Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä sukula

  1. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Hei! Pitkästä aikaa. Meillä on arki helpottunut ihan hurjasti. Kohta viisivuotiaan lapsen kanssa on käyty nyt puoli vuotta theraplay-terapiassa ja siitä on ollut hirveästi apua, sekä lapselle että sitä kautta myös minulle. Lisäksi lapsi on osapäiväisenä päiväkodissa, ns. kuntoutuksellisista...
  2. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Piiiiitkästä aikaa luen palstaa ja kirjoitan. Meillä on nyt nelivuotias sijoitettu lapsonen, ollut meillä yli puolet elämästään. Arki sujuu, ihan hyvin, mutta toisaalta on myös melko rankkaa. Työelämä minulta jäi, vaikka työskentelin kotona, sen verran noita menoja ja muita elämässä on, että on...
  3. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Hei taas! Emeliille piti vielä vastata. Ymmärrän nyt jotenkin paremmin omien kokemusten kautta sen, että tässä "työssä" on oltava henkisesti aika vahvoilla. Se ei tavallaan riitä, että pärjää lapsen kanssa. Sitä on myös jaksettava arkea mahdollisesti erittäin haastavan ja eri tavoin oireilevan...
  4. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Huh hei vaan kaikille! :) Meillä menee ihan hyvin, tosin arki lapsen kanssa on hetkittäin erittäin kuormittavaa, mutta saa siitä iloa myös. Ylämäkeä ja alamäkeä, tasaista harvemmin. Onneksi plussan puolella suurimmalta osin! Välillä vähän arki ja aikataulut painaa päälle. On koululainen...
  5. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Oho, onnea kiksuliini! Melko harvinainen tilanne teillä. :) Tosi tyhmää, Tuuli-Maria :( Ei tuo kovin yleinen käytäntö ole! Uskallatko kertoa, mikä taho on kyseessä? Olet saattanut mainitakin, en muista...Täällä on tapana, että vasta jos ensiksi mietitty sijaisperhe kieltäytyy, otetaan yhteyttä...
  6. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Kamalaa, kolmas viesti peräkkäin... :D Mutta sellaista, että toimiiko kukaan lomaperheenä sijoitetulle lapselle? Kuulin, että sellaisista on pulaa. Ollaan vähän mietitty sitäkin. Pian tai joskus sitten... se ei kuulemma vaikuta "perheen lapsilukuun", siis sillä tavalla kun sen uuden lain mukaan...
  7. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Mutta siis, jotenkin kamalan "väärältä" tuntuu kieltäytyä, vaikka ihan varmasti lapselle löytyy hyvä koti. Kummallinen tunnemyrsky, vaikka ei todellakaan olla ajateltu meille uutta lasta vielä.
  8. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    En itseasiassa yhtään tiedä voiko tajota? Todennäköisesti voi, pakkohan ei ole vastaanottaa. Minä siis olen meidän sosiaalityöntekijälle ihan huvikseni sanonut, että jossain kohtaa meille voisi ehkä neljäs lapsi tulla kun sen verran hyvin on mennyt ja saattaisin olla kiinnostunut jäämään ihan...
  9. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Eipä meilläkään ollut valmiiksi mitään hankittuna, kun ei ollut lapsen ikä ja sukupuoli vielä tiedossa. Ehtii sitä sitten, harvemmin se lapsi päivässä parissa tulee. :) Meillä on nyt mietinnän alla, josko perheeseen tulisi jonakin päivänä toinenkin sijoitettu lapsi. Tällä kertaa hieman...
  10. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Kylläpäs minä täällä tiuhaan olen :D Mutta kylläpä kuullostaa ihanalta! Meille tuli alle 2v (tai onhan meillä sitä ennen tietysti biologiset vauvoina tulleet), mutta varmaankin tuttipulloja, nokkamukeja, vaatteita, rattaat, ehkä kantoliina tai kantoreppu tms (meillä vielä 3v:llakin käytössä kun...
  11. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Onnittelut mutsikka! Nopeasti se sitten kuitenkin kävi. :) Hyvin se biovanhempienkin tapaaminen menee, kunhan olette itse ystävällisiä ja kerrotte heille, että hoidatte lasta mutta aikomuksenanne ei ole ryöstää lasta vanhemmiltaan, vaan tuette yhteydenpitoa. Kyllä se siitä! :) Kokemusta on...
  12. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Meillä on mennyt nämä 1,5-vuotta hyvin ja omat lapset ovat suhtautuneet asiaan hyvin, vaikka mustasukkaisuutta on. Tuntuu että nyt viimeisten kuukausien aikana lapsesta on tullut samanvertainen perheenjäsen kun toisistakin. Täysi sopeutuminen on vienyt aikaa ja kysynyt omilta lapsiltakin tosi...
  13. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Heippa! Silloin tällöin tulee seurailtua vielä palstaa, meille siis muutti reilun 1,5-vuotta sitten tällä hetkellä kolmevuotias lapsi omien muutaman vuoden vanhempien lastemme lisäksi. Hyvin on mennyt. Nyt alkaa tulla kovasti kysymyksiä, pettymykset on suuria ja lapsi miettii kovasti omaa...
  14. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Heippa! Kesälomat lähes ohi ja maanantaina alkaa arki esikoisen kouluineen kaikkineen. Meillä on tirppana ollut nyt puolisen vuotta ja on kotiutunut oikein hyvin. :) Tapaamiset rullaa vaihtelevasti, silloin kun niitä on, ne menevät loistavasti. Kesän reissut menivät ihan yli odotusten, ei...
  15. S

    Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

    Mukava kuulla muidenkin kokemuksia tiram! :) Täytyy sanoa, että meillä ei kyllä kukaan onneksi kysellyt että onko lapsesta jo tietoa, mutta itselleni oli tärkeää saada asiasta puhua ääneen. Ja tosiaan, tarpeeksi ajoissa käsitellä asia lasten kanssa.

Yhteistyössä