Mainos: If 05.09.2022

Harrastusten matkassa – poimi perheenäidin parhaat vinkit syksyn harrastusrumbaan!

Mirva Vahvelaisen perheessä on tutustuttu niin jalkapalloon, telinevoimisteluun, tankotanssiin kuin kartingiinkin. Harrastukset nielevät viikosta tunteja ja vaativat vahvaa kalenterin hallintaa, mutta liikunnan ilo ja uuden oppiminen palkitsevat.

2 kommenttia

Sunnuntaisin Mirva Vahvelainen levittää keittiön pöydälle ruudukon ja alkaa laittaa asioita sarakkeisiin. Pojan jalkapalloharjoitukset yhdellä värillä, tytön telinevoimistelu toisella. Tuossa välissä voidaan viedä koira ulos ja tässä on hyvä kohta käyttää käydä kaupassa. Entä onko ensi viikolle tiedossa työreissuja? Ne täytyy myös ottaa huomioon.

Aktiivisessa perheessä harrastukset sanelevat aikatauluja. Mutta niin kauan, kuin se on kaikista kivaa, aikataulut kyllä syntyvät.

– Meiltä on ollut ihan tietoinen päätös kokeilla erilaisia lajeja. Haluaisimme, että lapset löytävät liikunnan ilon niin varhain kuin mahdollista. Se on asia, joka lisää hyvinvointia ihan koko elämän ajan, Mirva Vahvelainen toteaa.

Ystävän mukana rohkeasti uuteen

Perheen lapset, 6-vuotias Neela ja 8-vuotias Peetu lähtevät mielellään kokeilemaan uusia lajeja. Tällä hetkellä 8-vuotias poika harrastaa jalkapalloa, kuusivuotias tytär telinevoimistelua ja muskaria. Neelan repertuaarissa on ollut myös ringette, joka saattaa seuraavaksi vaihtua jääkiekkoon.

Vahvelainen muistuttaa, että lapset ovat erilaisia. Toiset kaipaavat arkeen paljon tekemistä ja menemistä, tapoja, joilla purkaa energiaa, toiset taas kaipaavat rauhallista oloaikaa.

– Omat lapset selvästi kaipaavat tekemistä. Ja harrastuksissa onneksi huomaa, että tekeminen osataan ottaa ikätasoisesti, ei treenata liian vakavissaan. Kunhan pääsee liikkumaan ja menemään niin kaikki on hyvin!

Monesti uusi harrastus on löytynyt kavereiden kautta. Kun päiväkodissa tai koulussa joku kertoo kivasta jutusta, lapset haluavat kokeilla itsekin.

– Omat lapseni ovat melko sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuvia. Mutta jos harrastusryhmässä on vain uusia lapsia, se totta kai jännittää. Aika monesti olemme päätyneet harrastukseen juuri siksi, että joku lapsen kavereista on ollut mukana. Esimerkin voima on iso.

Osa harrastuksista toteutetaan perheen kesken. Kesällä poika pääsi kokeilemaan tennistä äidin kanssa. Nykyään myös karting on mukana kuvioissa koko perheen harrastuksena: äiti on ainoa, jolla ei ole omaa karting-autoa.

– Erityisesti karting tuntuu toimivan koko perheen juttuna hienosti. Kun lapsille sanottiin, että nyt pitäisi lähteä kotiin nukkumaan, molemmat huusivat, että ei vielä, Mirva naurahtaa.

Kartingista innostuvat helposti niin lapset kuin aikuisetkin. Kaikilla paitsi Mirvalla on perheessä oma karting-auto.

Jos väsyttää, silloin levätään

Ihan aina innostus ei ole näin suurta. Pojan jalkapallotreenit ovat kolme kertaa viikossa, lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin voi olla pelejä ja turnauksia. Mokkapalat syntyvät jo äidiltä rutiinilla, mutta samalla rutinoituu myös pelisilmä siihen, milloin lapselle harrastukseen lähteminen ei ole hyvä idea.

– Pidämme miehen kanssa tosi tärkeänä sitä, että harrastuksesta ei tule suorittamista. Jos lapset ovat liian väsyneitä, treenit jätetään väliin.

Erityisesti lomien jälkeen voi ilmassa olla väsymystä – myös harrastuksia kohtaan.

– Omasta lapsesta kyllä tunnistaa, kun aletaan mennä yliväsymyksen puolelle. Se näkyy itkuisuutena ja kiukkuna. Mutta aika harvoin niin käy. Kesällä voi joskus motivaatio olla vähissä, jos on juuri hyvät tramppahyppelyt kesken naapurin lasten kanssa eikä huvita lähteä treeneihin.

– Mutta kun on yhdessä sovittu, että harrastusta kokeillaan ja treeneihin mennään, emme ihan jokaisesta pienestä vastalauseesta jätä treenejä väliin. Ja useimmiten lapset lähtevät innolla matkaan, Mirva jatkaa.

8-vuotiaalla Peetulla on jalkapallotreenit kolme kertaa viikossa.

Kokeileminen kannattaa

Lomilla harrastusrumba hiljenee. Kesäisin perhe viettää paljon aikaa veneellä saaristossa, kotipihassa skeitataan ja hypitään trampoliinilla. Suppilaudat otetaan esiin tyyninä päivinä. Talvilomilla ykköslaji on koko perheelle laskettelu.

Aktiivinen elämäntyyli voi välillä sisältää myös kolhuja ja murtumia. Vahvelaisen perheessä onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.

– Kun lapset ovat pienestä pitäen saaneet kiivetä ja touhuta, tuntuu, ettei ole samalla tavalla käynyt haavereitakaan. Pari kertaa on Peetun leuka liimattu ja kerran pojan skuutti lensi pikkusiskon päähän, mutta näitä sattuu, Mirva naurahtaa.

Molemmille lapsille on otettu lapsivakuutukset.

– Esimerkiksi lumilautaillessa voi sattua mitä vain. Laskettelemme talvella paljon Rukalla ja silloin ei sairaala ole ihan lähellä. Vakuutuksen ansiosta tiedämme, että pystymme käyttämään yksityisten lääkäriasemien palveluita aina, jos tarvitsee.

Vakuutus myös kattaa kaikki alle 12-vuotiaiden harrastukset.

– Eri lajien kokeilemista helpottaa kovasti, kun tietää, että vakuutus turvaa mahdolliset onnettomuudet eikä erillistä urheiluvakuutusta tarvita, Mirva toteaa.

Lapsivakuutuksen voi ottaa jo vauvalle ja se on voimassa kaikissa harrastuksissa aina 12-vuotiaaksi saakka. Niinpä eri lajeja kokeileva pikkuinen tai koululainen ei tarvitse erillistä lisenssivakuutusta. Ja kentän laidalla seisova vanhempikin voi olla rauhallisella mielellä. Lue lisää Ifin lapsivakuutuksesta ja katso hinta laskurista >>

Lumilautailussa voi sattua ja tapahtua. Lapsivakuutus molemmille lapsille antaa henkistä turvaa harrastamiseen.

Kolme vinkkiä paljon harrastaville perheille

  1. Kalenteroi, suunnittele, ennakoi. Mitä paremmin viikon ohjelma on mietitty etukäteen, sitä vähemmän on ikäviä yllätyksiä ja nälkäkiukkuja. Kalenterointi edellisenä viikonloppuna voi säästää paljon aikaa ja turhautumista seuraavalta viikolta.
  2. Eri lajeja kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti ja omaa lasta kuunnellen. Jotkut lapset kaipaavat enemmän liikuntaa, toiset omaa aikaa, kolmas lähtee kaverin perässä minne vain. Vain testaamalla voi löytää itselle ja lapselle sopivan harrastuksen.
  3. Muista pitää vapaapäiviä. Lapset, kuten aikuisetkin kaipaavat välillä vain aikaa puuhailla kotosalla ja tavata kavereita vapaamuotoisesti. Harrastamisesta ei pidä tulla suorittamista.

Lue myös: Pelkääkö lapsesi lääkäriä? Lastenlääkäri neuvoo, miten toimia

Kommentit (2)

Perheen mies mainittu artikkelissa peräti kerran. Miksi äidit ovat aina näitä projektipäälliköitä? Miehiä näkyy ja kuuluu ylipäätään vähän perheasioista kertovissa jutuissa ja kuvissa.

Ja yleensähän tämä kalenterointi lankeaa juuri perheen äidille. Milloinhan isät rupeaa tekemään vastaavaa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X