Vapaa-aika 21.08.2018 Päivitetty 29.01.2021

Vuoden lelut on taas valittu – nämä lelut ovat lasten suosikkeja juuri nyt

Sanotaan, että mielikuvitus on lapsen tärkein leikin väline, mutta kyllä lelutkin kivoja ovat! Vuoden lelu -kilpailussa mielipiteensä pääsivät kertomaan myös asiantuntijoista parhaat: lapset itse.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock, valmistajat

Vuoden Lelu 2018 -kilpailun voittajat on valittu. Voittajat valittiin viidessä eri kategoriassa: vuoden ajoneuvolelu, vuoden ensilelu, vuoden hahmoleikkilelu, vuoden rakentelulelu ja vuoden innovaatiolelu. Tänä vuonna leluja oli mukana ennätysmäärä, yhteensä 41 lelua.

Suomen Leluyhdistys ry järjesti Vuoden Lelu -kilpailun kolmannentoista kerran. Kasvatus- ja kaupan alan ammattilaiset arvioivat uutuusleluja kiinnittäen huomiota muun muassa lelujen innovatiivisuuteen, turvallisuuteen ja kehittävyyteen. Kasvattajien lisäksi leluja testasivat asiantuntijoista tärkeimmät: eri ikäiset lapset. Kisaan osallistuvilla leluilla leikittiin päiväkodeissa ja iltapäiväkerhoissa.

Kaikki Vuoden Lelu 2018 -kilpailun voittajat saivat omassa sarjassaan parhaat arviot. Lelut valittiin eri-ikäisille testiryhmille lelujen ikäsuositusten mukaisesti.

Vuoden Lelut 2018:

vuoden lelut

Vuoden Ajoneuvolelu 2018: Rautatieasema Grand City 45-osainen
”Hyvä yhdisteltävyys muihin junarataleikkeihin, rataa voi rakentaa monin eri tavoin.”
”Äänitys ja valotehosteet lapsista hauska toiminto.”

vuoden lelut
Vuoden Ensilelu 2018: Lego Dublo Ensimmäiset tunteeni
“Ihana tapa jutella lapsen tunteista leikin lomassa.”
”Kehittää kielitaitoa.”
vuoden lelut
Vuoden Hahmoleikkilelu 2018: Scruffaluvs-lemmikki
“Söpö lelu – hauska arvata mitä karvapallosta syntyy.”
“Lapsista oli hauska kylvettää lelua.”

vuoden lelut
Vuoden Innovaatiolelu 2018: Thunder Trax
”Kestävän tuntuinen, kulkee kivasti eri maastoissa.”
”Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita!”

vuoden lelut
Vuoden Rakentelulelu 2018: SmartMax Start Plus
”Koko ja selkeät perusvärit toimivat.”
”Herättää mielikuvituksen!”
”Turvallisia niillekin, jotka laittavat kaiken suuhunsa.”

Kaikki Vuoden Lelu 2018 -kilpailuun osallistuneet lelut löydät Suomen Leluyhdistyksen nettisivuilta.

Millä leluilla teidän perheessänne leikitään eniten? Kerro kommenteissa!

Kommentit (1)

Kiitos tästä postauksesta! Nyt tiedän mitä mun pitää ostaa synttärilahjaksi kummitytölleni.

Vastaa käyttäjälle Osumahanke Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X