Vapaa-aika 27.01.2023

Taapero hyväksyttiin Mensan jäseneksi – Opetteli itse lukemaan 2-vuotiaana

Iso-Britannian Mensan nuorimmalla jäsenellä on ikäisekseen huikea kielipää.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Teddy Hobbs on hyväksytty Ison-Britannian Mensan nuorimmaksi jäseneksi, kertoo BBC.

Siinä missä ikätoverit opettelivat hiljalleen vasta puhumaan, Teddy oppi lukemaan 2 vuoden ja 4 kuukauden iässä.

Nykyään 4-vuotias poika lukee esimerkiksi Harry Potter -kirjoja. Beth-äiti kertoo, että Teddy oppi lukutaidon itsekseen kopioimalla kirjainten äänteitä lastenohjelmista.


Varhaisen lukutaidon lisäksi pojalla on huikea kielipää. Teddy osaa esimerkiksi laskea sataan äidinkielensä lisäksi kuudella muulla kielellä muun muassa saksaksi, ranskaksi ja mandariinikiinaksi.

Juuri kielitaito onkin lyönyt pojan vanhemmat ällikällä.

– Kerran hän leikki tabletillaan ja puhui äänteillä, joita en tunnistanut. Kun kysyin asiasta, hän vastasi ”äiti, lasken mandariinikiinaksi”, Beth kertoo BBC:n haastattelussa.

Mensan jäseneksi 3-vuotiaana

Äiti kertoo, että pojalla on taipumusta kiinnostua jostakin aiheesta intensiivisesti aina muutaman kuukauden ajaksi. Sitten kiinnostuksen kohde vaihtuu.

– Kerran Teddy kiinnostui numeroista, sitten aikatauluista, sen jälkeen maailman maista ja kartastoista, ja lopulta eri kielillä laskemisesta, äiti kuvailee.

Teddy hyväksyttiin Mensan jäseneksi, kun hän oli kolmevuotias. Poika sai tuolloin uskomattomat 139 pistettä Stanford Binet -älykkyystestissä, jonka korkein mahdollinen pistemäärä on 160. Hän on tällä hetkellä Britannian Mensan nuorin jäsen.

Mensa hyväksyy jäseneksi jokaisen, joka saavuttaa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98 prosenttia väestöstä.

Vanhemmat toivovat Teddylle tasapainoista lapsuutta siitä huolimatta, että hän on ominaisuuksiltaan muista poikkeava.

– Hän on hiljalleen alkanut tajuta, etteivät hänen ystävänsä osaa vielä lukea, mutta ei ymmärrä miksi. Koemme tärkeäksi pitää hänen jalkansa maassa, Beth-äiti sanoo BBC:n haastattelussa.

Lue myös: Väinö, 4, ei osaa leikkiä mutta pelaa aikuisten Monopolya

Lähteet: BBCIndependent

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X