Ultraäänessä Karolinalle selvisi, että lapsen käsi loppuu kyynärpäähän – ”Raskaudesta on silloinkin lupa iloita”
Alkujärkytyksen haihduttua Karolina on iloinnut monesta asiasta, joita lapsen ikioma ulkomuoto on elämään tuonut.
”Olisipa lapsi sitkeä ja oman tiensä kulkija”, pohti Karolina, kun hartaasti toivotun esikoisen raskaus oli aluillaan.
Toiveet saivat yllättävällä tavalla vastakaikua, kun ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa selvisi, että lapsen toinen käsi loppuu kyynärpäähän.
Aluksi Karolina oli hädissään. Pienokainen olisikin erityislapsi. Onni raskaudesta tuntui karisevan yhtäkkiä pois.
– Mietin, miten erityislapsi pystyisi toimimaan elämässä. Päässäni pyöri kysymyksiä, jotka tuntuvat nyt täysin hölmöiltä: Miten hän saisi kengän nauhat kiinni? Pystyisikö hän koskaan pukeutumaan itse? En tullut riittävästi ajatelleeksi, että lapsella on kuitenkin puolikas käsi, jolla toimia.
Lukuisten Oulun yliopistollisen sairaalan sikiötutkimusyksikköön tehtyjen käyntien jälkeen lääkäri totesi, että lapsella vaikuttaisi muuten olevan kaikki kunnossa. Hän voi siis hyvin.
– Kaikesta huolimatta tunsimme olevamme hyvissä käsissä.
Tunteiden kirjo kuitenkin oli valtaisa. Helppoina ja kevyinä päivinä kaikki tuntui tarkoituksenmukaiselta. Karolinasta tulisi erityisen ihana äiti, kuten hänen ystävänsä oli todennut. Sen ajatteleminen toi hyvää mieltä.
Oli myös päiviä, jolloin kyyneleet virtasivat. Erityislapsen ajatteleminen taakkana sai Karolinan tuntemaan valtavaa syyllisyyttä.
– Joskus itkin monta päivää. En halunnut väkisin piristyä, sillä ajattelin, että kaikki tunteet oli käytävä läpi.
Raskaudesta on lupa iloita, vaikka kaikki ei olisi täydellisesti
Voimaa löytää valoisia puolia toivat Karolinalle puoliso, joka järkkymättä uskoi lapsen pärjäävän hyvin elämässä sekä oivallukset, joita hän huomasi erityislapsen odotuksen tuovan.
– Ihmiset kysyivät usein raskausaikana, että onhan kaikki mennyt hyvin. Huomaan itsekin tekeväni niin nyt, kun en ole enää raskaana. Tuollainen utelu tekee kuitenkin tukalan olon. Entä sitten, vaikka lapsi ei olisi täysin terve tai äiti voisi huonosti? Raskaudesta on silloinkin lupa iloita.
Ensisynnyttäjälle pienokaisen maailmaan saapuminen on aina uutta ja jännittävää. Karolina turvautui vyöhyketerapeuttiinsa, Tens-laitteeseen ja äänen käyttöön. Niillä kahden vuorokauden synnytys sujui loppuun asti.
Karolina sai syliinsä jäntevän kauniin poikavauvan. Hengitysvaikeuksien takia lasta pidettiin kuitenkin tarkkailussa.
Äiti pumppasi maitoa vauvalle ja kaipasi tätä kipeästi syliinsä.
Kun Karolina pääsi poikansa kanssa sairaalasta, oli joulu. Tuoreet vanhemmat ihastelivat uutta tulokasta takkatulen lämmössä. Rauha tuntui laskeutuneen perheen ylle.
– Nyt näen, että erityisyydessä on myös hyvät puolensa. Satsaamme siihen, että lapsi saa hyvän itsetunnon. En välttämättä olisi tajunnut tukea lasta siinä tietoisesti, jos tilanne ei olisi tämä.
Nykyään Karolina seuraa erityislasten vertaistukiryhmää netissä. Meni kuitenkin aikansa, että hän halusi ryhtyä siihen.
– Tavallaan välttelin sitä, koska tuntui, että myönnän, että meillä on ongelma. Vaikka eihän kyse oikeasti ole siitä. Vertaistuesta on ollut tosi paljon apua.
Karolinan mielestä ihmiset pelkäävät suotta sitä, että lapsi tarvitsisi enemmän tukea.
– Säännölliset fysioterapiakäynnit ovat meille iso etu. Sieltä saa tukea muuhunkin kuin vain lapsen liikkumiseen. Fysioterapeutilta saimme tarkat neuvot sopivien ensikenkien valintaan.
Fysioterapeutin tarjoamista harjoitteistakin on Karolinan mukaan paljon etua.
– Ilman niitä meillä ei varmastikaan olisi samanlaisia, säännöllisiä leikkihetkiä, jotka tuovat läheisyyttä. Varsinkin kiireisempinä aikoina lapsen kanssa leikkiminen saattaisi muuten jäädä.
Karolina on antanut lapsensa kiipeillä ja liikkua liikoja varoittelematta.
– Hän on hämmästyttänyt ketteryydellään. Haluan, että lapsellani on tunne, että häneen uskotaan ja luotetaan. Sellaista kokemusta on rakennettava pienestä pitäen.
Ajan myötä Karolina on huomannut, että monet asiat ovat helpompia lyhyemmällä kädellä.
– Paidan helman ylös nostaminen ja monien nappuloiden painaminen sujuukin pienellä kädellä sukkelasti.
Lue myös: Lyhytkasvuiset pikkutytöt puolustavat toisiaan: ”Meillä hobitti on hellittelynimi”
Kommentit (4)
Ihana ja kaunis juttu <3! Te näitte hänen ihmisarvonsa ja kuinka kallisarvoinen hän on, kiitos! Käsillä tai ilman, jaloilla tai ilman tms lapsi on ihminen ja arvokas yksilö ja hänellä on oikeus elämään. Kaikkea hyvää!
Minä olen työssäni hoitanut paria tällaista lasta eikä heistä oikeastaan huomannutkaan että jotain puuttui. Hyvin näppärästi toimivat ja pärjäsivät muiden seassa. Toisella oli käytössä proteesi, mutta usein ilman ja toisella ei sellaista ollut ollenkaan mukana.
Minulla on ollut saman synnynnäisen vamman omaava työtoveri. Hän selvisi loistavasti henkisesti vaativasta työstä, jossa toissijaisesti tarvittiin myös sorminäppäryyttä. Näppärämpi hän oli kuin minä, vaikka oli mies. Tutustumisen jälkeen vamma oli täysin merkityksetön ja hän oli tietysti yksi muiden joukosta. Artikkelin lapsi on hieno pieni persoona.
Kokemukseni ei varsinaisesti ole omakohtainen, mutta 50 vuotta stten opiskelukaverillani oli huonetoverina tyttö, jolla oli vastaavanlainen vamma, tonen käsi päättyi hänelläkin kyynärpään nivelen jälkeen. Tytöllä oli pitkä tummaa tukka. Siihen aikaan käytettiin papiljotteja, ja tosi näppärästi hän kuulemma sai ne hiuksiinsa. Muutoinkin kurssikaverini ihmetteli, miten näppärästi kaikki hommat hoituivat, aika vähän oli mitään mihin hän apua tarvitsi. Lapsi on luova, ja kun aina on ollut tämä käsi tällaisena, siihen kehittyy vuosien varrella selviytymiskeinoja. Eli kannattaa tosiaan antaa lapsen elää vapaasti ja keksiä omat selviytymiskeinonsa. Nykyäänhän on kaikenlaisia hienoja proteesejakin aatavana, silloin ei ollut.