Toimintaterapia tukee ADHD-lapsen arkea
Kun perheessä on neurokirjolla oleva lapsi, arjen haasteet voivat olla moninaisia ja yllättäviä. Ongelmien kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä yksin. Toimintaterapia auttaa lasta tunnesäätelyssä ja arjen haasteissa, ja varhain aloitettuna se kantaa pitkälle lapsen elämässä. Aiheesta on tehty ilmainen webinaari.
Epäsosiaalisuutta, käytöshäiriöitä, vaikeuksia hallita tunteita, ärtymisherkkyyttä, nopeita mielialan vaihteluita, turhautumista ja impulsiivisuutta, mutta toisaalta levottomuutta sekä yliaktiivisuutta.
Nämä ovat Terapiatalo Nosteen toimintaterapeutti Heikki Takalan luettelemia tyypillisiä oireita, jotka saattavat kieliä neuropsykiatrisesta häiriöstä. Neuroepätyypillisyyttä ovat ADHD, Tourette ja autismi.
Neuroepätyypillisyys liittyy aivojen rakenteisiin, ja se on synnynnäistä. Toisaalta myös ympäristötekijät, kuten varhaiset kokemukset ja raskausajan sekä synnytyksen komplikaatiot voivat myös vaikuttaa siihen, miten ADHD ilmenee ja kehittyy.
ADHD-oireet voivat näyttäytyä myös ilman yliaktiivisuutta, jolloin se on vaikeampi havaita
”Lapsen vaikeus säädellä tunteita on melko helppo tunnistaa toimintakyvyn häiriöksi. Sen sijaan levottomuus ja yliaktiivisuus voivat liittyä myös kasvuikään”, Heikki Takala toteaa.
Apua kannattaa hakea mahdollisimman varhain
ADHD on vahvasti periytyvä, eikä aina ymmärretä, että kyse on toimintakyvyn häiriöstä, johon voi saada avuksi toimintarapiaa ja lääkehoitoa.
”Vanhempi saattaa ajatella, että oli itsekin levoton lapsi, ja oman lapsen oireilu koetaan normaaliksi. Jos vanhempi kuitenkin pärjäsi tarkkaavaisuushäiriönsä kanssa 80-luvulla, pitää muistaa, että nyky-ympäristö on lapselle ja nuorelle huomattavasti vaativampaa kuin takavuosina”, Takala huomauttaa.
Takalan kokemuksen mukaan lapsen neurokirjon kieltäminen on vanhempien yleinen reaktio. Hän kuitenkin suosittelee diagnoosin varmistamista. Tällöin ei tarvitse arvailla, tarvitseeko lapsi ammattilaisen apua vai ei. Hän on joskus yhyttänyt ADHD-testeihin myös neurokirjolla olevan lapsen vanhemman.
”Vaikka isän päässä soi 12 radiokanavaa samaan aikaan ja keskittymiskyky hajoaa viidessä minuutissa, hän piti sitä normaalina. Kun hän sitten sai diagnoosin ja tuen, hänelle aukeni aivan uusi maailma.”
Takala suosittelee hakemaan apua jo päiväkoti-ikäiselle lapselle, koska silloin tämä on vastaanottavaisimmillaan. Murrosiässä lapsi on jo irtautumassa lapsen identiteetistä ja vanhemmistaan, eikä tuen vastaanottaminen ole enää niin helppoa.
Toimintaterapia pureutuu ongelman juurisyyhyn
Toimintaterapia on laaja-alaista ja käytännönläheistä kuntoutusta, ja se sopii ihan kaikenikäisille. Toimintaterapiassa pureudutaan neurokirjon aiheuttamiin arjen ongelmiin: Yhdessä terapeutin kanssa harjoitellaan niitä valmiuksia ja taitoja, joita haastava tilanne vaatii. Esimerkiksi kouluun lähtö voi olla lapselle mahdottomuus ilman jatkuvaa tukea ja sanomista, lapsen voi olla vaikea toimia ryhmässä tai hän lyö toisia, koska ei osaa mitoittaa voimiaan oikein.
Jos vanhemmat epäilevät lapsessa neurokirjon ongelmia, toimintaterapeutin voi pyytää arvioimaan, onko syytä mennä jatkotutkimuksiin.
”Lapsen havainnointi on aina järkevää toteuttaa siinä ympäristössä, jossa ongelmatkin ilmenevät, kuten esimerkiksi kotona tai koulussa.”
Takala kertoo esimerkin pojasta, joka aloitti toimintaterapian 8-vuotiaana. Pojalla oli ongelmia tunnesäätelynsä kanssa, hän huusi ja kiroili koulussa ja kotona.
”Tein ensin vuoden hänen kanssaan töitä, kunnes hän oppi luottamaan minuun ja kykeni vuorovaikutukseen kanssani. Sitä ennen hän vain juoksi minua karkuun. Toisen vuoden aikana selvisi, että pojan suurin ongelma oli välitunnit.”
Juurisyy selvisi sattuman kaupalla: Takala ehdotti pojalle välitunnilla koripallon pelaamista. Lopulta poika kertoi, ettei hän osaa ja häntä hävettää. Pojalla oli ADHD:n vuoksi vaikeuksia motoriikassa, ja oli siksi jäänyt paitsi välituntien pelihetkistä ja kavereista. Hän koki itsensä ulkopuoliseksi, ja se sai hänet vihaiseksi.
”Yhden kesän ajan opettelimme yhdessä pelaamaan futista ja koripalloa. Nyt poika osallistuu leikkeihin ja peleihin, eikä hänellä ole enää minkäänlaisia käytöshäiriöitä koulussa eikä kotona”, Takala iloitsee.
Avuksi kuvakortit ja palkitseminen
Jos vanhemmat huomaavat lapsessa levottomuutta ja epäilevät hänessä ADHD:lle tyypillistä oirehdintaa, Takala vinkkaa kokeilemaan muutamaa konstia.
Jos lapsi unohtuu haahuilemaan ja häntä on vaikea saada toimimaan, kuvakortit auttavat hahmottamaan tehtävät. Takala vertaa kuvakortteja aikuisten kalenteriin, joka kertoo, missä milloinkin pitää olla. Esimerkiksi jos lapsi on vaikea saada aamulla liikkeelle, hänelle voi näyttää aamutoimet kuvin.
”Ensin vessan kuva, sitten aamupalakuva, sen jälkeen vaatteiden kuva ja lopuksi koulun tai päiväkodin kuva. Kuvat voivat olla lapsen huoneen seinällä, tai niitä voi näyttää tehtävä kerrallaan.”
Lasta kannattaa myös motivoida palkitsemalla. Esimerkiksi kun lapsi on viikon ajan mennyt ajoissa kouluun ja kotiin, hän saa palkinnon. Se voi olla vaikkapa yhteinen Hoplop-retki, lempipizza tai ylimääräinen karkkipussi. Näin lapsi jaksaa ponnistella, ja saadessaan palkinnon aivot saavat tarvitsemansa dopamiiniryöpyn.
Takala muistuttaa, että ADHD on myös valtava voimavara, jos sen osaa valjastaa oikein.
”Moni taiteen ja tieteen saralla toimivista henkilöistä on kertonut omasta neurokirjostaan.” Heikki Hakala on valmistellut aiheesta webinaarin, joka on katsottavissa ilmaiseksi. Webinaarissa hän kertoo, mitä ADHD ja aistiyliherkkyydet ovat sekä mitä on uudempi, nosteessa oleva PDA. Hän käy niin lasten, nuorten kuin aikuisikäisten oireistoa läpi ja antaa käytännön vinkkejä.
Jaa oma kokemuksesi