Jos tavoittelet täydellistä vanhemmuutta, suostut uupumaan

Vanhemmuuden tuunaamisen vaihtoehtoja on yltäkylläisesti, ja siksi täydellisen vanhemmuuden tavoittelu uuvuttaa nykyvanhempia. Miten olemme joutuneet tähän?

Teksti Aino-Mari Tuuri
Kuvat Mirva Kakko
Taaperon kanssa reissuun - kannattaako? Aino-Mari Tuurin mielestä kyllä.
Taaperon kanssa kotoa lähteminen voi tuntua ylivoimaiselta, mutta se kannattaa, Aino-Mari Tuuri kirjoittaa kolumnissaan.

Toimittaja Anne Helen Petersen kuvasi viraaliksi paisuneessa artikkelissaan millenniaalien uupumusta, millennial burnout. Termi on yleistynyt käyttöön ja ilmiö on levällään. Aikuisten nuori sukupolvi herkästi uupuu, optimoi ja suorittaa elämäänsä.

Nykyvanhemmuutta on kuvattu ennen muuta intensiiviseksi vanhemmuudeksi: se vie paljon aikaa, vaatii omistautumista ja syö voimia. Se ei onnistu ilman herkeämätöntä työskentelyä eivätkä lapset hoidu siinä sivussa. Kun intensiivisen vanhemmuuden yhdistää millenniaaliseen suorittamiseen ja optimointiin, ovat etenkin nykyäidit pulassa. Summa uuvuttaa.

Meitä itseämme on mahdollisesti hoidettu hyvin arkisesti, siinä ne lapset tulivat mukana -mentaliteelillä. Osa on pärjäillyt itsekseen, mutta meistä moni on onnekkaasti saanut sekä rajoja että rakkautta. En lainkaan kritisoi tätä (sillä en ehdi). Täydellisen vanhemmuuden suorittamiseen meillä ei kuitenkaan ole mallia. Miten ihmeessä siitä on tullut niin monen tavoite?

Äkkiä on alkanut tuntua siltä, että juuri tämän sukupolven täytyy tunnekasvattaa koko valtakunta ja rikkoa aiempien sukupolvien ketjut, korjata etäiset suhteet. Meidän vanhemmuuttamme tuetaan neuvoin ja ohjein, jotka eivät lopu. Nykyvanhemman olisi kätevintä olla ammattikasvattaja, sillä meiltä muilta loppuu aika näitä taitoja opetellessa.

Me olemme hyvin kasvatustietoisia. Siinä kyse on valinnoista, arvoista ja lopulta omasta identiteetistä.

Millenniaalivanhempi kirjautuu yömyöhään nettikurssille Miten pärjään uhma- ja murrosikäisen kanssa ja lukee, lukee lukee. Me googlaamme itsemme petiin ja koulutamme äitiytemme hengiltä.

Me olemme hyvin kasvatustietoisia. Siinä kyse on valinnoista, arvoista ja lopulta omasta identiteetistä: millainen vanhempi ja siis ihminen olen. Millainen nainen tai äiti? Nykyvanhempien sukupolvella on ollut pienestä asti valintojen mahdollisuuksia, ja samalla tietoisten valintojen paino on raskas. Kun asioita on saanut itse valita, koko elämäntavasta tulee helposti osa identiteettiä.

Vanhemmuus onkin yhtäkkiä lapsen kasvattelua monimutkaisempi kerä. Se on kivuliaan kirkas peili omalle itselle ja heijastuksen uutteralle optimoinnille.

Isovanhempien rivistä nousee käsi. Sieltä muistutetaan, että lapsi tarvitsee vain rakkautta. Että ei se ole niin vaikeaa, lapsia on aina osattu kasvattaa. Mutta onko todella? Miks’ meillä niin on monta mielipuolta? Mahdollisuuksia on enemmän kuin koskaan, joten miksi tyytyä pelkkään rakkauteen. Miksi ei ripottelisi lapselleen oikeanlaisia kehotuksia ja tunteiden sanamuotoja, jos kerran voi, ja voimmehan me, sillä vielä ei ole edes puoliyö.

Nykyvanhemman näkökulmasta vanhempana voi epäonnistua lukemattomin tavoin. Internet on lisännyt tietoamme tässäkin. Haku ”älä sano lapselle” tuottaa yli kaksi miljoonaa googleosumaa silkalla suomella. Netti on täynnä lapselle erilaisissa tilanteissa lausuttavia oikeita vuorosanoja ja liikeratoja, joita harjoitella kuin kohtauksia harrastajateatterin pääsykokeeseen.

Ehkä meidän omat valintamme eivät olekaan omiamme.

Nykyvanhemmat yrittävät. Itse opituilla taidoillaan he yrittävät pitää omat tunteensa kurissa (voi taivas) ja muistella sitä vahvuuskasvatustakin (sen voi googlata). Mutta täydellisen vanhemman muotokuva on muuttuva. Ihanteet ovat silmänräpäyksiä, jotka kertovat yhteiskunnasta ja sen kulloisistakin ihanteista.

Ehkä meidän omat valintamme eivät olekaan omiamme. Ehkä meidän ei kannata suostua kaikkea ahmivan ajan kuviksi, sillä ainutlaatuinen vanhemmuutemme on siihen aivan liian arvokasta.

Toimittaja-kirjailija Aino-Mari Tuuri tarkkailee perhe-elämää ja sen muutosta kiinnostuksella – niin yhteiskunnassa kuin omalla kohdallaan. Lapsista kaksi on alakoulussa ja yksi päiväkodissa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä