ajelee sillä pyörällä, millä olisi itse kolmekymmentä vuotta sitten halunnut kruisailla.
Aikuisenakaan ei ole myöhäistä toteuttaa niitä haaveita, jotka omassa lapsuudessa jäivät.
Sen sijaan vielä aikuisenakaan ei ole myöhäistä toteuttaa niitä haaveita, jotka omassa lapsuudessa jäivät syystä tai toisesta toteutumatta: jalkapallokoulussa ei ole yläikärajaa ja pörröpaitaan voi pukeutua keski-ikäisenäkin. Olen varma, että kun jokainen saa pakottamatta tehdä sitä, mistä haaveilee, koko perheessä on parempi fiilis.
Itse olen alkanut toteuttaa tuota ohjenuoraa. Koiranpentua tosin en aio (lapseni toiveesta huolimatta) hommata, mutta vaaleanpunaisen farkkutakin ja mintunvihreän pyörän olen jo ostanut.
Keskustele: Äitiys ja lapsen kautta eläminen
Räppäri Elastinen ja lasten kautta eläminen: On olemassa aika ennen ja jälkeen lapsien
Jaa oma kokemuksesi