Kerrostalojen leikkipaikat ovat kaikkien käytössä – vanhemmat kuitenkin eri mieltä: ”En veisi lastani vieraille pihoille”

Mistä tietää, millä kerrostalon pihalla on sallittua leikkiä ja millä ei? Soitimme kiinteistöliiton lakimiehelle ja kysyimme asiaa. Myös vanhemmat kertovat oman mielipiteensä kuumaan kysymykseen.

Teksti Kia Toivanen
Kuvat iStock
Saako kerrostalon pihalla leikkiä?
Veisitkö sinä lapsen tälle pihalle leikkimään?

Voiko lapsen kanssa käydä leikkimässä vieraan kerrostalon leikkipaikalla?

Tämän kuuman kysymyksen heitti ilmoille Ferdani Family -blogia pitävä Jerina, joka oli saanut selville, että hänen miehensä käy perheen 2,5-vuotiaan tytön kanssa läheisten kerrostalojen pihoilla leikkimässä.

Jerina sen sijaan oli pitänyt tiukkaa linjaa siitä, että muiden talojen pihoille ei mennä ilman lupaa.

Itse olen siis sitä mieltä, että toisten pihoille ei saa kutsumatta mennä, oli kyseessä sitten omakotitalo tai kerrostalo. Joissain pihoissa lukeekin, että yksityisalue, ja olen monet kerrat sanonut Myylle, että tuonne ei voida mennä, kun se ei ole puisto vaan toisten piha, Jerina kirjoittaa blogissaan.

Vieraan talon pihassa leikkiminen on tuntunut Jerinan mielestä väärältä ja lähinnä nolostuttanut.

Sillä yhdelläkin kerralla, kun en tajunnut minne ollaan menossa, olin ihan nolona, kun Myy pihalla hetken leikki. Ajattelen, että asukkaat kyllä tunnistavat, että ei asuta siellä ja en halua lapseni ”vievän leikkitilaa” niiltä kenen piha oikeasti on.

Miten asia on? Onko muiden pihoilla leikkiminen noloa ja väärin vai täysin normaali, sallittu juttu?

Taloyhtiöt kieltävät leikkipaikkojen käytön vain harvoin

Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Kaisu Terkki tunnistaa vanhempia askarruttavan tilanteen. Hänen mukaansa lähtökohta on, että pihoilla saavat leikkiä myös muut kuin oman pihan lapset.

– Pihoille tulemista ei ole lähtökohtaisesti kielletty, vaikka ne olisivatkin yksityisaluetta. Teoriassa taloyhtiö voi todeta, että piha on aluetta, johon ei haluta muita kuin omia lapsia, mutta käytännössä siitä muodostuu kaksi ongelmaa: miten asiaa valvotaan ja mitkä ovat toimenpiteet, jos sääntöä rikotaan, Terkki huomauttaa.

Jos taloyhtiö on päättänyt, että ulkopuoliset lapset eivät ole leikkipaikalle tervetulleita, tulee siitä olla selkeä merkki: aita tai kyltti, jotta pihalle tulija huomaa asian.

Tapauksesta, jossa taloyhtiö olisi erityisesti kieltänyt vieraiden lasten leikkipaikan käytön, Terkki ei kuitenkaan ole kuullut.

– Taloyhtiöissä keskustelunaiheeksi nousee useimmiten lasten leikkiminen pihoilla ylipäätään. Leikkimisen äänet häiritsevät osaa ihmisistä, mutta ei siinä usein erotella, ovatko ne omia vai vieraita lapsia.

Itsekin kahden lapsen äitinä Terkki on huomannut arjessaan, että perheen kerrostalon leikkipaikalla käy paljon vieraita lapsia, ja kaikki menevät siellä sulassa sovussa.

Saako kerrostalon pihalla leikkiä?

Onko sillä väliä, kuka hiekkalaatikolla leikkii?

– Maalaisjärjen käyttö on sallittua. Itse ajattelen, että mitä se häiritsee, että lapset käyvät pihalla leikkimässä? Leikkimistä ei tarvitse rajoittaa, jos siitä ei aiheudu häiriöitä. Se menee helposti kyttäilyksi, ja onko se sitten mukavaa asumista, Terkki toteaa.

Vanhemmat jopa ylivarovaisia asian suhteen

Kysyimme myös Kaksplussan Facebook-sivuilla vanhemmilta, mitä mieltä he ovat vieraiden kerrostalojen pihoilla leikkimisestä. Monet vierastivat ajatusta, joko yleisen häveliäisyyden tai taloyhtiön vastuun ja kukkaron vuoksi.

En itse veisi toisten vieraille rivitalojen/kerrostalojen pihoille lapsia leikkimään. Eri asia, jos siinä talonyhtiössä asuu kavereita ja lapset leikkii keskenään.

Ei. Se on yksityisalue. Ja taloyhtiön asukkaat maksavat ylläpidon jne. Kaupungin/kunnan puistot on verorahoilla ylläpidettäviä. Lisäksi kaupunki vastaa, että laitteet jne ovat kunnossa. Taloyhtiö ei voi vastata, jos yksityisalueelle tulee täysin ulkopuolisia ja jotakin sattuu. Liian suuri vastuu yhdelle taloyhtiölle.

Olen samaa mieltä, ettei täysin vieraalle pihalle mennä. Mutta meilläkin on tässä tilanne, että tällä talolla ei ole omaa leikkipaikkaa ollenkaan, mutta meitä vastapäätä ihan parin metrin päässä on toisen talon leikkipaikka, niin en näe ongelmaksi käyttää tyttöä siinä leikkimässä.

Jos on kunnan kerrostaloja/rivareita niin voi mun mielestä mennä. Yksityisiin pihoihin ei.

Osa vanhemmista puolestaan koki, että leikkipaikan hyödyntäminen on vain iloinen asia, ja samalla leikkipaikalla myös lapsille on toisistaan seuraa.

Kyllä, jos naapuripihan lapsia on ulkona.

Kyllä me on otettu meidän rivariyhtiön pihalle myös vieraat lapset (ja aikuiset) leikkeihin mukaan…

Yksi vanhemmista jakoi ohjennuoran, jota noudattamalla ei voi mennä ainakaan suuresti vikaan.

Kyllä voi mennä. Jos kerrostalon piha on aidattu tai kyltti ”yksityisalue”, silloin ei saa mennä.

Jerinan koko blogikirjoituksen aiheesta pääset lukemaan tästä.

Kommentit

10 kommenttia
Avatar

Järki nyt päähän! Kerrostalon piha on piha siinä missä omakotitalon pihakin. Ei kukaan omakotiasuja toivota kutsumattomia vieraita pihaansa leikkimään, miksi kerrostalossa asuva olisi jotenkin eri asemassa?

Avatar

Meille tapahtui että olin mun siskon ja mun tytön kanssa tässä lähi pihassa leikkimässä joo naapuri kerrostalon piha, ihan rauhassa tyttöni leikki hiekkalaatikolla ja näki jotain kiinnostavaa meni tutkimaan, tuli nainen ei esitellyt itseään häätämään pois pihalta, riidaksi kerkustelu muotoutui ja lähdimme pihasta, missään ei lukenut yksityisalue tai mitään muutakaan vetosi että taloyhtiön piha täällä ei saa vieraat olla. Kuulin myöhemmin että tämä nainen oli taloyhtiön puheenjohtaja ja käyttäytyi todella huonosti. Ja mä ja mun tyttö oltiin leikitty niiden pihalla jo yli vuoden eikä ketään häiritty. Laitoin asiasta s. Postia isännöitsijälle ja hän kielsi pihalla leikkimisen, emme ole enää menneet tuolle pihalle leikkimään

Avatar

Poliisilaki 872/2011, 2. luku:

”5 §
Kotirauhan ja julkisrauhan suojaaminen

Poliisimiehellä on oikeus rikoslain (39/1889) 24 luvun 11 §:ssä tarkoitetun kotirauhan tai saman luvun 3 §:ssä tarkoitetun julkisrauhan suojaaman tilan tai muun paikan haltijan tai tämän edustajan pyynnöstä poistaa henkilö, joka ilman laillista oikeutta tunkeutuu, menee salaa tai toista harhauttamalla taikka kätkeytyy sinne tai jättää noudattamatta käskyn poistua sieltä.”

Poliisilla on siis oikeus poistaa henkilö kotirauhan tai julkisrauhan suojaamalta alueelta. Kerrostalojen pihat eivät kuulu julkisrauhan eivätkä kotirauhan piiriin. Poliisilla ei siis ole toimivaltuuksia poistaa ketään kerrostalon (aitaamattomalta) pihalta, mikäli ko. henkilö ei aiheuta haittaa (esim. metelöi tai tallo istutuksia), vaikka taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja pyytäisikin.

Maa-alueen omistaja voi tietyissä rajoissa päättää omistamansa alueen käytöstä. Aivan mitä tahansa ei kuitenkaan saa tehdä. Esimerkiksi maanomistaja ei saa ilman lupaa rakentaa asuntoja maalleen (tarvitaan rakennuslupa), ei saa kieltää ketään poimimasta marjoja mailtaan tai liikkumasta maillaan jalan, suksilla tai polkupyörällä, kunhan liikkujat ja marjastajat eivät tule kotirauhan suojaamiin paikkoihin. Kotirauhan suojaamaa aluetta ei saa omatoimisesti laajentaa esim. kieltokyltein. Pihapiirejä koskevat kuitenkin siinä mielessä eri säännöt, että rikoslaissa kielletään toisen pihan käyttäminen kulkutienä hallinnan loukkauksena, jos siitä koituu vähäistä suurempi haitta. Tässä ei eritellä erikseen omakotitalojen kotirauhan suojaamia pihoja ja esim. kerrostalojen pihoja. Pelkkä meneminen kerrostalon pihaan ei ole hallinnan loukkaus, ellei piha ole aidattu. Myös aitaamattomaan pihaan meneminen on hallinan loukkaus, mikäli se on toistuvaa. Vaikka kerrostalojen pihoille saakin siis tilapäisesti mennä lain niin salliessa, ymmärrän hyvin asukkaiden harmituksen, jos heidän pihansa kautta kulkee paljon ihmisiä. Ymmärrän myös hyvin mielipahan, jos joku on kovassa kiireessä ja päättää yhden kerran oikaista jonkun kerrostalon pihan poikki ja sitten joku tulee meuhkaamaan, ettei tästä saa kulkea. Toisten reviirin kunnioituksella, terveellä järjellä ja unohtamalla turha herkkähipiäisyys ei pitäisi syntyä konflikteja moisesta asiasta.

Avatar

Poliisin sivuilla (poliisi.fi) ja Suomen Lain sivuilla (finlex.fi), järjestyslaissa ja hallituksen esityksessä järjestyslaiksi kerrotaan, että poliisi turvaa ihmisten oikeutta oleskella ja kulkea ilman että kukaan häiritsee heitä yleisillä paikoilla ja että kerrostaloyhtiön piha (lukuun ottamatta rajattuja huoneistojen terasseja) on yleistä aluetta, jollei se ole täysin aidattu korkealla aidalla ja lukossa, jolloin se olisi yksityistä aluetta. Yleisesti kaikki alueet, joihin yleisöllä on pääsy, ovat yleistä aluetta.
Suomen laissa on lisäksi periaate, että ihmisten oikeuksia ei voida rajoittaa ilman perusteita.
Kerrostalojen pihat ovat yksityisomisteisia yleisiä alueita.
Niitä ei kuitenkaan toinen saa ottaa hallintaansa, mikä tarkoittaa, että niille ei saa leiriytyä tai pysäköidä. Oleskelu, kulku ja leikkiminen on sallittua.

Poliisin nettisivuilla erikseen todetaan, että poliisi turvaa, että ihmiset saavat olla häiritsemättä yleisellä alueella. Taloyhtiön asukas, joka tulee uhkaavasti elehtien, puhuen tai toimien, voi syyllistyä järjestyslaissa kiellettyyn uhkaavaan käyttäytymiseen.
Siinä poliisi onkin yht’äkkiä sakottamassa uhkaavasti ja vihaisesti käyttäytyvää taloyhtiön asukasta, ei pihalla rauhallisesti leikkivää perhettä.

Avatar

Ei tietenkään tuntemattomien pihoille mennä! Eikö tämä ole ihan itsestäänselvyys? Ei aikuisetkaan mene naapuritalojen grillikatoksiin grillaamaan omin lupineen, eikö muutenkaan lorvita muiden talojen pihoilla. Ei kai mökkirannassakaan mennä naapuriin kutsumatta?

Eri asia, jos naapurustossa lapset leikkivät jonkun pihalla hänen ”vierainaan”.

Avatar

Kävin edellisessä kodissa asuessani lapseni kanssa leikkimässä läheisen rivarin pihassa. Rivarin muiden lasten vanhemmat tulivat tutuiksi ja lapsista oli seuraa toisilleen. Välillä valvoin myös heidän lapsiaan leikkipaikalla. Siinä oli mukavaa yhteisöllistä meininkiä, enkä usko että 3-vuotias poikani häiritsi ketään rivarin asukasta leikeillään. Tottakai voi olla ihmisiä joita ärsyttää lasten nauru tai naapureiden iloinen tervehtiminen, mutta ehkä yhteiskuntaa ei kannata suunnitella heidän ehdoillaan.

Avatar

Jos taloyhtiö kieltää naapuruston lasten kokoontumisen pihalle, niin yhtälailla sitten kielto aikuisten grillivieraille

Avatar

Mukavaa leikkiä yhdessä.
Mutta jos siellä leikkiessä tapahtuu jokin vahinko tai loukkaantuminen…taloyhtiökö on vastuussa?🤔

Avatar

Hyvä jos leikkipaikoille tulee käyttöä. Useimmiten ihan keskenään saa siellä lapsen kanssa olla viemättä kenenkään ”leikkitilaa”, kun laiskat vanhemmat eivät viitsi nykyään enää ulkoilla lastensa kanssa vaan istuvat sisällä ja tuijottavat ruutua. Ulkoillaan enintään auton kanssa lähimpään ostoskeskukseen kävelylle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä