Vapaa-aika 18.01.2018 Päivitetty 31.10.2022

Kaksplussan uusi kolumnisti Inka Isotalo tietää, millaista on reissata lapsen kanssa: ”Onnistunut toteutus on varusteista kiinni”

Pieni lapsi on utelias ja rohkea, vanhemmilta kotoa lähteminen hänen kanssaan vaatii vain uskallusta ja viitseliäisyyttä. Mutta se kannattaa, kirjoittaa Kaksplussan uusi kolumnisti Inka Isotalo.

Teksti
Inka Isotalo
Kuvat
Paula Kukkonen/Otavamedia

Pieni lapsi on rohkeimpia olentoja, mitä tiedän. Uteliaisuus ja rajaton luotto hyvään ohjaavat jokaista hetkeä, välillä vanhemman kyllästymiseen asti. Omat pelot ja ennakkoluulot lipsahtavat joskus kuitenkin lapsen ilon tielle:

”Emme pääse valitettavasti tulemaan, koska meillä on se vauva.”

”Hei älä koske, muistatko, mehän pelkäämme koiria.”

”Se on varmaan aika mausteista, ei kannata maistaa.”

“Ei tarvitse mennä sedän syliin, sillähän on tuo iso pelottava parta.”

”Nyt äkkiä sitä käsidesiä!”

Tuntuu, että turvallisempaa ja helpompaa kaikille on jäädä kotiin. Mutta onko kukaan tyytyväinen?

Lapsi rähjää vanhoja tylsiä lelujaan, vanhemmat ulisevat oman ajan puutteesta ja kaikki ovat jo monta kuukautta tienneet, missä Pain potkulauta ja Tiivi-Taavin laukku ovat.

Pitäisikö sittenkin lähteä reissuun?

Inka Isotalon ja ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion Mirella-vauva on jo tottunut reissaaja.

Lähteminen – vaivalloista, mutta sen arvoista

Se voi olla pyrähdys lähipitäjään, työmatka, reppureissu tai vaikkapa vuosi veneessä. Kyse on elämäntilanteesta ja vanhempien viitseliäisyydestä pakata, purkaa, miettiä ja pakata uudelleen. Viitseliäisyydestä varautua kaikkeen, mutta väistää hysteria, ennakoida, mutta samalla muistaa lapsen olevan joka paikkaan levinnyt luontokappale, jonka hoitovälineitä tavataan kaikkialla.

Lähteminen on aina ärräpäiden ja pienen puuskutuksen arvoista. Onnistunut toteutus on varusteista kiinni, ja yleensä lapsi nauttii vaihtelusta. Tuoksuja, ääniä, makuja, sekä erikokoisia ja -näköisiä sylejä.

Maailmalla rakastetaan pieniä lapsia. He ovat tervetulleita parhaisiin ravintoloihin, heitä ei katsota kieroon, jos he kommunikoivat kovaa ja korkealta, ja ennen kaikkea vanhempia autetaan. Tuskanhiki on universaalisti ymmärretty asia, joten ovet aukeavat, kärryt nostetaan, lentokoneessa vilkutellaan ja annetaan rohkaisevia katseita.

”Tiedän, ymmärrän, koita kestää, tuo vaihe menee ohi. Tulen apuun.”

Turvallisuudentunne syntyy rakkaudesta

Entä se lapsi sitten? Rutiini voi tarkoittaa muutakin kuin tiukkoja kellonaikoja. Se voi olla tuttu loru, mukana kulkeva unipesä, hassutukset vaipanvaihdon yhteydessä tai jotain ihan muuta.

Turvallisuudentunne syntyy rakkaudesta ja siitä illuusiosta, että vanhemmalla on homma hallussa. Lapsi oppii, että vastoinkäymisistä selvitään, vaikka sattuu ja tapahtuu. Samalla kehittyvät bakteerikanta, käytöstavat, sosiaaliset taidot, erilaisuuden ymmärrys ja pettymysten sieto. Pieni olento rakastaa kaikkea uutta ja jännittävää, joten hän on ensimmäisenä valmis lähtöön.

Aluksi pakkaaminen on kamalaa, mutta sitten senkin oppii. Lapsi tietää, mistä on kyse ja menee jo valmiiksi istumaan matkalaukkuun. Se on meidän perheen rutiini.

Kommentit (1)

Todella hyvin kirjoitettu juttu. Sait puettua ajatukseni sanoiksi. Olemme lasten kanssa reissanneet todella paljon ja matkustaminen antaa voimia valtavasti koko perheelle. Moni kysyy, miten jaksatte matkustaa lasten kanssa, mutta mielestäni se on vain asennoitumiskysymys. Pakkaaminen on se rankin vaihe ja kun siitä pääsee voi rentoutua. Joka kerta pakatessa tulee miehelle sanottua, että ei lähdetä nyt kyllä pitkään aikaan mihinkään. Muutaman viikon päästä se lause on unohdettu ja laukut taas pakattu…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X