Perhe-elämä 04.06.2020 Päivitetty 21.08.2023

Lapsimessut peruttiin kokonaan tältä vuodelta – ei vielä ensi maaliskuussakaan

Lapsimessut 2020 siirtyvät edelleen, elokuulta vuoden 2021 keväälle. Messuja ei voi järjestää koronaviruksen vuoksi tänä vuonna.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Vaikka koronatartunnat ovat hiipumaan päin Suomessa, isoja yleisötapahtumia ei voida vielä syksylläkään välttämättä järjestää. Monen lapsiperheen, odottajan ja isovanhemman suosikkimessut, Lapsimessut, siirtyvät ainakin toukokuuhun 2021.

Lapsimessut on tavattu järjestää Helsingin Messukeskuksessa joka huhtikuussa. Ensin ne siirrettiin pandemiauhan vuoksi elokuulle 2020. Tänään ilmoitettiin uudesta lykkäyksestä pitkälle ensi vuoteen.

Lapsimessujen Facebook-sivulla kerrotaan, että tälle vuodelle hankitut liput käyvät sellaisinaan ensi vuoden messuille. Halutessaan liput voi myös vaihtaa jonkin toisen Messukeskuksen messujen lippuihin.

Lapsimessujen 2020 kanssa yhtäaikaa järjestettävät OutletExpo, Eläinystäväni ja kouluikäisille suunnattu HupiCon -tapahtumat siirtyvät myös näillä näkymin toukokuulle.

– Näin suuren tapahtumakokonaisuuden valmistelu vaatii meiltä ja asiakkailtamme valtavasti varautumista. Siksi lopullinen päätös tapahtuman järjestämisestä oli tehtävä viimeistään kesäkuun alussa, sanoo Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue tiedotteessa.

– Tämän hetken tietojen ja rajoitusten valossa joudumme siirtämään pääosin lapsiperheille tarkoitetun tapahtumakokonaisuuden elokuulta ensi keväälle

Lapsimessut 2020 siirtyvä ensi keväälle

Lapsimessuilla on ollut perinteisesti tarjolla jos jonkinlaista tekemistä.

Yhtenäisessä messutilassa pienten sekä suurempienkin messuvieraiden riski saada virustartunta tai levittää sitä eteenpäin vaatisi todennäköisesti valtavasti erilaisia turvajärjestelyitä.

Lapsimessuilla on perinteisesti ollut runsaasti erilaisia leikkipisteitä ja touhumahdollisuuksia kaiken ikäisille lapsille. Tarjolla on ollut muun muassa pallojapelejä, askarteluja ja esityksiä. Eläinystävien puolella lapset ovat päässeet tutustumaan eri lemmikkeihin.

Koronakevään aikana messutunnelmaan on voinut päästä osalliseksi digitaalisesti.

– Pahinta ikävää helpottamaan järjestimme toukokuussa virtuaaliset Lapsimessut, jotka onnistuivat yli odotusten, Mroue kertoo tiedotteessa.

Lue myös: Asuntomessujen 2020 lastenhuoneet: Nämä sisustustrendit ovat nyt in – ja nämä onneksi out?

Artikkelia muokattu 4.6.2020.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X