
Kivulias korva kielii korvakäytävän tulehduksesta
Äkillinen korvakäytävän tulehdus on yleinen kesäsairaus, jolle altistavat kosteus ja lämpö. Veden toistuva pääsy korvaan ja korvan kaivaminen ovat yleisimmät syyt bakteerin tai sienen aiheuttamalle tulehdukselle. Akuuttia korvakäytävän tulehdusta voidaan hoitaa korvaan suihkutettavalla Burowin -liuoksella.
Kipeä, kosketusarka ja jopa syömistä hankaloittava korva viittaa tulehdusperäiseen vaivaan, joka on yllättävän yleinen sekä lapsilla että aikuisilla. Lapsen kohdalla kyse on monesti välikorvatulehduksesta (otitis media), joka ilmaantuu vilustumisen tai flunssan yhteydessä. Tällöin korvakivun lisäksi kuume on varsin tyypillinen oire.

Aikuisen korvatulehdus on useimmiten korvakäytävän tulehdus (otitis externa). Tämä tarkoittaa tärykalvon ulkopuolisen ihon tulehdusta ulkokorvassa.
Aikuisen korvatulehdus on useimmiten korvakäytävän tulehdus (otitis externa). Tämä tarkoittaa tärykalvon ulkopuolisen ihon tulehdusta ulkokorvassa, jonka syntyyn vaikuttaa ulkoinen ärsytys. Näitä ovat esimerkiksi korvan kaivaminen, jatkuva korvatulppien tai nappikuulokkeiden käyttäminen sekä korvan toistuva ja runsas altistuminen vedelle. Myös korvakäytävien yksilöllinen rakenne, aikaisemmin sairastettu korvakäytävän tulehdus sekä diabetes, ekseema, psoriaasi tai muu ihosairaus lisäävät tulehdusriskiä.
Akuutti korvakäytävän tulehdus vaivaa erityisesti kesäisin, sillä lämmin ja kostea ilmasto edistävät sen kehittymistä. Siksi siitä käytetäänkin usein nimiä kesäkorva, trooppinen korva ja surffarin korva.

Tulehduksen hoitoon tarkoitettu Otinova@ korvasuihke, joka tappaa bakteereita ja sieniä, lievittää kutinaa sekä kuivattaa paikallisesti korvakäytävää.
Kipu ja kutina edellyttävät hoitoa
Korvakäytävän tulehduksen oireita ovat muun muassa kipu, ärsytys, kutina ja epämukavuuden tunne korvakäytävässä. Bakteeritulehduksessa korvakipu kehittyy nopeasti erittäin kovaksi, mutta sienen aiheuttamassa tulehduksessa tämä tapahtuu hitaammin. Korvakipu säteilee usein leukaan saakka ja korvan koskettelu tai leukojen liikuttaminen pahentavat sitä. Korvakäytävän turvotessa myös kuulo voi heiketä.
Jos kipu on voimakasta ja pitkäkestoista tai oireet toistuvat usein, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin. Korvakäytävän tulehdus voidaan tavallisesti todeta korvaan katsomalla. Oireet voivat toisinaan olla hyvinkin lieviä ja johtua esimerkiksi korvakäytävää painavasta kuivasta vaikusta. Tällöin korvaa voi kostuttaa ja seurata tilanteen kehittymistä 1-2 päivää.
Helpotusta kesäkorvaan tarjoaa tulehduksen hoitoon tarkoitettu Otinova@ korvasuihke, joka tappaa bakteereita ja sieniä, lievittää kutinaa sekä kuivattaa paikallisesti korvakäytävää. Apteekista saatava helppokäyttöinen Otinova@ korvasuihke toimii tehokkaana viikon kuurina aikuisille ja yli 5-vuotiaille.
Ehkäise vaivoja, vältä vettä ja vanupuikkoja
Tulehduksen laannuttua korvan hyvinvoinnista ja uusien tulehdusten ennaltaehkäisemisestä kannattaa huolehtia entistä tarkemmin. Tämä tarkoittaa korvan suojaamista vedeltä esimerkiksi uinnin, kylvyn tai päivittäisen suihkun yhteydessä.
On syytä muistaa, että korvien kaivaminen vanupuikolla tai millä tahansa muulla esineellä vaurioittaa korvakäytävän herkkää ihoa. Lisäksi nappikuulokkeiden, kuulokojeen tai korvatulppien jatkuva käyttäminen ärsyttää korvakäytävää ja työntää jo muodostunutta vahatulppaa syvemmälle. Oikuttelevaa korvaa tulee helposti tongittua entistä enemmän ja ikävä noidankehä on valmis.
Korvavahaa ei pidä lähteä tarpeettomasti poistamaan, sillä sen tehtävänä on suojata herkkää ihoa ja edistää veden poistumista korvasta. Farmaseuttisesti puhdistettua oliiviöljyä sisältävä Vaxol@ korvasuihke soveltuu erinomaisesti sekä korvavahan pehmentämiseen ja poistamiseen että korvakäytävän ihon suojaamiseen veden vaikutuksilta.
Säännöllisesti käytettynä aikuisille ja yli 1-vuotiaille tarkoitettu Vaxol@ korvasuihke edistää korvien kokonaisvaltaista terveyttä lievittämällä kutinaa, ehkäisemällä tulehdukselle otollisten olosuhteiden muodostumista ja vähentämällä korvahuuhtelun tarvetta.

Säännöllisesti käytettynä aikuisille ja yli 1-vuotiaille tarkoitettu Vaxol@ korvasuihke edistää korvien kokonaisvaltaista terveyttä lievittämällä kutinaa, ehkäisemällä tulehdukselle otollisten olosuhteiden muodostumista ja vähentämällä korvahuuhtelun tarvetta.
Jaa oma kokemuksesi