Koti 31.10.2015 Päivitetty 16.08.2021

Vauva tulossa koiraperheeseen – ota nämä asiat huomioon!

Jos perheessä on koira, kun vauva syntyy, edessä on totuttelun aika. Koirasta ei tarvitse vauvan vuoksi luopua, mutta monet kodin rutiinit on mietittävä uusiksi. 

Teksti
Elina Teerijoki
Kuvat
Colourbox

Suunnittele koiran ulkoilutuksen aikataulu

Heti vauvan tultua sairaalasta kotiin kannattaa miettiä aikataulutusta – jo vanhempien jaksamisen takia. Vauva-elämän totaalisuus yllättää usein.

Lue lisää: Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

– Ensimmäinen käytännön asia on koiran ulkoilutuksen järjestäminen. Onko koiralle olemassa varahoitoverkostoa, jos vauvan unirytmit sotkevat koiran totuttua ulkoilurutiinia? Usein lapsiperheen uudet rutiinit on mahdollista järjestää myös niin, että koira ja vauva ulkoilevat samaan aikaan, mutta joskus jaksaminen voi olla lujilla, pohtii Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola.

Lue lisää: Näin opetat vauvalle vuorokausirytmin

Keskustele: Koira ja vauva, miten olette totuttaneet tulokkaan?

Hoida koiran mustasukkaisuutta

Pieni vauva on koiran näkökulmasta melko harmiton, mutta herättää tietysti kiinnostusta. Koiralle voi tuoda vauvan hajua jo sairaalasta vaikka rievun muodossa.

Kun tulokas saapuu, koira haluaa tervehtiä, mikä kannattaa hoitaa varovasti vauvaa vanhemman sylissä pitäen. Kissat ja koirat voivat olla mustasukkaisiakin uudesta tulokkaasta, etenkin, kun ”mami” on ollut synnytyksen vuoksi poissa kotoa.

Reaktio menee ajan myötä ohi.

Lue lisää: Elämä vauvan kanssa – kuvitelmat vastaan todellisuus

Varmista vauvan turvallisuus

Vauvan turvallisuus on ykkösasia etenkin, kun päästään konttausikään. Kun vauva alkaa liikkua itsenäisesti ja tutkii ympäristöään, koira voi joutua koville.

Vanhempien tehtävä on olla tilanteissa tarkkana ja ohjata kumpaakin osapuolta kunnioittamaan toista. Vauvaa tai taaperoa ei koskaan saa jättää koiran kanssa kahden.

– Vauvalla on tarttumisrefleksi, eikä karvoihin tarraaminen varmasti tunnu koirasta mukavalta. Pikkulapsi voi vaikka kaatua koiran päälle, minkä koira taas voi tulkita hyökkäykseksi ja puolustautua. Se on koiran lajityypillinen tapa toimia, Unhola selittää.

Lue myös: Näin lemmikki kasvattaa lasta

Toiset lapset ovat ylenpalttisen kiinnostuneita eläimistä eivätkä antaisi niiden nukkuakaan rauhassa. Tässäkin aikuisella on ohjaamisen paikka. Kummallekin on kotona oma reviirinsä ja aluetta, jossa ei saa häiritä.

– Lapsille pitää opettaa, että koira on kiva kaveri, mutta sitä ei saa koko ajan häiritä. Jos se on omassa pedissään nukkumassa, sinne ei saa mennä. Vastaavasti lapselle järjestetään paikkoja, joihin koira ei saa tulla, ja joissa hän saa leikkiä rauhassa.

Vauvaa ei niin ikään saa päästää leikkimään koiran leluilla tai ruoalla, koska koira voi myös päätyä puolustamaan omia tavaroitaan. Eikä koirakaan saa koskea vauvan leluihin.

Portin rakentaminen on hyvä ajatus, jos vahtiminen on muuten vaikeaa. Koira kannattaa totuttaa porttiin ja mahdollisiin muihin muutoksiin sen elintilassa jo ennen vauvan syntymää.

Lue myös: 7 periaatetta, joista sinäkin vanhempana joudut luopumaan

Totuta koira pentuna lapsiin

Eläimet ovat luonteiltaan erilaisia. Jos vauvaperheen koira on vanha äreä herra, joka ei ole tottunut lapsiin, siitä ei yrityksistä huolimatta ja välttämättä koskaan tule lasten ylintä ystävää.

– Koira sosiaalistuu ihmisiin pentuvaiheessa. Jos se ei siinä vaiheessa saa kokemuksia lapsista, lasten riehakkuus ja kovat äänet voivat jatkossa pelottaa sitä, Kaija Unhola selittää.

– Tiivistä suhdetta lapsen ja koiran välille ei tällaisessa tilanteessa kannata alkaa hakea, vaan antaa koiran olla enimmäkseen omissa oloissaan, jos se ei itse kiinnostu lapsesta.

Koiran on kuitenkin ymmärrettävä, että se on hierarkian alimpana. Se ei saa pomottaa lasta eikä murahdella tälle. Yleensä koira nauttiikin säännöistä, sillä laumaeläimenä se sopeutuu kuriin.

Lue lisää: Koiran hankinta

Entä jos vauva on allerginen koiralle?

Allergioiden hoito on viime vuosina muuttunut. Enää ei ”varmuuden vuoksi” vältetä ruoka-aineita tai muita altistuksen lähteitä, vaan esimerkiksi siitepölyallergia ei nykynäkemyksen mukaan estä lemmikin pitämistä.

– Siedättyminen on yksilöllistä, ja oman perheen tilannetta pitää seurata kokonaisuutena, suosittelee Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

Eläimen pitoa vastaan puhuu se, että jollain perheenjäsenistä on astma tai vaikeaoireinen lemmikkiallergia. Kaikista suomalaisista noin 15 prosenttia on lemmikkieläimille allergisia.

Viimeaikaisten, yhä keskeneräisten tutkimusten mukaan eläimen läsnäolo kodissa saattaa jopa suojata vauvaa allergioiden kehittymiseltä. Alustavien tulosten mukaan lemmikin omistavissa kodeissa varttuneilla yksivuotiailla on jonkin verran vähemmän allergiaoireita kuin verrokeilla.

– Eläin todennäköisesti tuo kotiin mikrobeja ja bakteereita, jotka kasvattavat lapsen vastustuskykyä, Vuorenmaa selittää.

Sellaista lemmikkiä ei olekaan, jolle ei voisi tulla allergiseksi. Akvaario on varsin turvallinen, mutta kalanruoalle voi herkistyä. Karvattomuus ei auta; kilpikonnien ja liskojenkin iho hilseilee. Allergisille sopivista koiraroduista puhutaan, mutta Vuorenmaa sanoo, että eläinyksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin rotujen väliset.

– Koiristakin toisilla on kuivempi, hilseilevämpi iho kuin toisilla, ja tällaiset eläimet aiheuttavat eniten oireita.

Allergiatestiä ei kannata tehdä varmistuakseen siitä, voiko lemmikin ottaa; paremman tuloksen näkee todellisella altistuksella eläinpölylle.

– Positiivinen testitulos kertoo vasta herkistymisestä. Altistusta voi kokeilla esimerkiksi lainakoiran tai -kissan avulla, Vuorenmaa ehdottaa.

Lue lisää: Lasten ruoka-aineallergiat – Allergiaperheiden vinkit toisille vanhemmille

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X