Ruoka 28.12.2022

Syöttekö iltaruoan samaan aikaan kuin muut pikkulapsiperheet? Pikku Kakkonen ei olekaan absoluuttinen ruoka-aikaraja

Päiväkodin jälkeen lämmintä ruokaa pöytään keinolla millä hyvänsä vai sittenkin vain välipalaa – näin lapsiperheet ovat ratkaisseet iltaruoka-ajan.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Päiväkodista suoraan iltaruokapöytään ja mahdollisimman äkkiä?

Suomessa tavataan syödä muuta Eurooppaa aiemmin illallinen eli illan lämmin ateria. Kaksplus halusi selvittää, syödäänkö lapsiperheissä pääsääntöisesti iltaruoka Pikku Kakkosen jälkeen, kuten ehkä sitkeä käsitys elää.

Samalla kysyimme, syövätkö perheet iltaruoan myös viikonloppuisin samaan aikaan kuin arkena.

Kyselyyn vastasi yli tuhat Kaksplussan lukijaa.

Yli puolet vastaajista syö jo ennen Pikku Kakkosta

Noin 56 prosenttia vastaajista syö illan lämpimän aterian jo ennen Pikku Kakkosen alkua.

Ruoka-aika saattaa kuitenkin korreloida iän kanssa. Kyselyyn vastasi eniten 1–2-vuotiaiden vanhempia. Toiseksi eniten vastauksia sateli 3–6-vuotiaiden perheistä.

Noin 34 prosenttia vastaajista syö iltaruoan kello 17-18. Tämä oli toisiksi yleisin vastausvaihtoehto.

Loput 10 prosenttia syövät iltaruoan tätä myöhemmin.

Lasten harrastukset saattavat sanella ruoka-ajan

Monissa perheissä iltaruoan ajankohdan sanelee ennen kaikkea lasten kiljuva nälkä päivähoitopäivän jälkeen, mutta toisaalta myös harrastusten ajankohta.

Varsinkin alle kouluikäisten lasten harrastuksen alkavat arki-iltaisin usein ennen kello kuutta. Tämä on hyvä unen kannalta, mutta vanhemmille saattaa tulla kiire ruoan valmistamisen kanssa.

Yksi apu tähän ovat valmisruoat ja pakasteeseen jemmatut annokset.

Viikonloppuna lämmin ruoka syödään samaan aikaan kuin arkenakin

Kyselyn perusteella viikonloppuisin lämmin iltaruoka ajoittuu samoin kuin arkisin, vaikka iltaruoalla ei liene samanlainen ”kiire” kuin arkisin.

Hieman suurempi osa kuitenkin syö iltaruokansa kello 17-18 kuin arkisin. Tämä tarkoittaa 37 prosenttia vastaajista.

Perhe päättää ruoka-ajan itse

Mitään ohjeellista iltaruoka-aikaa ei kuitenkaan ole olemassa.

Esimerkiksi ruoka-toimittaja ja julkkiskokki Meri-Tuuli Väntsi kertoi taannoin Kaksplussalle, että hänen perheessään iltaruoka syödään vasta seitsemän jälkeen, vaikka perheessä on pieniä lapsia. Päiväkodin jälkeen Väntsin lapset nauttivat pientä välipalaa, jotta he jaksavat pääateriaan asti.

Ruoka-alan ammattilainen ei muutenkaan perusta esimerkiksi neuvolasuositusten orjallisesta noudattamisesta.

– Neuvolasta annetaan ruokailuaikasuositukset, jotta kaikilla olisi jokin lähtökohta, josta oman perheen ruokakulttuuria kannattaa lähteä rakentamaan. Meidän perheellemme suositukset eivät sellaisenaan sopineet.

Lue myös: Pitääkö lautanen syödä tyhjäksi? Meri-Tuuli Väntsi puhuu suunsa puhtaaksi 6 ruokailuväitteestä

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X