Vapaa-aika 23.11.2018 Päivitetty 13.08.2019

Vuoden lastenlaulu on valittu! Soiko laulu jo teidän kotona?

Vuoden 2018 lastenlauluksi on valittu suloinen tuutulaulu, jota myös aikuinen jaksaa kuunnella! Tuu tuu tupakkarulla ja Aa tuuti lasta, olette saaneet haastajan.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock

Valtakunnallista Lastenmusiikkipäivää juhlittiin tällä viikolla ensimmäistä kertaa.

20. päivä marraskuuta vietetyn juhlapäivän idea on levittää lastenmusiikin ilosanomaa sekä palkita kotimaisen lastenmusiikin taitavia tekijöitä. Lastenmusiikki on tärkeä osa lasten omaa kulttuuria samalla tavoin kuin lastenelokuvat, -kirjat tai -näytelmät.

Onko vuoden lastenlaulu tuttu?

Lastenmusiikkipäivän huipentavassa Jellonagaalassa Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa palkittiin muun muassa vuoden lastenlaulu sekä vuoden lastenlevy.

Vuoden 2018 lastenlaulun palkinnon voitti Viivi Orvaston kirjoittama ja esittämä Unilaulu. Laulun pääsee kuuntelemaan täältä.

Voittokappale kertoo suloisesti siitä, miten erilaiset eläimet nukkuvat turvassa omissa pesissään: kana orrella, lammas lampolassa, kissa kipristellen varpaitaan – ja kuinka lapset puolestaan lämpimässä peiton alla. Tätä kaunista kehtolaulua myös aikuinen jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan!

Vuoden 2018 lastenlevyksi valittiin Tippukivitapaus. Sen takana ovat Anna-Mari Kähärä, Laura Ruohonen ja Tippukivitapaus-ensemble.

Vuoden 2018 yhtye on Pikku Papun orkesteri.

Elämäntyöpalkinnon lastenmusiikin parissa tehdystä työstä saivat Maisa Krokfors, Marjatta Meritähti, M.A. Numminen sekä Pedro Hietanen.

Onnea suomalainen lastenmusiikki!

 

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X